56
Rakennettu Ympäristö 4/15
KHO:n päätöksiä
sisältöisiä kaavoja edellyttäen, että
kaavalle laissa säädetyt sisältövaa
timukset täyttyvät. Kunnalla on
tällöin harkintavaltansa puitteissa
mahdollisuus muun ohella päättää
siitä, mille alueille ja missä aika
taulussa asemakaavoja laaditaan.
Tämän vuoksi pelkästään se, että
kaavan rajaukseen ovat vaikutta
neet maanomistukselliset seikat,
ei sellaisenaan tee kaavaratkaisua
lainvastaiseksi. Kaavaratkaisun
lainmukaisuus on kuitenkin voi
tava perustella myös muilla kuin
maanomistukseen liittyvillä näkö
kohdilla.
Kunnanvaltuuston päätöksellä
hyväksytty asemakaava-alue sijait
see kylätaajaman ja valittajien tilan
välissä. Karttatarkastelun mukaan
tilan lähistöllä ei muutoinkaan ole
tiivistä rakennuskantaa. Tilan koh
dalla kaavarajaus noudattaa tien
suuntaisesti vedettyä linjausta.
Asemakaavaratkaisu ei rajoita ase
makaavoittamattoman alueen tule
vaa suunnittelua niin, ettei aluetta
voitaisi tulevassa kaavoituksessa
osoittaa maanomistajien kannalta
tarkoituksenmukaiseen käyttöön.
KHO katsoi, että kaava-alue
muodostaa maankäyttö- ja raken
nuslain 54 §:n kannalta tarkastel
tuna maankäytöllisesti yhtenäisen
kokonaisuuden. Näissä oloissa
valittajien tilan jättäminen tässä
vaiheessa asemakaava-alueen ul
kopuolelle ei ole ollut lainvastaista.
Tämän vuoksi ja kun otetaan
huomioon maankäyttö- ja raken
nuslain 51 §:stä ilmenevä tarkoi
tus turvata kunnan päätäntävalta
asemakaavoituksessa ja kunnan
hallituksen kaava-alueen laajuu
desta esittämä maankäytöllisiin
syihin perustuva selvitys, kaupun
ginvaltuuston ei voida katsoa lou
kanneen maanomistajien yhden
vertaisen kohtelun vaatimusta tai
muutoinkaan ylittäneen harkinta
valtaansa tehdessään asemakaa
van hyväksymistä koskevaa pää
töstä. Hallinto-oikeus ei siten ole
voinut kumota kunnanvaltuuston
päätöstä päätöksessään mainitse
mallaan perusteella. KHO kumosi
hallinto-oikeuden päätöksen ja ot
ti käsiteltäväkseenmuut valittajien
hallinto-oikeudelle esittämät va
litusperusteet. KHO hylkäsi A:n ja
B:n valituksen. Kunnan hyväksymä
kaavaratkaisu ei ollut lainvastainen
valituksessa esitetyillä perusteilla.
Arviointia
Tässä vuosikirjaratkaisussa on
kysymys Mäntsälän kunnan ase
makaavaratkaisusta, jolla mahdol
listettiin 45 pientaloasunnon ra
kentaminen kunnan omistamalle
alueelle. Tapauksessa on kysymys
kunnan kaavamonopolin käytön
rajoista ja mahdollisuuksista. Ta
pauksessa oli arvioitavana, mikä
merkitys asian ratkaisun kannalta
on sillä, ettämaanomistusolot ovat
osaltaan vaikuttaneet asemakaava-
alueen rajaukseen.
KHO on aiemmin vuosikir
jaratkaisussaan 2011:11 ottanut
kantaa kaava-alueen rajauksen
lainmukaisuuteen Mäntsälän ta
pausta muistuttavassa Järvenpään
asemakaavatapauksessa. Siinä
tarkasteltavana oli erityisesti se,
tuliko asemakaavan käsittää yleis
kaavassa osoitettu asuntoalue
varaus kokonaisuudessaan (ks.
oikeustapauskuvaus RY 2/2011).
