Rakennettu Ympäristö 2/2016

Rakennettu Ympäristö 2/16

Aulangolla järjestettiin v. 1979 uuden rakennus-

lautakunnan ja rakennusvalvontaviraston yhtei-

nen seminaari, johon kutsuttiin myös julkisivutoi-

mikunnan vanhoja jäseniä. Pidin siellä esitelmän

Helsingin kaupunkikuvan peruspiirteistä ja niiden

vaalimisesta kaupungin uudistuksen osana. Lopulta

päädyttiin siihen, että lautakunta katsoi neuvoa an-

tavan toimikunnan työtään helpottavaksi, hyödylli-

seksi apuelimeksi. Näin on jatkunut.

Onko kaupunkikuvaneuvottelukunta – tai koko

rakennusvalvonta – rakentamista hidastava, toteut-

tamista viivästyttävä riesa? Kokemukseni on päin-

vastainen. Neuvottelukunta antaa lausuntonsa hy-

vin lyhyellä valmisteluajalla, lupapäätösten joka ta-

pauksessa välttämättömän viranhaltijavalmistelun

avuksi. Jos haluaa edistää asioiden käsittelyä, on

tarjolla kevyempi ennakkolausuntomenettely, jossa

jo selvennetään suunnitelmien lähtökohdat.

Rakennusvalvonta ei voi luoda hyvää ympäris-

töä, se on rakennuttajien ja suunnittelijoiden asia.

Rakennusvalvontaa tarvitaan kuitenkin vähintään-

kin pahojen virheiden tai laittoman rakentamisen

välttämiseksi – epäkiitollinen tehtävä. Määräyksil-

lä tähdätään rakentamisen vähimmäistason takaa-

miseen. Suunnittelijat ovat toisaalta voineet saada

rakennusvalvonnasta ja kaupunkikuvaneuvottelu-

kunnalta vahvaakin tukea ennakkoluulottomien ja

tavallista parempaan tulokseen tähtäävien suunni-

telmien kohdalla. Silloin lupien käsittely voi olla hy-

vinkin joustavaa.

Kuvat: Tommi Ahlberg

Kuva: Lauri Jääskeläinen

Vilhelm Helander.

Ennalta ehkäisevää työtä riittää

Julkisivujen tarkastustoiminnan ja sitä seuranneen

kaupunkikuvaneuvottelukunnan työn tärkein mer-

kitys on kuitenkin ollut ja on edelleenkin laadultaan

Katariinankadun ja Helenankadun välistä julkisivua Senaatintorin suuntaan.