Rakennettu Ympäristö 2/16
71
KHO:n päätöksiä
lukuisiin kiinteistöihin. KHO kat-
soi, ettei valtuuston kokouksessa
tehty päätös koskenut esteelliseksi
väitettyjä valtuutettuja kiinteistön
omistajuuden tai hallinnan perus-
teella henkilökohtaisesti kuntalais-
sa tarkoitetulla tavalla.
On hyvä muistaa, että vaikka
rakennemallin valinta tosiasialli-
sesti kaavaprosessin näkökulmas-
ta näyttäytyykin strategisena suun-
nitteluperiaatteiden valintana, ky-
seessä on kuitenkin päätös, jossa
esteellisyyssäännökset tulevat so-
vellettavaksi. Päätöksentekijöiden
esteettömyyden vaarantuminen
Iin tapauksen kaltaisessa tilan-
teessa, rakennemallivaiheessa ja
kiinteistönomistajuuteen perustu-
en yleispiirteisessä suunnittelussa
lienee kuitenkin aika epätodennä-
köistä. Kaavatyön pohjaksi valit-
tavat suunnitteluperiaatteet eivät
vielä ratkaise tulevaamaankäyttöä,
Maakuntakaava – Valitusoikeus
KHO 29.1.2016 taltio 227
Lyhyt ratkaisuseloste
■
■
Maakuntaliitto oli hyväksynyt
maakuntakaavan, jossa oli osoi-
tettu tuulivoimaloille soveltuvia
alueita. A:lla ei ollut kotipaikkaa
maakuntaliittoon kuuluvassa kun-
nassa. A kuitenkin omisti kiinteis-
töjä kunnassa, joka rajautui maa-
kuntaliittoon kuuluvaan kuntaan.
Maakuntakaavassa ei ollut rat-
kaistu tuulivoimaloiden sijaintia,
määrää tai tehoa eikä muita niiden
toteuttamiseen liittyviä yksityis-
kohtia, kuten suhdetta asutukseen,
vaan nämä seikat tulivat ratkais-
tavaksi yksityiskohtaisemmassa
suunnittelussa. Maakuntakaavalla
ei siten ollut kuntalain 92 §:n 1mo-
mentissa tarkoitettuja välittömiä
vaikutuksia A:n oikeuteen, velvol-
lisuuteen tai etuun. Pelkästään asu-
misen tai kiinteistön omistamisen
taikka hallitsemisen tuulivoimavai-
hemaakuntakaavan vaikutusalu-
eella naapurimaakunnan puolella
ei voitu katsoa muodostavan A:lle
asianosaisasemaa. Kun A ei ol-
lut esittänyt asianosaisuudestaan
muutakaan selvitystä, A:n valitus
oli jäsenkunnan jäsenyyden ja asi-
anosaisaseman puuttuessa jätettä-
vä tutkimatta.
Arviointia
Varsinais-Suomen liiton hyväk-
symän tuulivoimavaihekaavan
tarkoituksena oli osoittaa maan-
käytöllisesti parhaiten tuulivoi-
matuotantoon soveltuvat alueet
maakunnan manneralueella ja
rannikon suurilla saarilla. Kunta-
lain (365/1995) 92 §:n 2 momentin
mukaan kuntayhtymän viranomai-
sen päätöksestä kunnallisvalituk-
sen saa tehdä kuntayhtymän jä-
senkunnan jäsen. Kuntalain 92 §:n
1 momentin mukaan kunnallisva-
lituksen saa tehdä myös se, johon
päätös on kohdistettu tai jonka oi-
keuteen, velvollisuuteen tai etuun
päätös välittömästi vaikuttaa (
asi-
anosainen
). Ympäristöministeriö
jätti A:n valituksen tutkimatta kaa-
van vahvistamismenettelyn yhtey-
dessä katsoen, ettei A:lla ollut va-
litusoikeutta kunnan jäsenyyden
eikä asianosaisuuden perusteella.
Maankäyttö- ja rakennuslain ai-
kana tehdyt maakuntakaavaa kos-
kevat valitukset on tavanomaisesti
tehtymaakunnan liittoon kuuluvan
kunnan jäsenyyden perusteella.
Tässä tapauksessa valittajalla ei ol-
lut maakunnan alueella kotipaik-
kaa, ja näin ollen tuli ensimmäistä
kertaa arvioitavaksi maakuntakaa-
va-asiassa, onko valittaja asianosai-
nen.
A katsoi, että ympäristömi-
nisteriön päätös oli virheellisenä
kumottava, sillä valittaja oli asi-
anosainen Näsen-nimisen tuuli
voima-aluetta koskevan varauksen
kiinteistön käyttöä välittömästi ra-
joittavien vaikutusten johdosta. A
omisti kiinteistöjä kunnassa, joka
rajautui maakuntakaavoitettavaan
alueeseen naapurimaakunnassa.
Valittaja katsoi, että kaavan toteut-
taminen aiheuttaisi merkittävän
rantarakennusoikeuden mene-
tyksen tuulivoimaloiden laajan
asumismeluohjetason ylittävän
melun takia sekä tuulivoima-alue
pilaisi myös koko Puontipyölin
järven ympäristön vetovoima
tekijät, kutenmaiseman, hiljaisuu-
den ja erämaisuuden. Valittajan
valitusperusteen voi tiivistää ky-
symykseksi: muodostaako tuuli
voimatuotantoon soveltuvaksi
alueeksi osoitetun alueen vaiku-
tusalueella kiinteistön omistami-
nen kuntalain tarkoittaman asian-
osaisaseman.
Ympäristöministeriö katsoi, et-
tei tuulivoimavaihemaakuntakaa-
van hyväksymistä koskevaa maa-
kuntavaltuuston päätöstä ole koh-
distettu valittajiin. Näin siitä syystä,
että maakuntakaava on yleispiir-
teinen alueiden käyttöä koskeva
suunnitelma. Tuulivoimavaihe-
maakuntakaavassa ei ole ratkaistu
tuulivoimaloiden sijaintia, määrää
tai tehoa eikä muita niiden toteut-
tamiseen liittyviä yksityiskohtia,
kuten suhdetta asutukseen, vaan
nämä seikat tulevat ratkaistavaksi
jolloin myös kynnys siitä milloin
asia koskisi henkilökohtaisesti val-
tuutettua, nousee korkealle. Kes-
kittynyt maanomistajuus alueella
olisi ehkä voinut muuttaa tilanteen
toiseksi. KHO kumosi hallinto-oi-
keuden päätöksen ja palautti sen
Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden
käsiteltäväksi.
Susanna Wähä