FINLANDS SJÖFART ■ SUOMEN MERENKULKU 27 - Messujen suurin anti oli mahdollisuus tavata asiakkaita, yhteistyökumppaneita ja alan toimijoita kasvokkain sekä keskustella avoimesti alan tulevaisuudesta, Ellä sanoi. Hänen mukaansa keskusteluissa korostuivat erityisesti energiatehokkuus, päästöjen vähentäminen ja digitalisaation tarjoamat mahdollisuudet. - Tunnelma oli erittäin ratkaisukeskeinen, mikä kertoo koko toimialan vahvasta halusta kehittää merenkulkua entistä kestävämpään suuntaan, Ellä aprikoi. Azipod-ruoripotkurijärjestelmä on yksi ABB marinen menestyksen avaimista. Podit ovat osoittaneet suorituskykynsä niin risteilijöissä kuin myös jäänmurtajissa. Johanna Ellä kertoo, että podien tuotekehityksessä painotetaan kestäviä arvoja. - Azipod-teknologian kehitys keskittyy tällä hetkellä erityisesti energiatehokkuuden parantamiseen, elinkaaren optimointiin sekä digitaalisten ratkaisujen hyödyntämiseen. Asiakkaat etsivät jatkuvasti keinoja vähentää energiankulutusta ja päästöjä, ja tämä näkyy vahvasti myös tuotekehityksen painopisteissä. - Samalla keskitymme järjestelmien luotettavuuteen, käytettävyyteen ja kunnossapidon ennakoitavuuteen koko aluksen elinkaaren ajan, Ellä totesi. Ellän mukaan merenkulku on alana parhaillaan voimakkaassa murroksessa, ja uusia ratkaisuja kehitetään jatkuvasti vastaamaan asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin. - Moni hyvä keskustelu jatkuu vielä messujen jälkeenkin, ja juuri näissä kohtaamisissa syntyy uusia ideoita tulevaisuutta ajatellen, Ellä tiivisti. DIGITALISAATIOSTA TEKOÄLYYN SMM Hampuri vakiinnutti jälleen paikkansa yhtenä maailman johtavista merenkulkualan kokoontumisista. On merkillepantavaa, että saman katon alle mahtuvat niin kriittiset puolustusjärjestelmät, telakkateollisuus, digitalisaation leimaama tuotekehitys kuin keskustelu tekoälyn uhkista ja mahdollisuuksista merenkulussa. Viimeksi mainittu on taatusti agendalla myös loppuvuoden tapahtumissa, kuten marraskuisessa Navigate expossa Turun logomossa. Hampurin messukeskus puistoympäristöineen tarjoaa hulppeat puitteet kahden vuoden välein järjestettävälle suurtapahtumalle. Vaikuttaa vahvasti siltä, että digitalisaation ja etätyön aikakaudellakin tämän kaltaisille kohtaamisille on tilausta. Suomi-paviljonki vie osaltaan eteenpäin merellistä maakuvaa alan huippuosaamisesta. Strateginen painopiste on siirtymässä yhä pohjoisemmaksi, ja EU:n tasollakin tuoreet uutiset korostavat kasvavaa kiinnostusta arktiseen merenkulkuun ja jäänmurtoon. Digitalisaation ja tekoälyn värittämässä meriteollisuudessa Suomen valtteja ovat erikoisosaaminen ja huipputeknologiat sekä toimitusvarmuus ja luotettavuus. Tämä on noteerattu myös USA:ssa ja Kanadassa. Dirk Dreissig - Marsig. Johanna Ellä - ABB. Frederik Thanem - Marine Technologies.
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==