32
|
LiveLife
|
toukokuu 2015
”Meditointi on helppo tapa tehdä
itselleen tilaa”
Helsinkiläinen Essi Lahti ammentaa
mielenrauhaa päivittäisestä medi-
taatiosta. Hän on huomannut,
että kun mieli hiljenee, kehokin
rentoutuu.
– ALOITIN MEDITAATION
noin viisi
vuotta sitten osallistuessani Deepak
Chopran kurssille San Diegossa. Sen jäl-
keen olen meditoinut 20 minuuttia aamuin illoin. Meditaa-
tiooni kuuluu mielen hiljentäminen henkilökohtaisen mantran
avulla. Mantran tarkoituksena on tavallaan neutraloida ajatus-
ten ja tuntemusten merkitystä, ja näin mantran ja meditaation
avulla keho päästää irti erilaisista stressitiloista rentouttaen
mieltä ja kehoa. Joskus mieli hiljenee vain pieniksi hetkiksi, jos-
kus vähän pidemmäksi aikaa, kertoo hyvinvointialan yrittäjänä
työskentelevä osteopaatti Essi Lahti. Hänellä on Matrix Room
Helsinki -niminen yritys yhdessä sisarensa Emmi Lahden
kanssa ja arki on usein hektistä. Meditointi on auttanut Essiä
muun muassa hallitsemaan stressiä ja purkamaan työn aiheut-
tamia lihasjännityksiä.
– Meditaation aikana hengitys avautuu, pallea ja lantion-
pohja rentoutuvat ja hartiat laskeutuvat. Mieli ja keho ovat
yhteydessä, ja kun mieli hiljenee, kehokin rentoutuu.
SÄÄNNÖLLISYYS MEDITOINNISSA
on Essille tärkeää.
Hän meditoi aina aamulla heti herättyään ja toisen kerran
iltapäivällä, tai jos päivä on kovin kiireinen, viimeiseksi ennen
nukkumaanmenoa. Meditaatiohetki on hänelle keino tehdä
itselleen tilaa.
– Arjessa unohtaa helposti itsensä. Meditaation aikana pää-
sen kiinni siihen, mitä haluan ja kaipaan ja miltä minusta tun-
tuu. Se on vähän kuin kysyisi itseltään, "mitä mulle kuuluu?"
Essi Lahti.
Meditaation
vaikutukset – mitä
hyötyä siitä on?
t o
Headspace
–
sovellus, jonka
ensimmäistä
käyttökertaa ovat
ilmaisia. Androidille
ja iPhonelle.
Calm
– sovellus, jonka
avulla voi keskittyä eri
osa-alueisiin: stressin-
hallintaan, uneen ja
keskittymiskykyyn.
Androidille ja
iPhonelle.
Yoga Nidra
– medi-
taatio, jonka aikana
makaat aloillasi ja
kuuntelet ohjeita.
Löytyy Spotifysta ja
cd-levynä.
Meditaatiovinkkejä
aloittelijalle!
YouTubesta löytyy
paljon hyvää tietoa
– kokeile vaikka näitä:
• Jon Kabat-Zinn – Body
Scan Meditation – guided
meditation
• Guided Meditation with
Eckhart Tolle
Tunteiden säätely ja tarkkaavaisuus
Vastikään toteutetussa meditaatiotutkimusten meta-analyysis-
sa Johns Hopkinsin yliopiston Evidence-Based Centerin tutkijat
pystyivät osoittamaan, että meditaatio voi parantaa tunteiden
säätelyä ja jopa tarkkaavaisuutta. Tutkimuksissa mukana olleet
meditaatiomuodot perustuivat muun muassa vipassana- ja zen-
meditaatioperinteisiin sekä mindfulnessiin.
Stressinhallinta
Kärsivällisyys palkitaan, sillä säännöllinen meditointi voi ajan
myötä vähentää stressiä. Tutkimuksen mukaan psykologi-
nen stressi voi vähentyä ja kognitiiviset kyvyt parantua noin
kuukauden säännöllisen meditoinnin jälkeen.
Immediate and long-
term e ects of meditation on acute stress reactivity, cognitive functions,
and intelligence
.
Oppiminen ja muisti
Tutkijoiden mukaan meditaatio saa aivojen harmaan aineen
määrän kasvamaan alueilla, joihin liitetään oppiminen, muis-
titoiminnot, tunteiden säätely ja monia muita tärkeitä toimin-
toja. Tutkimuksessa tutkittiin MBSR-menetelmää Mindfulness-
Based Stress Reduction.
Mindfulness practice leads to increases in
regional brain gray matter density
.
Empatia ja ikääntymisen jarruttaminen
Vuonna tehdyssä tutkimuksessa tutkijat huomasivat,
että mindfulness-meditaatio voi vahvistaa aivojen hermoratoja
alueilla, jotka liittyvät empatiakykyyn. Samalla myös ikäänty-
minen voi hidastua.
Meditation experience is associated with increased cortical thickness.