Slalli 2 / 2026 13 Suvilehdon mukaan lastenhoitaja voi tehdä kahdella käsinukella yksinkin esimerkiksi pienen, konfliktia käsittelevän esityksen: toinen hahmo sanoo jotakin tuhmasti ja toinen pahoittaa mielensä. – Sen jälkeen voidaan pohtia yhdessä lasten kanssa, mitä se pikkupupu sanoikaan tuolle toiselle pupulle ja mitä sitten tapahtui. Mitenköhän tämä asian voisi ratkaista niin, että molemmille jäisi hyvä mieli, hän neuvoo. Draamatyöskentelyssä lapsi oppiikin ymmärtämään eron oman persoonansa ja muiden persoonien välillä. Samalla hän kartuttaa vuorovaikutustaitojaan. Tarinallisuuden kautta saadaan myös moni pattitilanne ratkaistua. – Pieniä sorminukkeja voi käyttää vaikkapa ruokailutilanteessa, jos syöminen ei suju. Sorminukke voi sanoa lapselle: ”Onpa sulla naheva jutu lautasella. Saankos mä maistaa sitä?” Ja leikin varjolla syöminen saattaa alkaa sujua paremmin. TUNTEITA TURVALLISESTI Suvilehto on työskennellyt myös sairaalakouluissa alakouluikäisten lasten kanssa. Kerran hänellä oli mukanaan pöytäteatterin eläinhahmoja, jotka hän laittoi riviin pöydälle. Yksi lapsi ampui kaikki hahmot kumoon saman tien. – Laitoin hahmot takaisin riviin ja sanoin että otetaanko uudestaan, voisiko hahmoille tapahtua jotakin muuta. No hän ampui ne uudestaan alas. Se oli se juttu, jota hän tarvitsi siinä hetkessä, eli hän käsitteli jotakin sisällään ollutta pattia. Lapsi voi käsitellä ahdistavaa asiaa tai aggressiotaan myös piirtämällä ja tekemällä vaikkapa sarjakuvan. Se onnistuu turvallisessa olotilassa, jossa aikuinen on paikalla ja kuuntelee lasta, jos hän haluaa puhua. – Minä en tee terapiaa, eivätkä päiväkodin työntekijät myöskään ole terapeutteja. Pienet toimet kirjallisuuden, draaman ja piirtämisen kautta voivat kuitenkin olla lasta kannattelevaa ja ennalta ehkäisevää toimintaa. Jos lasta pelottaa vihastuminen, mutta se yhtäkkiä valtaa hänet, hänelle voi lukea Suvilehdon viimeisimmästä kuvakirjasta Pikku poni ja tunteet tarinan Murinahauvasta, jota kiukuttaa. Jos lasta väsyttää tai hän kokee itsensä ujoksi ja riittämättömäksi, voi ponin tunnekirjasta löytää suloisia esimerkkejä ja pedagogisesti hyödyllisiä kysymyksiä haastavienkin tunteiden käsittelemiseksi. – Esimerkiksi Luottamus on lyhyt tarina pikkukanista, joka oppii luottamaan. Lapselta voi kysyä, tiedätkö mitä tarkoittaa luottamus ja osaatko sinä luottaa läheisiisi, hän neuvoo.
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==