Rakennettu Ympäristö 5/2015 - page 19

Rakennettu Ympäristö 5/15
19
Kun paneutuu tällaisen
vanhan rakennuksen
rakennemuutosten
historiaan, hiipii mieleen
epämukava ajatus siitä, että
ovatko kaikki muutokset
olleet tarpeellisia. Olisiko
suunnittelu pitänyt tehdä
viisaammin?
paikalla­valettu purettiin alakerrasta, jotta saatiin te-
hokasta asiakas- ja neuvottelutilaa katutasolle.
Tällaisen uuden raskaan pankkiholvin kannat-
telu vaati perusteellisia rakenneselvityksiä ja tark-
koja rakennesuunnitelmia. Vanhan rakennuksen
kantava runko oli yleensä yli sata vuotta vanha tiili­
muuraus ja välipohjat kannateltu puupalkkien va-
raan. ­Katutason pankkisalikaan ei aina ollut alku­
peräinen, vaan sen katossa saattoi olla aikaisem-
milta vuosikymmeniltä palkkeja, jotka kannattelivat
ylempien kerrosten väliseiniä. Yläpuolella olevissa
­asunnoissa oli saatettu tehdä rakennemuutoksia.
Kantavia seiniä oli ehkä poistettu ruokasalin koh-
dalta tai asuntoja oli yhdistetty. Kaikki tämä oli do-
kumentoimatta ja tuli esiin vasta rakennustöiden yh-
teydessä.
Rakennesuunnittelijan piti tasokuvien ja
rakenne­leikkausten lisäksi piirtää työn aikana jokai-
sesta kantavasta seinästä niin sanottu naamakuva,
jossa seinä oli aukkoineen ja tuentoineen kuvattu
perustuksista ullakolle. Vanhoja rakenteita oli vuo-
sikymmenten saatossa tuettu teräsbetoni- ja teräs-
rakenteilla ja näiden yhdistelmillä. Osasta oli ole-
massa vanhat suunnitelmat ja osa oli tehty ilman
suunnitelmia. Eikä muutossuunnittelu loppunut tä-
hän vaiheeseen. Muutamia vuosia myöhemmin toi-
sen kerroksen tilat otettiin takaisin asuntokäyttöön,
eikä katutasossakaan enää ole pankkikonttoria.
Kun paneutuu tällaisen vanhan rakennuksen ra-
kennemuutosten historiaan, hiipii mieleen epämu-
kava ajatus siitä, että ovatko kaikki muutokset olleet
tarpeellisia. Olisiko suunnittelu pitänyt tehdä vii-
saammin?
Toimisto vanhaan traktoritalliin
Suunnittelutoimistomme onmoniammatillinen ryh-
mä arkkitehteja ja insinöörejä, jotka tekevät töitä van-
hoissa liikerakennuksissa, joiden käyttötarkoituksen
muutoksen toimistokäyttöön olemme itse suunnitel-
leet. Meillä on omakohtainen pitkäaikainen kokemus
käyttötarkoituksen muutosten hyvistä ja huonoista
puolista.
Toimistomme pääkonttori on Herttoniemessä
vanhassa automyymälässä ja autojen huoltotilassa,
Turun konttori on vanhassa maitokaupassa, Tam-
pereen toimisto ja betonilaboratorio on vanhassa
konttorikonemyymälässä ja Kuopion toimipiste on
vanhassa mielisairaalassa Siilinjärvellä (Sairaalan
tila ei ole meidän suunnittelemamme, muut ovat).
Pari vuotta sitten Herttoniemessä toimistom-
me alakerran huoltoliikkeen myymälä ja traktori-
talli vapautui ja saimme mahdollisuuden laajentaa
tilojamme alakertaan, laajennus on noin 500 m².
Kiinteistön omistajan kanssa sovittiin muutostöille
kattosumma, joka oli käytettävissämme alakerran
muuttamiseksi toimistotiloiksi. Jos kustannukset
ylittyvät, joudumme itse maksamaan erotuksen. Oli
olemassa myös teoreettinen mahdollisuus kustan-
nusten alittumisesta, jolloin olisimme saaneet pitää
säästön itsellämme.
Suunnittelu, rakennuttaminen, urakoitsijoiden
valinta, valvonta ja rakennusluvat tulivat vuokralai-
sen eli meidän tehtäväksi. Meille tuli ensimmäistä
kertaa mahdollisuus itse päättää miten me resurssit
ja määrärahat kohdistamme. Insinööritoimistolle
ehkä yllättävä ratkaisu oli, että päätimme investoida
arkkitehti- ja sisustussuunnitteluun ja jättää kanta-
vien seinien siirtely vähemmälle.
Vanhassa autokaupassamme on selkeät raken-
teet. Suuren avotilan yli ulottuvat yli 18 metriä pitkät
palkit, joissa on kantava ylälaatta. Suuri jänneväli on
saatu onnistumaan kehärakenteena, jossa julkisivu-
jen pilarien yläpää ottaa tukimomenttia ja raudoitus
onnistuu perinteisellä jännittämättömällä raudoi-
tuksella. Palkeissa oli suuria ja pieniä vanhoja rei-
kiä valmiina 60-luvulta ja tavoitteena oli, että mah-
dollisimman vähän porattaisiin uusia. Kiinteistön
omistaja oli rajannut aikataulun siten, että meillä
oli puoli vuotta vuokravapaata ja sen jälkeen vuokra
oli maksettava myös uusista tiloista. Eli ei varsinai-
sia myöhästymissakkoja, mutta vuokranmaksu kes-
keneräisistä tiloista kannusti hitaasti kiiruhtamaan.
Pyöreä muuttui kantikkaaksi
Tämä erikoinen projektimuoto antoi meille mahdol-
lisuuden itse päättää omalla melko kohtuullisella
tuntikustannuksella, miten pitkään valmistelemme
suunnitelmia. Arkkitehti kävi talotekniikan suunnit-
telijoiden kanssa vanhat varaukset ja uuden talotek-
niikan reitit läpi heti kun tilat vapautuivat. Tilanne
vaikutti ensimmäisen suunnittelukierroksen jälkeen
mahdottomalta. Uusia suuria reikiä olisi tehtävä, jot-
ta plaani saadaan toimivaksi. Rakennesuunnittelija,
joka oli tässä tapauksessa myös maksaja, alkoi huo-
lestua, eikä antanut lupaa uusille reikävarauksille.
Kaikki uudet reiät pitää tehdä ilman rakenteellisia
tuentoja.
Kevytpurun jälkeen varaukset ja reitit käytiin vie-
lä kertaalleen läpi. IV-konehuoneen paikka muutet-
1...,9,10,11,12,13,14,15,16,17,18 20,21,22,23,24,25,26,27,28,29,...60
Powered by FlippingBook