42
Rakennettu Ympäristö 3/15
Paikallisen ja kansainvälisen jännite
Suomalaisen arkkitehtuurin voimakkain vaihe kan-
sainvälisesti oli 1950-luvulla, jolloin pohjoismainen
arkkitehtuuri oli laajemminkin kiinnostuksen koh-
teena. Silloin Aallon ohella
Viljo Revell
,
Aarne Ervi
ja
Kaija
ja
Heikki Siren
toteuttivat keskeiset työnsä.
1950-luvun noste jatkui vielä seuraavalla vuosikym-
menellä
Raili
ja
Reima Pietilän
omaperäisten töiden
kautta.
Toinen vaihe, jolloin suomalainen arkkitehtuu-
ri saavutti merkitystä myös kansainvälisesti, sattui
1980-luvulle. Postmodernismin ja dekonstruktivis-
min hallitessa kansainvälistä näyttämöä, Kenneth
Frampton arvioi tärkeäksi suomalaisten arkkitehtien
halun ja kyvyn kehittää arkkitehtuuria modernin pe-
rinteen pohjalta. Samanhenkisen arvion esitti myös
William J.R. Curtis. Ajanjakson merkittäviä arkkiteh-
teja olivat Reima Pietilä,
Kristian Gullichsen
,
Juha
Leiviskä
,
Juhani Pallasmaa
,
Pekka Helin
,
Tuomo
Siitonen
,
Mikko Heikkinen
ja
Markku Komonen
.
Mikä on tilanne nyt, 2010-luvulla? Uusi arkki-
tehtuurimme on löytänyt 2010-luvulla varsin hyvin
tiensä kansainvälisiin julkaisuihin. Kiinnostusta siis
on. Miten arkkitehtuurimme on uudistumassa?
Kaupunkikehityksen viimeaikaisia piirteitä
Nykykehityksen voimistuva piirre on Suomen kau-
punkialueiden kasvun eriytyminen. On hyvin me-
nestyviä ja kasvavia kaupunkeja, mutta myös taantu-
via kaupunkeja. Tässä suhteessa erot ovat suurentu-
neet 2000-luvulla. Tärkeät kasvukeskukset ympärys-
kuntineen vetävät uusia asukkaita puoleensa ja niissä
rakennetaan paljon. Elinvoimaisten kaupunkien yksi
tunnuspiirre on, että niissä toimii yliopisto. Kasvu-
keskuksista merkittävin ja ainoa yli miljoonan asuk-
kaan kaupunkialue on Helsinki. Muita tärkeitä kau-
punkeja ovat Turku, Tampere, Jyväskylä ja Oulu.
Pitkään kestäneen lähiöiden rakentamisvaiheen
jäljiltä kaupunkiemme rakenne on väljä. Kaupunki-
rakenteen tiivistämisestä on tullut 2000-luvun aika-
na vallitseva kehityssuunta. Tiivistäminen toteutuu
eri tavoin. Kun keskustojen lähelle sijaitsevat teol-
lisuus- ja satama-alueet tyhjentyvät toiminnan hii-
puessa tai sen siirryttyä etäämmälle parempien yh-
teyksien varaan, tyhjentyneille alueille toteutetaan
uutta urbaania rakentamista suoraan vanhojen kes-
kustojen jatkeeksi. Tällaisia vapautuneita alueita
keskustoissa ovat myös laajahkot ratapihat. Niiden
muutos on vasta alkuvaiheissa, mutta entisiä teolli-
suus- ja satama-alueita on jo uudistettu.
Yhdeksi kaupunkikehityksen trendiksi on nous-
sut korkea rakentaminen. Myös sitä perustellaan
kaupunkirakenteen tiivistämistarpeella. Suoma-
laisten kaupunkien keskustat ovat perinteisesti py-
syneet matalina ja korttelitkin muodostuvat yleen-
sä rauhallisen horisontaalisiksi. Keskustat ovat
kaupungin koosta riippuen rakentuneet 5–8-ker-
roksiseksi. Yli 20-kerroksiset rakennukset ovat har-
vinaisia. Nyt monissa kaupungeissa on hankkeita
25–35-kerroksisten talojen rakentamiseksi sekä kes-
kustaan että uusille alueille.
Arkkitehtuurikilpailut tuottavat uudistavaa ja kor-
kealaatuista arkkitehtuuria, mutta sellaiset raken-
nukset ovat poikkeustapauksia – tosin elintärkeitä
poikkeuksia – arjen ympäristössä. Toisaalta kilpailu-
jen kautta toteutetaan erityisesti julkisia rakennuksia,
mikä luo oikeanlaista hierarkiaa ympäristöön. Taita-
via ja innovatiivisia arkkitehteja on, mutta ongelma-
na näyttää pysyvän, miten saada osaava ja ymmär-
tävä suunnittelu laajemmin arjen ympäristöä muo-
vaamaan. Ero parhaimman arkkitehtuurin ja arkisen
ympäristön välillä on usein hämmentävän suuri.
Arkiympäristön arvo
Nuorimmat arkkitehdit, jotka ovat aloittaneet työn-
sä 2010-luvulla, puhuvat käyttäjien ja ruohonjuurita-
son merkityksestä. He haluavat sivuuttaa suuret ins-
tituutiot ja byrokraattiset suunnitteluorganisaatiot ja
Anttinen Oiva, Wood City, Helsinki 2012–
