32 SUOMEN MERENKULKU ■ FINLANDS SJÖFART VHF-kanavalla. Myös pienempiä aluksia suositellaan kuuntelemaan VTS-alueen liikennekanavaa. Yhteinen radiokanava auttaa muodostamaan jaettua tilannekuvaa alusten ja VTS:n välille. VTS voi tiedottamisen lisäksi järjestellä alusliikennettä. Tavoitteena on sovittaa alusten liikkeet yhteen niin, että riittävät turvamarginaalit säilyvät eikä vaarallista tilannetta pääse muodostumaan. Yksi käytännön keinoista on lähtölupamenettely. Kun alus on valmis lähtemään satamasta, VTS tarkistaa muun liikenteen ja väylän tilanteen ennen luvan myöntämistä. Lähtö ajoitetaan siten, ettei alus esimerkiksi kohtaa vastaantulevaa liikennettä väylän kapeimmassa tai muuten vaativassa kohdassa. Tiukoilla väyläosuuksilla voidaan käyttää kohtaamis- ja ohittamiskieltoalueita. Kun kaksi alusta on osumassa samalle kohtaamis- ja ohittamiskieltoalueelle samanaikaisesti, VTS informoi etukäteen aluksia kehittyvästä tilanteesta. Tarvittaessa VTS neuvoo tai ohjeistaa, mikä alus saapuu alueelle ensin. Menettely estää tilanteita, joissa alukset joutuisivat liian lähelle toisiaan tai väyläalueen reunaa. Liikennettä voidaan myös porrastaa ajan tai etäisyyden perusteella. Porrastusta voidaan tarvita esimerkiksi ruuhkassa, huonossa näkyvyydessä, kovassa tuulessa, matalan veden aikana, vaikeissa jääolosuhteissa tai erikoiskuljetusten yhteydessä. Erityistä tilaa tarvitsevan aluksen ympärille voidaan muodostaa aluksen mukana liikkuva varoalue, safety zone. Muuta liikennettä pidetään tällöin riittävän etäällä esimerkiksi suuresta kaasusäiliöaluksesta tai tulevaisuudessa vaikka etäluotsattavasta aluksesta. VTS voi lisäksi sovittaa yhteen alusten saapumis- ja lähtöjärjestystä, ohjata ankkuriin tai satamaan, ohjeistaa turvallisen reitin käyttöä tai ottaa käyttöön tilapäisiä liikennejärjestelyjä. Alusliikenteen tilapäistä ohjaamista erityistilanteissa on esimerkiksi väylien ja vesialueiden sulkeminen, mikä on tullut viime aikoina hyvin tutuksi Suomenlahden GNSS-häiriötilanteen takia. VAARATILANTEESEEN PUUTUTAAN ENNEN KUIN SE ON LIIAN MYÖHÄISTÄ Kehittyvä vaaratilanne voi näkyä alusliikenneohjaajalle monella tavalla. Alus voi poiketa väylältä, lähestyä matalikkoa tai tehdä odottamattoman suunnan- tai nopeudenmuutoksen. Kahden aluksen välinen CPA tai BCR voi pienentyä kasvattaen törmäysriskiä. Aluksen toiminta ei ehkä vastaa sen ilmoittamaa aikomusta, tai se ei vastaa radiokutsuihin. Myös olosuhteet vaikuttavat arvioon. Tavallinen liikennetilanne voi muuttua vaativaksi näkyvyyden heikentyessä, tuulen voimistuessa tai jääolosuhteiden vaikeutuessa. Aluksen tekninen vika tai rajoittunut ohjailukyky voi puolestaan muuttaa koko väylän liikennöintiä. VTS:llä on alusliikennepalvelulain mukaan velvollisuus puuttua kehittyviin tilanteisiin. Puuttuminen alkaa yleensä tilanteen ja aluksen aikomuksen selvittämisellä. Tämän jälkeen VTS voi antaa erilaisia tapahtumaan liittyviä tietoja, varoittaa vaarasta, antaa navigointiapua tai järjestellä muuta liikennettä. Tarvittaessa alukselle voidaan antaa neuvoja ja ohjeistuksia. Olennaista on puuttua riittävän aikaisin. Kun aluksella ja VTS:llä on vielä aikaa arvioida vaihtoehtoja, tilanne voidaan yleensä ratkaista pienillä nopeuden tai suunnan hienosäädöillä. Jos puuttuminen tapahtuu vasta viime hetkellä, turvallisten vaihtoehtojen määrä on jo huomattavasti pienempi. Lopuksi voi olla, että tilanteen ratkaisemiseksi tarvitaan jo mittavia manööverejä, joiden on pakko onnistua kertalaakista. Eikä kova paine helpota asiaa. Jos vaaratilanne on jo syntynyt, VTS varoittaa vaarassa olevaa alusta ja muuta liikennettä. Liikennettä voidaan pysäyttää, porrastaa tai ohjata pois tapahtuma-alueelta. VTS Alusliikenneohjaajan työ on reaaliaikaista liikennetilanteiden seurantaa, alusten aikomusten selvittämistä, liikenteen järjestelemistä ja toisinaan nopeaa puuttumista kehittyvään vaaratilanteeseen.
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==