Rakennettu Ympäristö 4/16
9
taan rajattavaksi yleiskaavoissa siten, että maisema-
työlupa ei koskisi metsän hakkuuta maa- ja metsäta-
lousvaltaisilla alueilla (M-alkuiset kaavamerkinnät).
Ranta-asemakaava-alueilla suoraan lakiin perustu-
va maisematyölupavelvoite poistettaisiin, jolloin sitä
käytettäisiin vain, jos kaavassa niin määrätään.
ELY-keskusten valvontavaltaa rajataan
Hallitusohjelmassa ELY-keskusten rooli on halut-
tu muuttaa konsultoivaksi ja valitusoikeutta kaavoi-
tuksessa rajata. Ehdotuksessa on siksi poistettu ELY-
jen tehtävistä kuntien alueidenkäytön suunnitte-
lun ja rakennustoimen järjestämisen ohjaus, jolloin
tehtävänä olisi jatkossa vain edistää niitä. Valvonta-
valtaa, johon liittyy muutoksenhakuoikeus, ehdote-
taan rajattavaksi alueidenkäytössä ja rakentamisessa
vain vaikutukseltaan valtakunnallisiin jamerkittäviin
maakunnallisiin kysymyksiin.
Lakimuutoksen valmistelun kuluessa hallitus on
maakuntauudistukseen liittyen linjannut, että ELY-
keskusten alueidenkäytön tehtävät siirtyvät 2019 pe-
rustettaviin itsehallintomaakuntiin ja ELY-keskukset
lakkautetaan. Tästä syystä lakimuutos tältä osin olisi
voimassa vain noin puolitoista vuotta.
Lain kivijalasta pidettävä kiinni
Kaavoituksen ja rakentamisen lupien sujuvoittamista
valmisteltaessa on sidosryhmien suunnalta esitetty
vaatimuksia hallitusohjelman tavoitteita pidemmäl-
le menevään sujuvoittamiseen. Toisaalta on esitetty,
että ehdotuksissa on jo menty liian pitkälle. Keskus-
telussa näyttävät myös sotkeutuvan toisiinsa lain vaa-
timukset ja eri kuntien toimintakäytännöt. Toivotta-
vasti jatkossa voitaisiin keskittyä säädösten kokonais-
valtaiseen kehittämiseen toimintaympäristön muu-
tosten edellyttämällä tavalla ja samalla pitää mielessä
lain kivijalka.
Lain kivijalka on jatkossakin sen tavoitepykälä:
”Alueiden käytön ja rakentamisen järjestäminen niin,
että siinä luodaan edellytykset hyvälle elinympäris-
tölle, ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kult-
tuurisesti kestävän kehityksen edistäminen, jokaisen
osallistumismahdollisuuden turvaaminen asioiden
valmisteluun, suunnittelun laatu ja vuorovaikuttei-
suus sekä asiantuntemuksen monipuolisuus.”
■
Arkkitehti SAFA
Matti Vatilo
.
Rakennusneuvos, yksikön päällikkö.
Ympäristöministeriö, alueet ja
yhdyskunnat -yksikkö.
Kuva: Tommi Ahlberg
Vapaa-ajan asunnon muuttamiseksi pysyvään asuinkäyttöön ehdotetaan uutta menettelyä.