Rakennettu Ympäristö 3/2015 - page 55

Rakennettu Ympäristö 3/15
55
KHO:n päätöksiä
siten, että ulokkeet muodostavat
yhtenäisen vähintään kaksikerrok-
sisen rakennusosan Kymintien yli.
Sittemmin on tontille 1 raken-
nettu rakennus, jonka rakennusala
ei ulotu ulokkeelle. Toimisto- ja
opetuskäytössä olevassa rakennuk-
sessa on ikkunat Kymintien puo-
leisella seinustalla. Pilarien päälle
rakennettava rakennus tulisi kiin-
ni tontilla 1 olevaan rakennukseen
16,9 metrin matkalta kerrosten 2–4
kohdalla ja alle 3 metrin etäisyy-
delle viidennen kerroksen ulkosei-
nästä. Laajennus tukkisi eteläsivun
ikkunat kokonaan.
Tontilla 8 oleva rakennus on
v. 2000 laaditussa Lahden kult-
tuurihistoriallisesti arvokkaiden
kohteiden luettelossa esitetty säi-
lytettäväksi. Rakennus sisältyy v.
2014 lainvoiman saaneen Lahden
oikeusvaikutteisen yleiskaavan
yhteydessä hyväksyttyyn rajauk-
seen Lahden sodanjälkeisestä ra-
kennusperinnöstä. Tonttia 8 ei ole
toteutettu v:n 1989 asemakaavan
mukaisesti.
Vuoden 1989 asemakaavan
muutoksen selostuksessa todetaan,
kuinka tarkoitus on ollut korostaa
Kymintien näköpäätettä ulokkeen
rakentamismahdollisuudella ja
mahdollistaa kiinteistöjen yhdis-
täminen. Uudisrakennus sijoittuisi
kiinteistöjen väliin niin, että se olisi
kiinni tonteilla sijaitsevienolemassa
olevien rakennusten ulkoseinissä.
Rakennusluvan myöntämisen
esteeksi muodostui viime kädes-
sä, ettei hanke pysynyt sitovan ra-
kennusalan rajojen sisäpuolella.
Rakennuslautakunta painotti, et-
tei asemakaavaa voida enää pitää
ajanmukaisena. Kysymys asema-
kaavan mahdollisesta ei-ajanmu-
kaisuudesta ei ole kuitenkaan ollut
tapauksen lopputuloksen kannal-
ta erityisemmin merkityksellinen,
koska hanke on ollut rakennusalan
ylityksen vuoksi asemakaavan vas-
tainen.
Lauri Jääskeläinen
Ranta-asemakaava. Suojelualue
Luontotyypin rajauspäätös
Suojelun tarkoituksen vaarantuminen
Luontoselvitys
KHO 25.3.2015
Vuosikirja KHO 2015:42
Ranta-asemakaavassa osoitettu
matkailua palvelevien rakennus-
ten korttelialue (RM) oli sijoitettu
rantavyöhykkeen käsittävän suo-
jelualueen (S-1) taustamaastoon.
RM-korttelialueella oli S-1-alueen
välittömässä läheisyydessä saunan
rakennusaloja, joiden käyttäminen
rantaan tukeutuen vaaransi suoje-
lualueen suojeluperusteena olevan
luonnonsuojelulain 29 §:n mukai-
sen luontotyypin (merenrantaniit-
ty) ominaispiirteiden säilymisen.
Ranta-asemakaava ei täyttänyt
maankäyttö- ja rakennuslain 73 §:n
1 momentin 1 kohdan vaatimus-
ta rakentamisen sopeutumisesta
muuhun ympäristöön eikä 2 koh-
dan vaatimusta luonnonsuojelun
huomioon ottamisesta.
Maankäyttö- ja rakennuslaki
54 § ja 73 § 1 ja 2 momentti
Hallinto-oikeuden ratkaisu:
Kirk-
konummen kunnan Bergstadin
kylään sijoittuvan ranta-asema-
kaava-alueen pinta-ala oli noin 17
hehtaaria ja siihen kuului Edeshol-
menin saaren lisäksi Vedrundet-
nimiset saaret pääsaaren pohjois-
puolella. Kaavan tarkoituksena oli
kaavaselostuksenmukaan sijoittaa
Edesholmenin saarelle korkeata-
soisia merellisiä kokous- ja edus-
tustiloja, jotka on suunniteltu enin-
tään noin 30 henkilön tilaisuuksia
varten. Toiminta on suunniteltu
ympärivuotiseksi.
Ranta-asemakaavassa Edeshol-
menin saaren länsiosaan oli osoi-
tettu matkailua palvelevien raken-
nusten korttelialue (RM). Kortte-
lialueelle oli osoitettu viisi erillistä
rakennusalaa. Rakennusalojen
rakennusoikeus oli kolmella raken-
nusalalla 150 k-m
2
ja kahdellamuul-
la rakennusalalla 250 ja 400 k-m
2
.
Lisäksi korttelialueelle on osoitettu
viisi saunarakennuksen rakennus-
alaa sekä yhdyskuntateknisten ra-
kennusten ja rakennelmien raken-
nusala ja ohjeellinen urheilualue.
RM-korttelialueen eteläpuolelle
saaren keskiosaan oli osoitettu suo-
jelualue, jolla sijaitsee luonnonsuo-
jelulain 29 §:n mukainen suojeltu
luontotyyppi (s-1). S-1-aluerajaus
alkaa rantaviivasta ja ulottuu sy-
vyydeltään noin 10–50 metriä ran-
taviivasta sisämaahan päin. Meren-
rantaniityn aluerajaus on rannan-
suuntaiselta leveydeltään noin 250
metriä. S-1-alueen läheisyyteen,
lähimmillään noin 10 metrin pää-
hän aluerajauksesta, sijoittuu kolme
kaavassa osoitettua rakennusalaa
ja niihin liittyvät saunarakennus-
ten rakennusalat. Merenrantanii-
tyn aluerajaus vastaa sijainniltaan
Uudenmaan ympäristökeskuksen
luontotyypin rajauspäätöstä. Pää-
töksestä johtuva muuttamiskielto
on voimassa vain rajauspäätöksen
mukaisella alueella.
Maankäyttö- ja rakennuslain
73 §:n perusteella ranta-asemakaa-
vaa laadittaessa on otettava huomi-
1...,45,46,47,48,49,50,51,52,53,54 56,57,58,59,60
Powered by FlippingBook