

RY Rakennettu Ympäristö 1/18
69
KHO:n päätöksiä
Rakennuksen käyttötarkoituksen muutos
Poikkeaminen
Valituslupa (ELY valittajana)
KHO 21.12.2017 taltio 6654
Muu päätös
■
■
Helsingin kaupunginhallitus
myönsi (11.4.2016) yhtiölle poik-
keamisluvan toimitilarakennuk-
sen pysyvän käyttötarkoituksen
muuttamiseen pääosin asuinkäyt-
töön poiketen aluetta koskevasta
rakennuskiellosta ja asemakaa-
vassa osoitetusta käyttötarkoituk-
sesta (T). Poikkeamislupaan liittyi
lukuisia ehtoja, jotka koskivat mm.
asuntojen suojaamista rakenteel-
lisesti melulta, asuntojen yhteis-
tiloja ja alimpien kerrosten säi-
lyttämistä teollisuus-, varasto- ja
toimistokäytössä. Kohderyhmänä
on 18–29-vuotiaat nuoret.
Helsingin hallinto-oikeus
hyl-
käsi (9.1.2017) Uudenmaan ELY-
keskuksen valituksen. Päätöksessä
asetetut ehdot turvaavat sen, että
asumisen aiheuttamat vaatimukset
eivät haittaa alueen nykyisen ase-
makaavan mukaista teollisuus- ja
varastokäyttöä. Hankkeella ei ole
katsottava olevan sellaisia laajem-
malle ulottuvia vaikutuksia, että
sen toteuttamisen edellytykset tuli-
si yksittäisen poikkeamispäätöksen
sijaan selvittää kaavoituksella.
Korkeinhallinto-oikeus
myön-
si valitusluvan. Hallinto-oikeuden
ja kaupunginhallituksen päätökset
kumottiin ja poikkeamislupaha-
kemus hylättiin.
Perusteluja:
Voi-
massa olevassa suhteellisen laajaa
aluetta koskevassa Vallilan teolli-
suusalueen asemakaavassa tontti
sekä pääosa muusta asemakaava-
alueesta on osoitettu teollisuus- ja
varastorakennusten korttelialueek-
si (T). Asiakirjojen mukaan alueen
tulevassa suunnittelussa ei ole
myöskään yleiskaavassa tai asema-
kaavaluonnoksissa varauduttu alu-
een pääkäyttötarkoituksen muu-
toksiin, vaikka alueen luonne on
ilmeisesti osittain muuttunut var-
sinaisesta teollisuusalueesta poik-
keavaksi työpaikka-alueeksi. Ra-
kennus rajautuu olemassa oleviin
teollisuus- /varastorakennuksiin.
Haettu asuinkäyttötarkoitus ero-
aisi merkittävästi lähiympäristön
pääasiallisesta kaavanmukaisesta
käyttötarkoituksesta. Asuinkäytön
ollessa ympäristöhäiriölle herkkää
onmahdollista, että poikkeamislu-
vanmukaisesta käyttötarkoitukses-
ta ja rakentamisesta voi aiheutua
kaavan mukaiselle lähialueen käy-
tölle rajoituksia. Hankkeen kokei-
luluonteesta huolimatta hankkeen
vaikutuksia olisi tullut selvittää ha-
kemuksen kohteena olevaa tonttia
laajemmalta alueelta.
Toimituksen huomautuksia
Tapaus on esimerkki siitä, kuinka
maankäytön suunnittelua koske-
vien hallinnollisten päätösten on
vaikea pysyttäytyä yhteiskunnan
muutoksen vauhdissa. Alueen lain-
voimainen asemakaava on vuodel-
ta 1984. Tontti on siinä teollisuus- ja
varastorakennusten korttelialuetta.
Tontin rakennetusta kerrosalas-
ta (7 690 + 1 165 m²) saa käyttää
tontilla tapahtuvalle toiminnalle
välttämättömiin toimisto- ja vas-
taaviin tiloihin enintään 35 % ja
tämän lisäksi tontilla tapahtuvaan
toimintaan liittyviä tutkimus- ja
opetustiloja sallitaan 10 %. Myös
lainvoimaisessa yleiskaavassa ko.
aatteiden vastaisena.
KHO päätyi arvioinnissaan toi-
seen tulokseen. Maankäytöllistä
perustetta ehdolle KHO ei löytänyt.
Ei myöskään selvitystä siitä, että
esimerkiksi ilmanvaihto- tai palo-
turvallisuussyistä olisi perusteltua
syytä rajoittaa henkilömäärää.
Olisiko KHO päätynyt toiseen
tulokseen, jos lupaehtoa ei olisi
rajattu käsittämään vain vastaan-
ottokeskuskäyttöä? Pelastuslaitok-
sen lausunnosta huolimatta juuri
400 henkilön rajalle ei paloturval-
lisuusmielessä löytynyt perustetta.
Sen sijaan KHO toteaa löytyvän
tilanteita, joissa asukasmäärän
rajoittaminen lupaehdolla voi ol-
la välttämätöntä. Eli päätös tulee
ymmärtää niin, että jossain tulee
tämäntapaisissa tilanteissa hen-
kilömäärän raja vastaan. Poliisin
tekemässä turvallisuuskatselmuk-
sessa ko. vastaanottokeskuksessa
oli majoitettuna 530 asukasta, eikä
kapasiteettia ainakaan tämän yli
tulisi poliisilaitoksenmielestä nos-
taa. Pikemminkin laskea. Tilapäistä
lupaa haettiin yhteensä 820 henki-
lön majoittamiseen. Majoittuvien
henkilöiden enimmäismäärä pe-
rustui ilmanvaihdon asettamiin
rajoihin. Rakennuksen kerrosala
on 11 623 kem². Merkityksellistä
tapauksessa on, etteivät vastaan-
ottokäyttö ja hostel-majoittuminen
luonteensa puolesta oikeudellisesti
eroa toisistaan.
Asemakaavassa tontti kuuluu
toimistorakennusten korttelialuee-
seen (KT). Kaavamääräyksen mu-
kaan kortteliin saa sijoittaa raken-
nukseen toimintaan liittyviä työ-,
varasto-, näyttely- ja myyntitiloja.
Elintarvikkeiden vähittäismyyntiä
ei ole sallittu. Oikeuskysymyksenä
oli tällä kertaa ainoastaan lupaehto
ja sen lainmukaisuus.
Lauri Jääskeläinen