Suomen Merenkulku 326

FINLANDS SJÖFART ■ SUOMEN MERENKULKU 39 lukahvio ja kioski. Kökar-aluksen matka-aika on 20 minuuttia ja kääntöaika ainoastaan viisi minuuttia. Kiirettä siis pitää niin kipparilla kuin muullakin henkilökunnalla. Kesäaikana ajetaan kaikkina päivinä kello 7 – 22, talvikaudella hieman suppeammalla aikataululla. Aikataulu kannattaa tarkistaa HSL:n nettisivulta. Matkustajat ovat ottaneet uuden lauttayhteyden omakseen nopeasti. Miehistön karkean seurannan perusteella matkustajia kulkee aluksella päivittäin tuhatkunta. Ruuhkaisimmat vuorot keskittyvät aamuisin Kruunuvuorenrannasta keskustaan ja iltapäivisin keskustasta takaisin ”saarelle, kotiin”. Helsingin kaupungin pitkäaikaisen seurannaan mukaan vuoden 2025 loppuun linjalla on kulkenut 700 000 matkustajaa. HUOLTOTOIMET KAIKEN KIIREEN KUKKURAKSI Mainitun väkimäärän kuljettamisessa on myös omat huollon tarpeensa; Kuivat, jäteautolla kulkevat jätteet noudetaan Laajasalon puoleisen satamapysähdysten yhteydessä. Samoin pienimuotoiset muonatäydennykset kahvilan tarpeisiin saadaan tätä tietä. Polttoneste eli bunkkeritäydennykset tuodaan pienellä bunkkerilaivalla, joka tuo täydennykset Meritullintorin laituriin kiinnittyneeseen M/S Kökariin. Samassa paikassa käy imupumppuauto noutamassa jätevedet. Vesitäydennykset saadaan pumppuautolla myös Meritullintorin rannassa. Mainittakoon, että yöaikaan aluksen koneet vaikenevat, silloin alus on kytkettynä maasähköön. Tässä havaitaan ensimmäiset merkit Helsingin Kaupungin vesiliikenteen sähköistämiseen. Laitureissa öisin sähkögeneraattoreidensa takia mouruavat alukset alkavat vähitellen olla historiaa. HENKILÖKUNTA JA ALUKSEN TILAT Aluksen henkilökuntaan kuuluu 4 henkeä, päällikkö, yt- päällikkö, konepäällikkö ja kansimies. Työaikakysymysten johdosta kolme heistä on kerralla vahdissa. Ajovuorossa vuorottelevat päällikkö ja yt-päällikkö. Kansimiehen hoitaessa myös asiakaspalvelua kioskissa ja myös eräitä avustavia tehtäviä konehuoneessa konepäällikön lepoaikoina. Henkilökunnan käytettävissä olevat tilat ovat aluksen mitat huomioiden runsaat. Jokaisella on oma hytti pääkannen alla. Samalla alueella on messi ja tilava keittiö sekä sauna. Useimmat miehistön jäsenet yöpyvät laivalla. Työvuorot ovat 2 viikkoa töissä, 2 vapaana. HENKILÖSTÖN TAUSTOISTA HUOMIONARVOISTA ON SITOUTUMINEN MERENKULKUALAN TEHTÄVIIN Kotimaanliikenteen laivurin ja koneenhoitajan koulutustaustalla päällikkönä toimiva Lasse Lindgren on työskennellyt Suomen Saaristovarustamo Oy:n palveluksessa tämän linjan Vikajeeraavalla kapteeni Kenneth Österlundilla on pieni lepohetki Helsingin Meritullintorin rannassa kun kääntöaika on 5 minuuttia. / Den vikarierande kaptenen Kenneth Österlund får en kort vilostund vid Sjötullstorget i Helsingfors, trots att vändtiden endast är fem minuter. (KUVA / FOTO J. HERNESNIEMI) Konepäällikkö Sami Laurikainen työmaallaan. / Maskinchef Sami Laurikainen på sin arbetsplats. (KUVA / FOTO J. HERNESNIEMI)

RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==