Rakennettu Ympäristö 2/16
57
Sujuvampaa viranomaistoimintaa
Sipilän hallituksen linjaukset normien purkamisesta
on laittanut vipinää ministeriöihin. Rakennusneuvos
Matti Vatilo
on puheenjohtajana ympäristöministe-
riön työryhmässä, jonka tehtävänä on tehdä ehdo-
tuksia kaavoitusprosessien ja lupaprosessien suju-
voittamisesta. Työryhmän määräaika päättyy touko-
kuun lopussa, jonka jälkeen ehdotuksista pääsee lau-
sumaan.
Tehokkaampaan viranomaistyöskentelyyn täh-
dätään myös hallituksen yhden luukun hankkees-
sa. Sen arvoitusta avasi yliopistotutkija, OTT
Antti
Belinskij
Itä-Suomen yliopistosta. Aiheesta ilmestyi
väliraportti tammikuussa. Väkisin eri sektorilakien
ja prosessien integroitiin tuskin on järkevää men-
nä, mutta esimerkiksi eri lakien erilaisten menette-
lyjen yhdistämisessä on mahdollista saada asiakas
hyötyjä.
Turvapaikanhakijatkin kohtaavat Suomen
dilemman
Rakennustarkastuspäivien eräänä pääteema-
na olivat turvapaikanhakijat. Suomen Punaisen
Eija Muttonen-Mattila
Wivi Lönn (1872–1966) on ensimmäinen suomalainen, oman toimiston perustanut naisarkkitehti. Tampereella syntyneenä monet
Lönnin merkkirakennukset löytyvät hänen kotikaupungistaan. Tampereen keskuspaloasema on kilpailuvoiton tulos ja valmistui
1908. Kiertoajeluiden aikana saatiin edustava katsaus Tampereen rakentumisen historiaan. Eija Muttonen-Mattila saa raikuvat
kiitokset erinomaisesti järjestetyistä Rakennustarkastuspäivistä! Eijan piirros Torni-hotellista ohjelmaesitteen kannessa kelpaisi
varmaan muillekin.
Kaikki valokuvat: Lauri Jääskelänen