1 / 2026 23 sodan loppuselvittelyissä Venäjälle siivutettu Kaliningrad-niminen maaviipale. En osaa sanoa. Kun vihdoin viimein selvittiin jatkamaan matkaa Varsovaan, uunituoreella moottoritieosuudella ei osunutkaan silmään yhtään TIR- eikä muitakaan yöpymismahdollisuuksia. Lopulta löytyi noin kymmenisen kilometrin päässä Szyplizki-niminen taajama ja sen reunalta makarewicz dworek eli majatalo puolan kielellä. Sen kivetyllä pihatontilla sai suolaiseen 12 euron hintaan yöpyä. Ehkä sillä rahalla olisi saanut joitain tervetuliaislisukkeita, lasillisen olutta, ilmaisen suihkun majatalon sisällä tms. Olimme kuitenkin rajamyllytyksen väsyttämiä. Emme jaksaneet ottaa selvää. Me vain haukkasimme hieman Bauskasta ostettuja eväitä ja painuimme ilman vaiheita pehkuihin. Terveisiä hiirenmetsästäjälle etsien. Autonikkunasta sydänlämpöiset Onni-terveiset. ”Puolanserkku” ei lotkauttanut korvaansakaan. Jatkoi vain hiirenpyydystyshommiaan. Pelästyttävä näky Ekakertoja Puolassa ajellessamme siellä oli vain joko huonoja tai vielä huonompia sora- tai reikäisiä asfalttiteitä. Niillä näki kerran päivässä, joskus useamminkin pahan tai oikein pahan kolarin. Isot kaupungit kuten Varsova olivat hankalien osuuksien päässä. Nyt, kun Puola on rakentanut ja koko ajan lisärakentaa sekä suoristaa moottori- ja muita teitään on matkanteko selkeästi mukavoitunut ja nopeutunut. Välimatkat ovat jossain kohtaa jopa lyhentyneet. Teiden varteen on syntynyt monenlaisia palveluita. Kohta yöpymispaikasta lähdettyämme jouduimme todistamaan outoa, suorastaan pelästyttävää näkyä. Vastaan tungeksi tämän tästä megavaroitusvaloja vilkuttelevia autosaattueita. Olikohan jossain sattunut oikein superkolari? Eipä ollut. Saattueet olivat sotilaskolonnia. Kyydeissä kulki tuhtia aseistusta panssarivaunuista lähtien. Se veti vakavaksi. Oliko se Ukrainan sota edennyt jo Puolaan saakka? Siirryttiin kiltisti sivuun pohtimaan ilmiötä kohdalle osuneelle bensa-asemalle. Sinne kaartoi myös muutama autollinen varusveikkoja. Niitten sotapojat kipittivät oitis ostamaan kahvia, jota sitten naureskellen lipittivät mukavia jutellen. Ilmassa ei pörrännyt droonin droonia. Rauhoittavia merkkejä kaikki. Sitten kas kummaa, paikalle kurvasi toinen suomalaisauto. Turisteja hekin. Pohdittiin yhdessä tilannetta. Tuumattiin että: ”Tuli mitä tuli, Puola ei näytä odottavan tilannetta housut kintuissa”. Matka jatkui, kun kahvit oli juotu. Viimeksi tullut suomalaisporukka piti loppupäämääränään Turkkia, me kuten sanottu Kroatiaa. Slovenian kautta helvettiin Varsova tuli ja meni. Se on ulkoreunaa kiertäenkin varsin vaativa temppu. Kaistaa piti kyseisen metropolin kohdalla vaihtaa uudestaan ja uudestaan. Kännykän navigaattoriohjaus auttoi, mutta joskus aika täpärästi. Vaan loppu hyvin, kaikki hyvin. Onnistuttiin pujottautumaan etelään menevälle reitille. Seuraava tenkkapoo koski isompaa, mutta nyt jo On kai käynyt selville, että me allekirjoittaneet ollaan puolafaneja. Se on kiinni monista maantieteellisistä ja varsinkin kulttuurisista seikoista. Puolahan on säilyttänyt historia- ym. omaleimaisen konkreettisen lämpönsä. Tällä lokakuisella myöhäissyksyn reissulla aurinko helotti taivaalla ja karja yhä käyskenteli mehevillä laidunmailla; lehmiä, lampaita, hevosia, ankkoja, kukkoja sekä kanoja. Kattohaikaroista, onnenlinnuista ei näköhavaintoa. Vain niiden valtaisit risupesät talojen katoilla, puhelinpylväitten ym. korkeitten seipäitten nokassa kertoivat lintujen olemassaolosta ja paluusta. Mutta kas kas! Mikä tuossa aidan takana askelsikaan lehmikarjan liepeillä! Ruohotyppäitä möyhi mustavalkea kissimirri saalista Puolalaiset maantiet ovat tänä päivänä miltei Euroopan parhaita. Toista oli ennen. Tällä tienvarsimajatalon pihalla yövyttiin Puolan Szyplizkissä.
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==