LiveLife 215B - page 14

14
|
LiveLife
|
toukokuu 2015
Tap n
”Pelkkä treeni ei vie kovin pitkälle.
On myös laitettava unirytmi
kuntoon ja kiinnitettävä huomiota
ruokavalioon.”
TÄNÄ KEVÄÄNÄ VENLAN
sporttielämää voi seurata
Ava-kanavalla Fitnesspäiväkirjat-sarjassa. Kyseessä on uusi
tosi-tv-sarja, jossa Venla ja neljä muuta sporttista naista
avaavat kotiensa ovet ja päästävät katsojat kurkistamaan
arkeensa ja ajatuksiinsa. Venlan kanssa sarjaa tähdittävät
fitnesskilpailijat Mari Valosaari, Nanna Koivisto ja Eevi
Teittinen.
– Olen jo kertonut blogissani treenaamisestani, henkisestä
hyvinvoinnista, rentoutumisesta ja vapaa-ajastani. Fitness-
päiväkirjat antavat lukijoilleni vähän syvemmän kurkkauk-
sen elämääni, Venla kertoo.
Hän toivoo saavansa kirjoituksillaan ja televisioesiintymi-
sillään innostettua muitakin kuntoilun ja terveellisten elä-
mäntapojen pariin. Mutta rennolla otteella, stressaamatta.
– Stressittömällä otteella tuloksetkin voivat olla parempia
kuin orjallisesti jotain ohjelmaa tai aikataulua noudattamal-
la. Toki itsensä haastaminen on paikallaan, mutta tärkeintä
on, että tuntee olonsa terveeksi ja vahvaksi. Itse satsaan
treenaamisessa nykyisin enemmän laatuun kuin määrään.
Paahda punajuuria,
bataattia ja sipulia tai muita
suosikkijuureksiasi uunissa. Valmista
lisukkeeksi lohta tai kanaa.
Kruunaa annos
jogurtti-fetakastikkeella
ja chilillä.
Loun
Venlan tapaan
Maahantuoja:
Ekovista Oy
Natural and Organic Cosmetic certified by
Ecocert Greenlife according to Ecocert standard
available at:
NYT KAIKISTA LIFE-KAUPOISTA!
• 100% luonnollinen mineraalisuoja
• Ecocert-sertifioitua luonnonkosmetiikkaa
• Ei parabeeneja
• Ei nanopartikkeleita
• Kevyet ja hyvin imeytyvät aurinkovoiteet
• Eivät jätä ihoa valkoiseksi
• Innovatiiviset tuotekoostumukset, mm. patentoitu
kasvipohjainen aktiiviaine ja karanjaöljy
• Houkuttelevat kesäiset tuoksut
1...,4,5,6,7,8,9,10,11,12,13 15,16,17,18,19,20,21,22,23,24,...42
Powered by FlippingBook