Rakennettu Ympäristö 3/2015 - page 50

50
Rakennettu Ympäristö 3/15
Julkaisuja
Osana Frankfurtin kirjamessujen
oheisohjelmaa syksyllä 2014 Deut-
sches Architekturmuseumissa en-
siesityksensä saanut
Suomi Seven.
Nousevan polven suomalaiset ark-
kitehdit
nähtiin keväällä Suomes-
sa. Näyttely esitteli uutta suoma-
laista arkkitehtuuria seitsemän
nuoren arkkitehtitoimiston töiden
kautta. Nuoresta iästään huolimat-
ta nämä 30–40-vuotiaat arkkitehdit
ovat ehtineet rakentaa kansainvä-
lisesti kiinnostavan portfolion.
Suomi Seven. Nousevan polven
Arkkitehti, professori emeritus
JuhaniKatainen
on tehnyt 15 mat-
kaa Japaniin. Neljä niistä on yh-
teisiä matkoja arkkitehti
Anne
Jarvan
kanssa. Tänä vuonna
omakustanteena ilmestynyt teos
Tuokiokuvia Tokiosta
täydentää Ja-
pani-trilogian, joista kaksi ensim-
mäistä osaa keskittyvät Kiotoon ja
Osakaan.
Tuokiokuvia Tokiosta
on itse-
näinen teos, joka antaa tiivistetyn
katsauksen Japanin ja Tokion his-
toriaan ja nykypäivään. Matkaoh-
jelma muodostaa teoksen rungon,
mutta täysin päiväkirjamainen esi-
tystapa on tällä kertaa vaihtunut
havaintojen yhdistelyyn ja johto-
päätöksiin. Teksti on paikoin hen-
kilökohtaista, mikä tuo mukanaan
omanlaatuista eletyn elämän tun-
tua. Kuvitus on pääosin valokuvia,
joita täydentävät Juhani Kataisen
akvarellit ja molempien kirjan te-
kijöiden piirrokset. Taitto on Anne
Jarvan.
Arkkitehtuuri on odotetus-
ti pääroolissa. Kataisen aiemmat
yhteydet Japaniin poikivat myös
toivotun luennon Kokushikan yli-
opiston arkkitehtikoulussa. Katai-
nen – kuten monet muutkin Ja-
pania ja Suomea tuntevat – löytää
paljon yhtäläisyyksiä näiden kah-
den kaukaisen maan mentalitee-
tista ja luontosuhteesta. Yhtäläi-
syydet ilmenevät muun muassa
puuarkkitehtuurissa.
Tuokiokuvia Tokiosta
Nousevan polven
suomalaiset arkkitehdit
Juhani Katainen.
Anne Jarva.
Kiireetöntä Kirsikankukkien aikaa
Kiotossa. Arkkitehtitoimisto Juhani
Katainen (2011)
ISBN 978- 952-67308-
3-7
Osaka Story 2012. Arkkitehtitoimisto
Juhani Katainen (2013)
ISBN 978-952-67308-5-1
Tuokiokuvia Tokiosta.
Arkkitehtitoimisto Juhani Katainen
(2015)
ISBN 978-952-67308-7-5
Teoksesta välittyy lämmin kuva
arkkitehtipariskunnan yhteisistä
kiinnostuksen kohteista. Kattava
kirjallisuusluettelo auttaa etsiyty-
mään lähteille, joista Japani-kär-
päsen pureman saavat löytävät
syventävää lisätietoa. Myös Japa-
nia ja sen kulttuuria jo ennestään
tunteville trilogia on mitä antoi-
sinta luettavaa ja katseltavaa.
Lauri Jääskeläinen
suomalaiset arkkitehdit
-näyttely
esitteli, miten nuori arkkitehtisu-
kupolvi käsittelee arkkitehtuurin
ajankohtaisia teemoja. Jo toteu-
tuneiden kohteiden lisäksi näyt-
telyä laajennettiin myös arkkiteh-
titoimistojen ajankohtaisilla ja tu-
1...,40,41,42,43,44,45,46,47,48,49 51,52,53,54,55,56,57,58,59,...60
Powered by FlippingBook