LiveLife 215B - page 5

Lassi kertoo aamujensa olevan
niin kiireisiä, että aamupalan
pitää valmistua hetkessä. Niinpä
hän surauttaa yleensä marjaisan
smoothien.
Ainekset:
Reilusti pakastemarjoja
Rahkaa
Loraus maitoa
Proteiinijäätelöä
Tee näin:
Heitä kaikki ainekset blenderiin
ja sekoita.
Miljoonia klikkauksia temppuvideoillaan kerän-
nyt YouTube-tähti, jalkapallomaalivahti Lassi
Hurskainen ei pysy montaakaan hetkeä paikal-
laan. Vauhdikas työ liikunta- ja hyvinvointiohjel-
ma Elixirin tuottajana – tai joka paikan höylänä,
niin kuin hän itse asemansa määrittelee – tuntuu
kuin räätälöidyltä tälle sosiaalisenmedian
suosikkifutaajalle.
”TÄNÄÄN OLEN
editoinut tulevaa
jaksoa sekä käsikirjoittanut spiik-
kejä. Seuraavaksi nauhoitan spii-
kit ja huomenna on vuorossa
kuvauspäivä, mikä sisältää myös
juontamista ja esiintymistä. Paita
menee aina vaihtoon kuvausten jäl-
keen, sillä ohjelman tekeminen lajikokeiluineen ja
treeneineen on useimmiten tosi fyysistä,” Yhdysval-
loissa futisuransa ohessa media-alan ammattilaiseksi
opiskellut Lassi kertoo.
JOS VAPAA-AIKAA JÄÄ
, se kuluu Lassilla lähes
poikkeuksetta futiskentällä. Viime kauden hän pelasi
HIFK:n maalivahtina ja tänä vuonna hän pelaa
Töölön Taistossa. Mutta mikä saa miehen pysymään
liikkeellä lähes koko hereilläoloajan?
”Olen aina pitänyt liikkumisesta ja varsinkin jouk-
kuelajeista. Olen kyllä yrittänyt käydä kuntosalilla,
mutta jouduin toteamaan, että se ei ole minun juttu-
ni. Tykkään, kun on mukava porukka, jonka kanssa
liikkua,” hän sanoo ja painottaa, että liikunnan pitää
tuntua hauskalta. Sellaiselta, että melkein unohtaa
kuntoilevansa.
”Kannattaa etsiä itselle sopiva tapa liikkua. Kun
liikunta ei tunnu velvollisuudelta, joka pitää hoitaa
alta, vaan asialta jota odottaa, motivaatiokin säilyy.”
TEKSTI
MARIA MARKUS
Pallo
hallussa
… LASSI HURSKAINEN
päää ...
Marjainen
aamupirtelö
á la L si
toukokuu 2015
|
LiveLife
|
5
KUVAT: AFS FITNESS SPORT RY
1,2,3,4 6,7,8,9,10,11,12,13,14,15,...42
Powered by FlippingBook