16
Rakennettu Ympäristö 2/16
Huomioita rakennussuojelusta
itärajan molemmin puolin –
tapauksena Viipurin kirjasto
Viipurin kirjaston restaurointi oli pitkä ja monivaiheinen prosessi.
Ensimmäinen konkreettinen restaurointitutkimusretki tehtiin Viipurin
kirjastolle kesällä 1991.
1980-luvun lopulta lähtien kulttuuriyhteistyö Ve-
näjän ja Suomen välillä alkoi helpottua. Suomes-
sa
Alvar Aallon
toimisto
Elissa Aallon
johdolla tut-
ki kirjaston mahdollista korjausta, jopa laajennus-
mahdollisuuksia. Viipurissa arkkitehti
Sergei Kravt-
senko
oli leningradilaisen restaurointi-instituutti
Spetsproektrestavratsijan määräämänä tutkinut kir-
jastoa vuodesta 1987 lähtien.
Kokonaissuunnitelmaa vastaan reklamoitiin
Vuonna 1995 kirjasto listattiin Venäjän Federaation
kulttuurihistorialliseksi muistomerkiksi. Muistomerk-
kistatus mahdollisti periaatteessa paremmat rahoi-
tusmahdollisuudet, mutta ennen kaikkea se tarkoit-
ti, että kaikki suunnitelmat tuli hyväksyttää ennen to-
teutusta Federaation kulttuuriministeriössä. Viipurin
kaupunki sekä Leningradin Oblast rahoittivat vuosi-
en 1996–98 välillä Spetsproektrestavratsija-instituutin
laatiman kirjaston kunnostuksen kokonaissuunnitel-
man. Kokonaissuunnitelma oli sen laatuinen, että Vii-
purin kirjaston Suomen restaurointiyhdistys ry. rekla-
moi lujasti suunnitelmaa vastaan.
Vuonna 1999 Leningradin Oblastin kulttuuriko-
mitea, Viipurin kaupunki, Viipurin kirjaston Suo-
men restaurointiyhdistys ry (VKR) ja Viipurin kir-
jasto sopivat että Moskovassa hyväksytty koko-
naissuunnitelma tulisi toimimaan sateenvarjona
tarkemmin tehtäville suunnitelmille, joista tuli vas-
taamaan VKR. Järjestely toimi osakohteissa hyvin
aina vuoden 2010 loppuun eikä yksittäisille korja-
uskohteille tarvinnut hakea muita hyväksyntöjä.
Venäläistä kokonaissuunnitelmaa tarkennet-
tiin 2000-luvun lopulla ja kun Venäjän Federaatio
myönsi joulukuussa 2010 noin 6,3 M euron rahoi-
tuksen (255,5 MR) laaditutti Leningradin Oblast vie-
lä tarkennetut suunnitelmat, jotka toimivat jälleen
puitteina VKR:n tekemille korjaussuunnitelmille.
Vuodesta 1994 lähtien suoritettiin kirjastolla
osahankkeiden kunnostuksia suomalaisen restau-
rointinäkemyksen pohjalta. Päällimmäisenä peri-
aatteena oli palauttaa kirjasto sen alkuperäiseen
arvoonsa; alkuperäistä säilyttäen, kerroksellisuut-
ta eli venäläiskorjauksia arvostaen ja samalla arkki-
tehtuurin kannalta oleellisia hävinneitä elementte-
jä palauttaen.
Kaikessa ei menty alkuperäiseen
Restaurointiratkaisut päätettiin aina tapauskoh-
taisesti kokonaisuus huomioiden. Konkretisoiden
tämä tarkoitti mm. sitä, että pilottihankkeena vuosi-
na 1994–95 tehty sisäänkäyntiaulan pääportaan suu-
ri teräslasiseinä kunnostettiin täysin alkuperäisrat-
kaisunmukaisesti siten, että lasiseinän rakenteelliset
ongelmat (kiinteä ulkolasi, avattava sisäpuite) säilyi-
vät. Ongelmat ratkaistiin tarkalla detaljiikalla ja huo-
lellisella ja modernilla tiivistyksellä.
Toisaalta vesikattoja ei eristetty alkuperäiseen
tapaan huokoisin kuitulevyin ja bitumihuovin, vaan
niissä räystäskorkeuksien säilyttämiseksi mentiin
moderneihin eristeisiin ja käännettyjen kattojen
ratkaisuihin. Vanhoissa räystäskoroissa pysymi-
sen vuoksi lämpöeristeenä käytettiin ainoastaan 50
mm:n XPS-eristeitä. Yli kymmenen vuotta asennus-
ten valmistuttua voi todeta ratkaisun toimineen hy-
vin. Kirjaston sisällä pääsalien sisäpuoliset kaide-
järjestelmät rakennettiin lähes alkuperäissuunni-
telmien mukaisina, harvaripaisina. Ainoastaan al-
kuperäinen 75 senttimetrin kaidekorkeus nostettiin
80 senttiin.
Kirjaston pääkerroksissa voitiin toimia pääosin
kirjaston rakennusajan säännöksillä ja rakennusta-
voilla.
Monen Alvar Aallon rakennuksen tapaan kirjas-
to on erilaisten toisistaan poikkeavien tasojen sin-
foniaa, eikä pientä kirjahissiä lukuun ottamatta kir-
jaston eri kerroksiin pääse esteettömästi. Hissikysy-
mystä tutkittiin jo 1990-luvun alusta lähtien. Hissejä
ei rakennukseen ehdotettu eikä tehty, vaan eri taso-
jen välinen kulkeminen hoidetaan tarvittaessa au-
lassa olevalla kuljetettavalla telaketjusiirtimellä.
Tapani Mustonen