21 / 76
Rakennettu Ympäristö 2/16
21
Rakennusperinnöstä matoherkkua
Matohyökkäykselle altistuivat talot etenkin entistä-
misessä, jossa talo ensin lyödään säpäleiksi entistä
etsittäessä ja rakennetaan sitten ”entiseksi”.
Kävi ilmi, että jotkut toivat matoja tahallaan ta-
loihin. Restaurointirytinän rinnalla oli syntynyt ko-
konainen madonkasvatusteollisuus.
Rakennussuojelu alkoi vieroksua entistämistä.
Kehitettiin uusi teoria. Sen mukaan patina ja taloi-
hin tehdyt muutokset olivatkin erityisen merkittä-
viä. Ne toivat lisäarvoa. Suursiivous riittäisi suojelu-
kohteen korjaukseksi (kuva 7).
Kiisteltiin siitä, kumpi toteuttaa suojelun tavoit-
teet paremmin; antaa talon korjaamattomana pati-
noitua vai antaa se peltimatojen syötäväksi. Linjaksi
vakiintui uudisentistys. Talot korjattiin uutta vastaa-
viksi ja madotettiin. Suojelun suopeus ostettiin en-
tistämällä talojen pääporras ja muutama huoneti-
la. Käyttöön vakiintui myös toinen uusi käsite, talo-
tekniikka, jolla letku- ja putkipuoli kaappasi talolta
tekniikan. Restaurointi alkoi tarkoittaa samaa kuin
talotekniikan ajanmukaistaminen. Suurena yllätyk-
senä tuli, ettei kauniina pidettyä kiiltävää kierresau-
maista haluttukaan jättää näkyviin. Restaurointi-
suunnittelusta tuli madonkätkentää.
Myös
Auguste Perret’n
kantavaa pilaria kos-
kevaa iskulausetta ajanmukaistettiin: ”Joka peittää
peltimadon uudella rakenteella, on hyvä arkkitehti
– joka ei päästä peltimatoa pintaan vanhoista raken-
teista, on huippurestauroija.”
Korjauksissa alettiin 1900-luvulla korjata myös
ehjää. Oli järkevää ja taloudellista korjata ehjä sa-
malla kun korjattiin rikkinäistä. Kiistatta järkevää –
korjataan ennen kuin menee rikki. Korjausrakenta-
misesta voitaisiin ehkä luopua kokonaan.
Madonkätkentä johti vähitellen siihen, että res-
tauroidut rakennukset alkoivat sisätiloiltaan näyttää
samanlaisilta, ja kuulostaa myös – kaikissa sama su-
hina ja sihinä. Syntyi myös kokonaan uusi ongelma.
Joidenkin loistavasti restauroitujen rakennusten pe-
lättiin romahtavan, niissä kun madot oli pystytty pi-
tämään vanhojen rakenteiden sisällä.
Määräyksillä keinotekoisesta luonnollista
Määräysvirasto antoi 1970-luvun puolivälissämäärä-
yksen, jonkamukaan ihmisen käyttöön tarkoitetuissa
huonetiloissa piti vaihtaa ilmaa. Määräystä ohjeistet-
tiin tarkoin esimerkein, joita alettiin pitää määräyk-
sinä. Talojen madotusta perusteltiin näillä ohjemää-
räyksillä. Muinaisviraston tulkinta, että virastotalojen
vahtimestari kävisi vaihtamassa huoneiden ilman
joka toinen tunti, osoittautui virheelliseksi.
Määräysviraston tarkoitus ei varmaan ollut tehdä
mato-opasta. Oli kysymys vahingosta. Ei huomattu
matoansaa. Määräyksissä ei peltimatoa mainita. Yli-
Kuva 2. Salakavala peltimatohyökkäys ullakon kautta
pihajulkisivua pitkin pohjakerroksen seinästä sisään.
malkainen määräys ja tarkka ohje, johon oli kätketty
mato. Tässä onginnassa tartuttiin koukkuun ja mato
tuli mukana.
Kaikki antoivat madoille periksi. Myös määräys-
viraston ja matoteollisuuden välit lämpenivät. Mää-
räysten ilmanvaihto-osa sai uuden otsikon: ”Ra-
kennusten sisäilmasto”. Määräyksiä noudattamal-
la voitiin siis sisätiloihin luoda luonnonolosuhteet.
Sisäluonnosta tuli uusi käsite. Madoilla hoidetusta
ilmanvaihdosta oli tullut luonnollista.
Mato kävi hyvin kaupaksi. Tutkimuksilla todis-
teltiin, ettei ilma kulje kuin kiiltävässä kierresau-
maisessa. Peltimadon menestys varmistettiin es-
tämällä ilman liikuttelu muita reittejä. Ikkunoita ei
saanut avata. Ulko-ovien avauskiellon pelättiin ole-
van valmisteltavana. Ihmisestä talon käyttäjänä oli
tullut terveen talon uhka. Viranomaiset alkoivat pi-
tää ihmistä silmällä.
Madolle vaihtoehtoja
Huonon hygienian ja kestosuhinan lisäksi madoil-
la oli muitakin ongelmia. Luonnonilmiöt, paino-
voima ja tuulivoima yrittivät jatkuvasti torjua ma-