Rakennettu Ympäristö 2/2018

RY Rakennettu Ympäristö 2/18

Energiatehokkuus ja suojelu

Energiatehokkuusnormit ovat koskeneet 2013 alkaen

myös korjausrakentamista. Luonnonvarojen säästä-

minen ja kestävyys ovat rakennussuojelunkin ydintä.

Huonosti sovellettuina normien jälki on silti pahem-

paa kuin 1970-luvun alkupuolen öljykriisin jälkeen.

Laskennallinen energiatehokkuus ei ole sama

kuin rakennuksen ekologinen tai muu kestävyys,

etenkään sen koko eliniän mitassa. Rakennusten

muuttaminen laskennallisesti säästävään suoritus-

tasoon tuottaa liian helposti uusia ongelmia. Nyky-

ratkaisut eivät useinkaan toimi vanhempien raken-

teiden kanssa saati vähennä energiankulutusta.

Kun 1960–70-luvuilla purettiin kasvuoptimismin

hengessä kokonaisia rakennettuja alueita, tehdään

purkutyöt nyt entistä enemmän rakennusten sisäl-

lä. Niitä muutetaan laskennallisen energiatehok-

kuuden ja koneellisen ilmanvaihdon ehdoilla. Myös

suojelukohteita, vaikka juuri suojelun perusteella

määräyksistä voidaan poiketa. Ja vaikka suojelu tar-

koittaa rakennusten ominaisuuksien ymmärtämistä

ja huomioimista, historiallisten arvojenkin säilyttä-

mistä. Suunnittelijoiden velvollisuushan on esittää

tätä tukevia innovatiivisia ratkaisuja. Omistajan ja

rakennuttajan velvollisuus puolestaan on edellyttää

tällaisia ratkaisuja. Ja rakennusvalvonnan velvolli-

suus on turvata että näin myös tapahtuu.

Museoviraston huolena on, että olemme taas

1960–1970-lukujen tapaan unohtaneet perintei-

sen, yksinkertaisen ja vikasietoisen rakentamisen.

Massiivirakenteet ja luonnonmukainen ilmanvaih-

to ovat ylivoimaisia verrattuina yliteknisiin järjestel-

miin. Tuodaan ne takaisen rakentamiseen, otetaan

oppia koetelluista ratkaisuista.

Tietoa Museoviraston verkkojulkaisuista

Museovirasto on tuottanut entistä enemmän verkko-

julkaisuja, joilla otetaan kantaa ja taustoitetaanmyös

rakennussuojelun nykytilaan.

Itsenäisyyden juhlavuonna ilmestynyt

Sadan

vuoden satoa

(www.sadanvuodensatoa.fi/)

esitte-

lee Museoviraston ja sen edeltäjän Muinaistieteel-

lisen toimikunnan työtä. Tarinoista syntyy täyteläi-

nen kuva kulttuuriympäristön vaalimisen vaiheista.

Mukana ovat mm. linnat ja linnoitukset, kirkot, ase-

makaavalaki 1930-luvun alussa, rakennussuojelu-

komitea, rakennussuojelun lainsäädäntö, puukau-

pungit, teollinen perintömme, keskeisiä suojelu-

kiistoja, asemakaavoitus ja modernismin arkkiteh-

tuurista huolehtiminen.

Toinen, erittäin ajankohtainen julkaisu esittelee

sotien jälkeisiä koulurakennuksia (www.koulura-

kennus.fi

). Kouluja, joiden todelliset tai liioitellut-

kin sisäilmaongelmat ovat päivittäin julkisuudes-

sa. Kouluja, jotka ovat laajalti jäämässä käytöstä.

Kouluja, joita halutaan korjauskelvottomina pur-

kaa. Koulurakennukset ovat vuosikymmenten ajan

muuntuneet uusin tarpeisiin ja opetusmenetelmi-

en uudistuksiin. Vanhatkin koulutalot ovat sopeutu-

neet opetuksen muutoksiin ja tukeneet luovaa kehi-

tystä. Innostava oppimisympäristö ei ole koulutalon

iästä kiinni.

Sivusto kertoo 1950-, 1960- ja 1970-luvun kou-

lutalojen arkkitehtuurista, rakenteista ja taloteknii-

kasta. Lisäksi esitellään hyviä koulurakennusten in-

ventointeja maamme kaupungeista sekä esimerkil-

lisiä korjaushankkeita. Perushavaintoja ovat mm.

että talotekniikkaa oikein käyttäen ei synny ongel-

mia, ja koulut ovat myös korjattavissa. Yllätys ei lie-

ne sekään, että ulkoistetusta ja kilpailutetusta yllä-

pidosta seuraava kohteiden huono tuntemus johtaa

ongelmiin.

Valtiolle rakennettu

Valtiolle rakennettu -sivustolla (www.valtiolleraken-

nettu.fi

) puolestaan kerrotaan valtiosta rakennuspe-

rintönsä vaalijana. Hyvä traditio ei ole vielä täysin

katkennut vaikka uhanalainen onkin.

Kuva: Mikko Härö

Perinteinen kivikaupunki on kestävyyttä parhaimmillaan; pitkäikäistä, energiatehokasta, arvostettua, kompaktia.