Rakennettu Ympäristö 3/15
36
Ajankohtaista
haja-asutuksen
jätevesisäännöstelystä
Jorma Kaloinen
Valtioneuvoston hyväksyi maaliskuussa 2015 muutoksen hajajätevesi-
asetukseen (343/2015). Muutoksella pidennettiin 15.3.2018 saakka
ennen vuotta 2004 rakennettujen jätevesijärjestelmien määräaikaa täyttää
hajajätevesiasetuksella säädetyt käsittelyvaatimukset.
E
duskunta teki vuonna 2011 tuolloin voimassa
olleen ympäristönsuojelulain (86/2000) kiin-
teistökohtaisia jätevesijärjestelmiä käsittele-
vien säännösten muutoksen (196/2011), jos-
sa sääntely saatettiin perustuslain mukaiseksi. Lais-
sa säädettiin perustuslakivaliokunnan edellyttämällä
tavalla valtuus antaa valtioneuvoston asetuksella tar-
kempia jäteveden käsittelyn puhdistustasovaatimuk-
sia orgaanisen aineen, fosforin ja typen osalta. Puh-
distustasot säädettiin vähimmäisvaatimuksiksi, joten
kunnat voivat ympäristönsuojelumääräysten perus-
tein antaa määrittelemilleen pilaantumiselle herkille
alueille asetusta tiukempia vaatimuksia.
Muutoksen yhteydessä eduskunta edellytti, että
valtioneuvosto laatii uuden asetuksen, jolla kumot-
taisiin vuonna 2004 voimaantullut valtioneuvoston
asetus (542/2003). Uusi asetus valmisteltiin saman-
aikaisesti ympäristönsuojelulain muutoksen kans-
sa ja se oli eduskunnan tiedossa kun lakimuutok-
set hyväksyttiin 9.3.2011. Valtioneuvosto hyväksyi
10.3.2011 uuden asetuksen (209/2011, jäljempänä
hajajätevesiasetus). Sääntely tuli voimaan 15.3.2011.
Määräaika aluksi 15.3.2016
Vuoden 2011 ympäristönsuojelulain muutokses-
sa kiinteistöt, jossa kiinteistökohtainen jätevesijär-
jestelmä oli rakennettu ennen vuotta 2004 ja joiden
omistajat asuivat kiinteistöllä ja olivat syntyneet en-
nen 15.3.1943 (ikä yli 68 v.), vapautettiin hajajätevesi-
asetuksella säädetyistä jätevesien käsittelyvaatimuk-
sista. Lakimuutoksen yhteydessä tarkennettiin myös
perustuslakivaliokunnan edellyttämällä tavalla pe-
Aukeaman kuvat: Ympäristöministeriö/Seppo Leinonen