Mikä on Garcinia Cambogia?
Garcinia Cambogia on hedelmä, joka tunnetaan
myös nimellä Malabar tamarind. Hedelmä näyttää
pieneltä, vihreältä kurpitsalta ja sitä käytetään mo-
nissa aasialaisissa ruuissa sen happaman maun
vuoksi. Hedelmän kuoressa on runsaasti luonnol-
lista ainetta nimeltä hydroksisitruunappo. Tämä on
Garcinia Cambogia -uutteen vaikuttava aine, jolla
on painoa pudottavia vaikutuksia.
Miten Garcinia Cambogia toimii?
Garcinia Cambogialla on tehty useita kliinisiä tutki-
muksia, joissa sen on osoitettu johtavan merkittä-
vään painonpudotukseen. Tutkimuksien mukaan
se estää sokerin ja hiilihydraattien muuttumisen
rasvaksi. Tutkimuksissa on myös todettu elimistön
serotoniinitason eli ”onnellisuushormoonin” lisään-
tyvän, joka johtaa ruokahalun pienenemiseen ja
mielitekojen vähentymiseen.
Eräässä tutkimuksessa tutkittiin yhteensä 30 ih-
misen laihtumista kahdeksan viikon ajan. Henkilöt
noudattivat 2000 kilokalorin ruokavaliota ja puolet
saivat lisäksi Garcinia Cambogiaa. Garcinia Cam-
bogiaa käyttäneet henkilöt laihtuivat keskimäärin
Maailman
myydyin painon-
hallintatuote poistaa
makeanhimon
5,4 kg, joka oli 400 % enemmän kuin toinen ryh-
mä. Lisäksi heidän serotoniinitasonsa nousi kaksin-
kertaisesti verrattuna toiseen ryhmään, mikä johti
pienentyneeseen ruokahaluun, aktiivisempaan elä-
mään ja yleiseen hyvään oloon.
Käytä Garcinia Cambogiaa oikein
Jotta Garcinia Cambogia toimii, sitä on otettava
juuri oikea annos ja oikeaan aikaan. Näin maksi-
moidaan vaikuttavan aineen imeytyvyys. Käytä
valmistetta, joka sisältää vähintään 1,5 g Garcinia
Cambogiaa vuorokausiannoksessa ja vähintään
50 % HCA:ta. Ota 2 kapselia Garcinia Cambogia
tyhjään vatsaan 30-60 minuuttia ennen kahta päi-
vän pääateriaa.
Varmista tuotetta valitessasi, että tuote ei si-
sällä ylimääräisiä imeytymistä heikentäviä ai-
neita, kuten säilöntäaineita, väriaineita tai
magnesiumstearaattia.
Mistä voin ostaa Garcinia Cambogiaa?
Garcinia Cambogiaa voit ostaa Luontaistuntija-
myymälöistä.
1.
Vaikuttava aine HCA, eli hydroksisitruu-
nahappo
2.
Estää sokereiden ja hiilihydraattien
muuttumista rasvaksi
3.
Vähentäämakeanhimoa jamielitekoja
4.
Vähentää ruokahalua
5.
Lisää serotoniinin, eli ”iloisuushormonin”
tuotantoa
Garcinia Cambogia on suuressa suosiossa
maailmalla, siitä on tullut ylivoimaisesti
käytetyin valmiste painonhallintaan. Tämän
hedelmän suosio johtuu siitä, että Garcinia
Cambogia tarjoaa ratkaisun kahteen suurimpaan
ongelmaan, jotka aiheuttavat ylipainoa:
se vähentää tehokkaasti makeanhimoa ja
ruokahalua.
Garcinia Cambogiasta;
5 faktaa
MAINOS