38
Rakennettu Ympäristö 3/15
V
altioneuvoston asetus talousjätevesien kä-
sittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla
alueilla (209/2011) määrittelee perusvaati-
muksen talousjäteveden käsittelylle viemä-
riverkostojen ulkopuolisilla alueilla. Asetus määrit-
telee myös ohjeellisen, perustasoa tiukemman jäte-
vedenkäsittelyvaatimuksen herkille alueille, jos näitä
alueita on kunnan ympäristönsuojelumääräyksissä
määritelty.
Suomen ympäristökeskuksessa tehdyn tarkaste-
lun tavoitteena oli arvioida haja-asutusalueiden vaki-
tuisesti asuttujen pientalojen määrää ranta- ja pohja-
vesialueilla. Selvitys tehtiin valtakunnallisella tasolla.
Suomessa ei ole koottua tietoa siitä, mitkä kiin-
teistöt ovat viemäröityjä. Tarkastelussa on oletettu,
että taajama-alueet ovat viemäröityjä ja haja-asu-
tusalueet eivät. Haja-asutusalueiksi on katsottu taa-
jaman ulkopuoliset alueet. Taajaman rajauksena on
käytetty Suomen ympäristökeskuksen vuoden 2012
taajamarajausta.
RHR ja paikkatiedot apuna
Tarkastelussa on keskitytty RHR:n käyttötarkoitus-
luokituksen mukaisiin pientaloihin: yhden asunnon
talot, kahden asunnon talot, muut erilliset pientalot,
rivitalot ja ketjutalot.
Rakennuksia, joiden sijainti ei ole tiedossa, ei ole
tässä tarkastelussa huomioitu. RHR:n rakennukset,
joiden rakentamisvuosi ei ole tiedossa, on tulkittu ra-
kennetuiksi ennen vuotta 2004. Vuoden 2004 jälkeen
rakennetuissa pientaloissa kiinteistökohtainen jäte-
vedenkäsittely on kunnossa, sillä hajajätevesiasetus
on koskenut uudisrakentamista jo kymmenen vuotta.
Haja-alueilla 314000 asuttua taloa
Vesistöjen ranta-alueiden rajaukseen on otettu mu-
kaan vesilain mukaiset vesistöt: yli hehtaarin suurui-
set järvet ja lammet, meren ranta-alueet sekä joet ja
purot, joiden yläpuolinen valuma-alue on yli 10 km².
Aineistona on käytetty tarkinta Ranta10-paikkatieto-
aineistoa, joka sisältää Suomen uomat, joet, järvet ja
meren 1:10 000 mittakaavassa. Yli viiden metrin le-
vyisten jokien osalta on hyödynnetty aluemaista jo-
kiaineistoa (jokialue10), jotta etäisyys rakennuspis-
teeseen pystyttiin laskemaan tarkasti joen rannasta.
Pienempien uomien osalta on käytetty viivamaista
aineistoa (jokiviiva10).
Paikkatietohaku tuotti aineiston jokaisesta pien-
talosta, joka täytti hakuehdot. Haja-asutusalueel-
la on tarkastelun mukaan noin 314 000 vakituisesti
asuttua pientaloa, joissa asuu yhteensä noin 781 000
asukasta. Näistä pientaloista yhteensä 23 000 on ra-
kennettu vuoden 2004 jälkeen.
Selvityksessä on tarkasteltu myös sellaisia pien-
taloja, jotka sijaitsevat yli 200 metrin päässä rannas-
ta ja enintään 200 metrin päässä toisesta vakituisesti
Uusia eväitä haja-asutuksen
jätevesien käsittelytarpeen
arviointiin
Johanna Kallio
Kimmo Nurmio
Suomen ympäristökeskuksessa on selvitetty haja-asutusalueiden asuin-
kiinteistöjen sijaintia suhteessa vesistöihin, pohjavesialueisiin ja naapureihin.
Tietoa on koottu jätevesisäädösten soveltamisen tarkastelua varten.