Yhteistä molemmille tapauksille
on se, että ne muistuttavat maan
omistajia kunnan kaavamonopolin
keskeisestä sisällöstä, jotka liit
tyvät maankäyttö- ja rakennus
lain (MRL) 20 ja 51 §:ään. MRL:n
mukaan kunnalla on velvollisuus
huolehtia tarpeellisten kaavojen
laadinnasta ja asemakaava on
laadittava ja pidettävä ajan tasalla
sitä mukaa kuin kunnan kehitys,
erityisesti asuntotuotannon tarve,
taikkamaankäytön ohjaustarve sitä
edellyttää. Kunnalla on siis harkin
tavalta kaavoitukseen ryhtymisestä
ja kaavoituksen sisällöstä.
Kunnan kaavoitusvallankäyt
töä on tarkasteltu sekä tässä Mänt
sälän että aiemmassa Järvenpään
tapauksessa myös siitä lähtökoh
dasta, että kunta oli asettanut ta
voitteeksi kaavoittaa ensisijaisesti
omistamiaan maita. Kuten KHO
ratkaisuissaan on todennut, läh
tökohta ei sinänsä tee kaavaratkai
susta lainvastaista, mutta kaavan
lainmukaisuus esimerkiksi yhden
vertaisen kohtelun näkökulmasta
tulee olla perusteltavissa maan
käyttöön liittyvillä syillä. Näissä
tapauksissa, joissa kaava-alueen
rajaukseen tyytymättömän maan
omistajan maat ovat tulleet raja
tuksi kaavan ulkopuolelle, korostuu
maanomistajien alisteinen asema
suhteessa kaavoitusta valtaa käyt
tävään kuntaan. Maanomistajien
yhdenvertainen kohtelu ei sisällä
velvollisuutta kaavoittaa maan
omistajan vaatimuksesta alueita,
vaan harkinta kaavan tarpeelli
suudesta kuuluu kunnalle. Kaava-
alueen rajaukseen lienee mah
dollista löytää maankäyttöönkin
liittyvät perusteet useimmissa ta
pauksissa, vaikka tosiasiassa ainoa
syy rajaukseen olisi kunnan tavoite
suunnitella omistamiaan alueita.
Sillä seikalla, että kaava-alue olisi
tarkoituksenmukaisempi tai suun
nitteluratkaisuna parempi toisella
tavalla rajattuna, ei ole merkitystä
lainmukaisuuden arvioinnin kan
nalta.
Kaava-alueen rajauksen tar
kastelussa keskeisenä lainmukai
suuden arvioinnin tekijänä on se,
voiko kaava-alueen ulkopuolelle
rajattua aluetta suunnitella itsenäi
senä kokonaisuutena yleiskaavassa
osoitettuun tarkoitukseen tulevas
sa suunnittelussa. Maanomista
jan kannalta mahdollisuus saada
alueensa asemakaavoitetuksi seu
raavassa vaiheessa riippuu jälleen
kunnan kehityksestä ja asemakaa
van laatimistarpeesta. Tässä Mänt
sälän tapauksessa kunta perusteli
kaava-alueen rajausta myös sillä,
ettei kunta tavoitellut taajaman
leviämistä enää valittajien omista
man kiinteistön suuntaan. Maan
omistajien kannalta voi olla vaikea
hyväksyä kunnan perustelua, jon
ka voi ymmärtää niin, ettei asema
kaavoitusta lähiaikoina tulla jatka
maan tällä yleiskaavan AP-alueella.
Kaavoitukselle luonteenomainen
tarkentuminen yleiskaavasta ase
makaavavaiheeseen siirryttäessä
voisi tarkoittaa myös, että mahdol
linen myöhemmin laadittava ase
makaavaratkaisu ei mahdollistaisi
nyt valittajien omistaman kiinteis
tön osalta asuinpientaloja.
Susanna Wähä
