1 4
| KO R J A U S R A K E N TA M I N E N
A MM AT T I L A I N E N
Maarit Sääksi johtaa
tuottavuusloikkaa
Infrarakentajana aloittanut Maarit Sääksi siirtyi viime elo-
kuussa johtamaan työnantajakonserninsa strategista kehi-
tyshanketta. Sen tavoite on nostaa tuottavuus uudelle tasolle.
Parhaana keinona tähän Sääksi näkee tiimien aidon yhdessä
tekemisen. Sitä voi ja tulee hänen mukaansa opettaa.
TEKSTI JA KUVAT: VESA TOMPURI
kentelyn vahvuudet myös töissä. Olisi suu-
ri voimavara rakennusalalle, jos rakentajat,
suunnittelijat ja muut sidosryhmät ryhtyi-
sivät tekemään aidosti yhteistyötä. Tässä
osallistavista menetelmistä on paljon apua.
OSALLISTAMINEN ON AVAINTEKIJÄ
Maarit Sääksi vannoo yksinkertaisten joh-
tamistyökalujen ja johtamisperiaatteiden
nimiin. Hän kertoo monen peräänkuulut-
tavan esimerkiksi Last Planner -aikatau-
luttamisen viemistä verkkoon.
– Last Planner lippulappuineen saattaa
tuntua vanhanaikaiselta, mutta on hyvin
tehokas. Kun jokainen aikatauluttaa oman
panoksensa kaikkien nähtäville tunnistet-
tavasti asiansa merkiten, se myös sitouttaa.
Jos jokin asia ei valmistu sovitusti, harva
haluaa siitä muistutettavan yhteisissä pa-
lavereissa, Sääksi kuvailee.
Last Planner sopii Sääksinmielestä sekä
alkuvaiheessa laadittavan yleisaikataulun
että aikataulun tarkentamisen työkaluksi.
Big Room, tuo allianssin yhteydessä ku-
Y
IT:llä lähes koko uransa työsken-
nellyt
Maarit Sääksi
oli pitkään
infrarakentaja. Vajaat kymmenen
vuotta sitten hän päätti lukea työn
ohessa insinööristä diplomi-in-
sinööriksi.
– Halusin oppia uutta, muun muassa
tuotantotaloutta. Myös matematiikasta
olen aina pitänyt ja se sujui nytkin Tam-
pereen TTY:ssä. Papereiden hankintaan
meni noin viisi vuotta, Sääksi kertoo.
Kun ”dippainssin” paperit oli hankit-
tu, Sääksi napattiin YIT:n valmennusohjel-
maan. Sen tarkoituksena oli kehittää ohjel-
maan valittujen valmiuksia toteuttaa kon-
sernin johdon päättämää strategiaa tuot-
tavuuden parantamiseksi.
– Itse uskon yhdessä tekemisen voi-
maan. Olen tottunut siihen nuorena kori-
pallokoitoksissa ja huomannut tiimityös-