40 SUOMEN MERENKULKU ■ FINLANDS SJÖFART käynnistyttyä. Hänen aikaisemmat toimensa merenkulun tehtävissä ovat olleet mm. luotsilaitoksen leivissä luotsiveneenkuljettajana ja Helsingin seudulla JT-Linesin aluksilla. Lindgren pitää työtehtäviä M/S Kökarilla mielenkiintoisina. Päälliköllä on aina kokonaisvastuu aluksesta. Vahdinajovuorojen lisäksi nykyaikana asiaan kuuluva byrokratia kaikkine paperitöineen ja henkilöstöasioineen tuovat siihen oman pikantin lisänsä. Vakituista vuosilomalla olevaa päällikköä Lasse Lindgreniä tuuraavalla Kenneth Österlundilla taustana on pitkä kokemus satama-alalta, sen jälkeen merenkulkuopintojen jälkeen toiminta luotsikutterinhoitajana ja saaristolauttaliikenteessä. Kennethillä on perämieskirjan lisäksi koneenhoitajan pätevyys. Hän opiskelee ”omaksi ilokseen” tähtäimessään merikapteenin tutkinto. Konepäällikkönä työskentelevällä Sami Laurikaisella on myös opiskelu harrasteena. Hän tähtää ylempään AMK-tutkintoon. Nykyinen ylikonemestarinkirja on kylläkin hänen mukaansa pätevyyksiin riittävä. Laurikainen on kotoisin Kotkasta. Tätä nykyistä tehtävää ennen hän toimi nykyisen työnantajansa Hailuodon liikenteessä pitkään. Otto Sundqvist työskentelee Yt-päällikkönä. Yt-päällikkö jakaa työpäivänsä päällikön, konepäällikön ja osin kansimiehen kanssa. Näin vapautetaan lain vaatimat työajat tehokkaasti koko miehistön kesken. Sundqvistilla on kotimaanliikenteen laivurinkirja lisättynä koneenhoitajankirjalla. Näin hänen pätevyytensä vastaa aluksen miehitysvaatimusta mitä tulee päällikön pätevyysvaatimuksiin. Otto on kotoisin Öröstä, jossa hän lapsuudessa seurasi isänsä työskentelyä linnakkeen venekuljetusten parissa. Ennen siirtymistään alusliikenteen ammatteihin, hän ehti toimia valtakunnan sähköistämisen parissa. Niin vedenpinnan alapuolella kuin korkealla yläilmoissakin. Kansimies Joni Kärkkäinen, koulutustaustaltaan korjausmies on toiminut mm. puolimatruusina muissa aluksissa. Hänen toimiinsa kuuluu kansipuolen perustehtävien lisäksi myös aluksen asiakaspalveluasiat, mm kioskin hoito. TEKNIIKKA APUNA ALUKSEN OHJAILUSSA Keskustellessani aluksen miehistön kanssa tehtävien haasteista, yhtenä keskeisitä ongelmista esiin nousi ohjailu ahtaissa oloissa. Aikataulu rajaa ajoajan minimiin. Kesäaikana etenkin Helsingin Pohjoissataman alueella on hyvin vilkas liikenne. Huviveneliikenne höystettynä jopa kanooteilla puikkelehtii aluksen ympärillä ja edessä sekä takana. Apuun on otettu kamerat ja isot monitorit, joissa näytetään kuolleita kulmia aluksen valituista kohteista. Kameroista on myös apua laituriin ajossa. Kameroiden ansiosta kenenkään ei tarvitse olla esimerkiksi perässä lukemassa etäisyyksiä lähdön ja tulon aikoina. Aluksessa on myös voimakkaat thrusterit sekä keulassa, että myös perässä. Tätä ominaisuutta Kenneth Österlund piti ahtaissa oloissa erittäin tärkeänä. Haastattelemieni miehistöjäsenten palaute oli työyhteisöstä positiivinen, suorastaan kiittävä. Kaikki tuntuivat viihtyvän työssä, joka on kylläkin välillä kiireistä mutta mielekästä. Synkkänä pilvenä oli nähtävissä linjan tulevaisuus. Menossa on vaihe, jossa työnantajan loppukauden sopimusneuvottelut tilaajan, Helsingin Kaupungin kanssa ovat kesken. Ratkaisuja odotetaan 24 syyskuuta. Pahimmillaan sopimus on katkolla 31.10. tänä vuonna. Toivottavaa olisi, että Helsinki näkisi liikennetarpeiden vain kasvaessa monimuotoisuuden tarjoamat edut kaupunkilaisille. Lainaan luvan kanssa Roihuvuoren/Laajasalon seurakunnan kanttorin Päivi Niva-Vilkon kommenttia sosiaalisessa mediassa: ” On se ihan huippua, että kotisaarelta pääsee lautalla ihan keskustaan. Kannattaa käyttää reittiä! Tulee ihan Tukholma mieleen ja heidän hienot lauttareittinsä.” Summa summarum; Sopiva alus miehistöineen oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Toivokaamme, että jatkoa tälle hyväksi havaitulle liikennemuodolle seuraa. Määräsatama merellinen Helsinki. Ajoaika reitillä 20 minuuttia. / Destinationshamnen Helsingfors vid havet. Restiden på rutten är 20 minuter. (KUVA / FOTO: J.HERNESNIEMI) ” Kesäaikana ajetaan kaikkina päivinä kello 7 – 22, talvikaudella hieman suppeammalla aikataululla. Aikataulu kannattaa tarkistaa HSL:n nettisivulta."
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==