Rakennettu Ympäristö 6/2015 - page 18

18
Rakennettu Ympäristö 6/15
N
e pienet hetket, kun marras–joulukuisessa
Helsingissä saa nauttia valosta, ovat suuri
nautinto. Kauneimmillaan vuodenajan valo
onkin auringon nousun ja hämärän saapu-
misen hetkillä. Niiden väleissä on lyhyt valo ja pitkä
pimeys.
BrandNewHelsinki-projekti on juuri tähän pi-
meään aikaan herätellyt helsinkiläisiä miettimään
kaupungin brändäystä, esittämään ideoita ja ilis-
telemään Helsinkiä. Onhan Helsingillä jo luonne,
jonka miellämme nimenomaan helsinkiläiseksi.
Piilossa oleva helmi
Nyt haetaan kokemuksia yksilötasolta, josta raken-
netaan brändiä tulevaisuuteen: mikä on meidän
Helsinkimme vuonna 2020? Netissä kuka tahansa
voi tehdä testin, jossa kartoitetaan miltä juuri minun
oma Helsinkini tuntuu, valitsemalla oikein/väärin-
periaatteella luonnekuvauksia Helsingistä.
Kuulin juuri, että koko Suomi on kuin joulupuk-
ki – ruotsalaisten keksimä juttu, jota todellisuudes-
sa ei edes ole olemassa. Netissä, mitä kauemmak-
si Suomesta kuulostelee, sitä epäuskottavammalta
kuulostaa, että maamme tosiaan edes olisi olemas-
JUTTA TELIVUO
Valosta ja ilosta
– kauneudesta
sa. Suomi kuulostaa niin satumaiselta, ettei sitä ote-
ta todesta!
Tämäkin on osa hyvää brändiä. Miksi rimpuilla
vastaan, me olemme piilossa oleva helmi, jonka löy-
tävät vain ne, jotka osaavat uida syvälle.
Monet ihmiset ovat luonteeltaan keräilijöitä ja
se näkyy myös kaupunkikulttuurissa. Pimeydessä
voi päivittää muumimukikokoelmaansa vielä niillä
mukeilla, jotka on tehty Helsingin Arabialla. Kiina-
laistenmuumimukien keräily onkin sitten eri sarjaa.
On hienoa, että voi rajata keräilykohteensa ja tietää,
mikä on se oikea määrä mitä kerätä. Tämä johtaa
väistämättä myös arvon nousuun. Vähän niin kuin
taiteilijalla, joka kuolee, luonnollisestikin tuotanto
päättyy ja taiteilijan tuotanto on kartoitettavissa ja
realisoitavissa.
Paikan identiteetti löytyy uimalla
Keräily voi olla valtavan voimakasi tarve ja nautin-
non tuottaja elämässä. Kokemusten kerääminen on
yksi syy matkustaa maailman ympäri. Jos ei oikeas-
ti tunne kohdemaita, niin pitää olla jokin motivaat-
tori, keräilykohde, jonka tuntee ja ymmärtää ja jon-
ka vuoksi voi matkustaa uusiin paikkoihin, tuntien
Kuva: Oona Masso
Valon määrä on nyt vähentynyt miltei olemattomiin, minkä koko keho tuntee
puutteena. Ympäristön havainnointi on rajoittunut keinovalaistuksen kiilojen
ja polkupyörän lampun hallitsemiin läikkiin.
1...,8,9,10,11,12,13,14,15,16,17 19,20,21,22,23,24,25,26,27,28,...60
Powered by FlippingBook