LiveLife22016B - page 19

On hyvin yksilöllistä, millainen yövoide kenenkin iholle sopii.
Jotkut eivät tarvitse yövoidetta lainkaan. Hyvä ja palauttava
yöuni on paras kauneusvinkki!
Kauneusunet
TEKSTI:
PETRA DOKKEN
KUVITUS
MALIN ROSENQVIST
–tieteellisesti todistettu teho!
KAUNEUS TULEE SISÄLTÄ
, on tieteellisesti todistettu fakta.
Tiedämme, että uni tukee fysiologisia ja kognitiivisia palautu-
misprosesseja.
Terveyden kannalta tärkeintä on syvän unen vaihe. Sen
aikana kasvuhormoni uudistaa ja rakentaa solujamme. Ihon
kohdalla olennaisinta on kollageeniaineenvaihdunta. Kollagee-
ni on tukikudostemme säiemäinen proteiini, joka tekee ihosta
kimmoisan ja tasaisen.
Mutta tiesitkö, että nukkuminen vaikuttaa myös siihen,
kuinka meidät nähdään ulkopuolisten silmin? Karoliinisen ins-
tituutin tutkijat ovat onnistuneet tutkimuksellaan osoittamaan,
että nukkumisen ja viehätysvoiman välillä on selvä yhteys.
Tutkimuksessa todettiin, että jo parin huonosti nukutun yön
jälkeen testihenkilöiden kasvoilla näkyi selvästi merkkejä valvo-
tuista tunneista: tummat silmänaluset, roikkuvat silmäluomet,
punoittavat silmät, ihon kalpea väri ja alakuloinen olemus.
Tutkimuksen mukaan näitä piirteitä ei pidetty kovinkaan puo-
leensavetävinä.
Termissä “kauneusunet” on siis vinha perä. Ne, jotka olivat
nukkuneet riittävästi, näyttivät terveiltä ja pirteiltä, ja heissä oli
enemmän viehätysvoimaa.
KIM WALLERIUS
on ihoterapeutti ja hänellä on oma kau-
neushoitola, jossa käytetään pääasiassa luonnollisia ihonhoito-
tuotteita.
– Yön aikana elimistössä tapahtuu paljon, ja silloin myös
iholla on mahdollisuus uudistua. Meidän, jotka elämme neljän
vuodenajan mukaan, pitäisi ottaa eri vuodenajat paremmin
huomioon elämäntyylissämme ja esimerkiksi antaa itsellemme
enemmän lepoa pimeään vuodenaikaan. Olisi tärkeää myös
käyttää ihonhoitotuotteita, jotka sopivat vaihteleviin ilmas-
to-olosuhteisiimme.
Kim sanoo, että monet kokevat ihon pintakuivuuden pahe-
nevan talvisin. Se onkin ihan luonnollista, sillä kylmyys ja
kuiva huoneilma vaikuttavat ihon pintakerroksiin. Kesällä iho
on yleensä pehmeämpi, sillä kesäisin ilma on kosteampaa ja
lämpimämpää.
Neitsytkookosöljystä on viime aikoina tullut suosittu vaihto-
ehto yövoiteelle, ja monet kertovat, kuinka se antaa iholle heh-
kua ja kimmoisuutta. Kim muistuttaa, että jokaisen iho on
yksilöllinen, eikä kookosöljykään sovi aivan kaikille. Hän itse
suosii luonnollisia kasviöljyjä sekä ihon puhdistuksessa että
kosteutuksessa.
– Jos iho on kuiva, öisin on hyvä käyttää ihoa kosteuttavaa
öljyä tai voidetta. Tuotteessa voisi olla vaikkapa ruusua, sillä se
rauhoittaa ihoa. Myös rasvainen voide, jossa on kehäkukkaa,
toimii hyvin yövoiteena. Jos on saanut paljon aurinkoa päiväl-
lä, kannattaa kokeilla aloe veraa sisältävää voidetta. Mutta
olen sitä mieltä, että joskus pelkkä perusteellinen puhdistus ja
hyvät yöunet riittävät, hän sanoo.
– Luonnollinen rytmi, oli sitten kyse nukkumisesta tai ihos-
ta, luo pohjan kestävälle hyvinvoinnille ja kauneudelle.
Puhdas+ Collagen Serum
Kollageenia sisältävä ylellinen ja tehokas
seerumi kasvoille ja decolte-alueelle.
Life Coconut Oil
Neitsytkookosöljy suojaa
ja hoitaa ihoa tehokkaasti.
Weleda Wild Rose
Night Cream
Täyteläinen yövoide tukee ihon
yöllistä uudistumista ja auttaa ihoa
toipumaan ja vahvistumaan.
toukokuu 2016
|
 LiveLife
|
 19
Pycnogenol Strong
Vahvista ihoasi sisäisesti.
Pycnogenol auttaa ihoa säi-
lyttämään nuorekkuutensa.
Pycnogenol eli
rannikkomännyn kuoriuute
vahvistaa ihonalaisia hius-
verisuonia ja lisää veren-
kiertoa. Näin iho saa te-
hokkaammin ravintoa, eikä
nestettä pääse kertymään
- turvotuskin pysyy poissa.
Ei enää silmäpusseja
aamuisin!
1...,9,10,11,12,13,14,15,16,17,18 20,21,22,23,24,25,26,27,28,29,...32
Powered by FlippingBook