56
Rakennettu Ympäristö 3/15
KHO:n päätöksiä
oon rakentamisen sijoittelun vaiku-
tus luonnonsuojelun, maisema-ar-
vojen ja luonnon ominaispiirteiden
kannalta. Hallinto-oikeus katsoi,
että suojelualueen sijoittuessa ra-
kennusalojen ja rantaviivan väliin
oli suuri riski, että suojelualue tu-
lisi tosiasiallisesti maankäytöltään
olemaan osa matkailutoimintojen
aluetta toimien rakennusten piha-
ja oleskelualueena. Näin erityisesti
siksi, että asemakaava mahdollisti
tällä kohdin rakentamisen suh-
teellisen lähelle rantaa. Hallinto-
oikeus katsoi, ettei kaavaa laaditta-
essa ole tältä osin otettu huomioon
maankäyttö- ja rakennuslain 73 §:n
1 momentin 2 kohdassa mainit-
tuja asemakaavan erityisiä sisäl-
tövaatimuksia luonnonsuojelun,
maisema-arvojen ja luonnon omi-
naispiirteisen huomioon ottamisen
osalta.
Hallinto-oikeus kumosi ELY-
keskuksen valituksesta kunnan
kaavan hyväksymispäätöksen ko-
konaisuudessaan eikä vain raken-
nettavaksi osoitetuilta osin, koska
ranta-asemakaavan pääasiallinen
tarkoitus oli ollut korkeatasoisten
merellisten kokous- ja edustustilo-
jen rakentaminen.
Korkeimman hallinto-oikeu-
den ratkaisu:
Kunta ja A Oy valit-
tavat kaavan kumoamispäätöksestä
korkeimpaan hallinto-oikeuteen
muun ohella sillä perusteella, että
rannan käyttö piha- ja oleskelu-
alueena ei käytännössäkään ole
mahdollista maastollisista syistä.
Kaavamääräykset ja suojelupää-
töksen määräykset velvoittavat
säilyttämään alueella luontaises-
ti kasvavan puuston kaikkialla
muualla kuin kaavassa osoitetuilla
RM-korttelialueen sisällä sijaitse-
villa rakennusaloilla. Määräysten
perusteella RM-alueen rakennus-
alojen ja merenrantaniityn väliin
tulee jättää sellainen puustoinen
vyöhyke, joka käytännössä estää
majoitusrakennusten (matkailua
palvelevien rakennusten) ja suoje-
lualueen välisen muun kuin kulke-
misenmahdollistavan toiminnalli-
sen yhteyden. Merenrantaniittyyn
kävellen tapahtuvan liikkumisen
aiheuttama kulutus olisi siten vä-
häistä ja paikallista. Esitetyt arviot
suojelualueena osoitetun meren-
rantaniityn kasvillisuuden ja mui-
den ominaispiirteiden kulumisesta
RM-alueen tavallista loma-asumis-
ta tehokkaamman käytön vuoksi
ovat perusteettomia.
Korkein hallinto-oikeus katsoi,
että saaren etelärannalle osoitetut
kolmematkailua palvelevaa kortte-
lialuetta ja kolme rannalle osoitet-
tua erillistä saunan rakennusalaa
sijoittuvat rannalla olevan kapean
suojelualueen välittömään lähei-
syyteen. Suojelualue erottaa saunat
merestä. Korkein hallinto-oikeus
totesi, että kysymys on alueesta,
jolle kaavan luontoselvitysten pe-
rusteella ei tulisi osoittaa rakenta-
mista eikä luontotyypin rajauspää-
tös huomioon ottaen tulisi ohjata
mitäänmuitakaan toimintoja, jotka
saattavat vaikuttaa epäedullisesti
alueen ominaispiirteiden säilymi-
seen. Kaavaa laadittaessa ei ollut
otettu huomioon 73 § 1 momentin
1 kohdan vaatimusta rakentamisen
sopeuttamisesta muuhun ympä-
ristöön eikä 2 kohdan vaatimusta
luonnonsuojelun huomioon otta-
misesta.
Korkein hallinto-oikeus katsoi,
ettei hallinto-oikeuden lopputulok-
senmuuttamiseen ollut perusteita.
Arviointia
Vuosikirjaratkaisun kohteena on
Kirkkonummen kunnanvaltuuston
hyväksymä saareen sijoittuva mat-
kailupalvelurakentamistamahdol-
listava ranta-asemakaavaratkaisu.
Ratkaisu on havainnollinen esi-
merkki siitä, millä tavalla ranta-
asemakaavaa koskevien erityisten
sisältövaatimusten täyttymisessä
luontoselvitys ja luontotyypin ra-
jauspäätöksen sisältö vaikuttavat
kaavaratkaisun lainmukaisuuden
arviointiin.
Luontoselvityksenmukaan ete-
läosan rantaniittyalue oli arvioitu
Edesholmenin luonnonsuojelulli-
sesti arvokkaimmaksi osaksi. Luon-
toselvityksessä oli lisäksi todettu,
että hiekkarantojen kasvillisuus on
kulutuskestävyydeltään hyvin herk-
kää, joten etelärannan keskiosassa
rakentaminen ja luontoarvojen
säilyttäminen eivät sovi yhteen.
Merenrantaniityn luonnonsuoje-
lulain mukaisen rajauspäätöksen
mukaan alueenmuuttaminen niin,
että merenrantaniityn ominais-
piirteiden säilyminen vaarantuu,
on kielletty. Ranta-asemakaavassa
osoitettu rakentaminen, huolimat-
ta siitä, että se oli osoitettu suojelu-
alueen ulkopuolelle ja kaavassa oli
annettu määräyksiä muun muassa
puuston säilyttämisestä, katsottiin
olevan ranta-asemakaavan erityis-
ten sisältövaatimusten vastaista.
Rakentamisen sopeuttaminen
ympäristöön ja luonnonsuojelun
huomioon ottaminen tässä tapa-
uksessa ei mahdollistanut rantaan
tukeutuvan rakentamisen osoitta-
mista.
Hallinto-oikeuden tai korkeim-
man hallinto-oikeuden päätök-
sissä ei ole perusteltu ratkaisua
rakentamisen määrällä, joten on
vaikea ajatella, että pienemmäl-
lä rakentamisen määrällä samaa
käyttötarkoitusta palveleva raken-
taminen olisi ollut mahdollista.
Keskeistä maankäyttöratkaisussa
vaikuttaisi olevan se, kytkeytyykö
osoitettu rakentaminen rannan
käyttömahdollisuuteen vai ei.
Korkein hallinto-oikeus päätyi
samaan lopputulokseen kaavan
lainmukaisuuden suhteen kuin
hallinto-oikeus, mutta on hyvä
huomata, että korkein hallinto-
oikeus perusteli lainvastaisuutta
myös maankäyttö- ja rakennus-
lain 73 §:n 1 momentin 1 kohdalla.
Vaatimus rakentamisen sopeut-
tamisesta muuhun ympäristöön
laajentaa kaavaratkaisun lainmu-
kaisuuden arvioinnin ulottuvan
myös muihin kuin yksinomaan
merenrantaniittyyn kohdistuviin
vaikutuksiin.
Hallinto-oikeuden ratkaisusta
poiketen korkein hallinto-oikeus
perusteli päätöstä myös luontosel-
vityksen sisällöllä, jonka mukaan
alueelle ei tulisi osoittaa rakenta-
mista. Tällä kertaa oli siis käytet-
tävissä riittävät selvitykset, mutta
kaavaratkaisu ei tukeutunut niihin.
Susanna Wähä
