Rakennettu Ympäristö 1/16
71
KHO:n päätöksiä
oikeuden ratkaisun osittain, jolla
valitukset oli hylätty jamuutti lupa-
määräyksiä sekä luvan voimassa-
oloaikaa. KHO myönsi luvan siten,
että alueella hyödynnettävän kal-
lion kokonaismäärä pieneni noin
kolmanneksen
555 000 k-m
3
:iin
(n. 1 500 000 t).
Korkein hallinto-
oikeus katsoi, että ottamisaluetta
ympäröivän alueen olosuhteet
huomioon ottaen oli hankealueen
läheisyydessä olevalle vapaa-ajan
asutukselle aiheutuvan haitan ra-
joittamiseksi poraaminen, räjäy-
tykset, rikotus ja murskaus kiellet-
tävä kokonaan 1.5.–31.8. välisenä
aikana.
Arviointia
Tästä kallion louhintaa raken-
nuskiveksi ja sivukiven louhin-
taa ja murskausta koskevassa
ympäristölupapäätöksestä voinee
nostaa esiin useampia seikkoja
ympäristönsuojelulainsäädännön
näkökulmasta, mutta haluan tässä
tapauksessa kiinnittää huomiota
lähinnä louhittavan alueen sijain-
tiin suhteessa asutukseen ja kaavan
merkitykseen ympäristölupahar-
kinnassa.
Tapauksessa hallinto-oikeus
ja korkein hallinto-oikeus olivat
eri mieltä siitä, miten Valtioneu-
voston asetus kivenlouhimojen,
muun kivenlouhinnan ja kiven-
murskaamojen ympäristönsuoje-
lusta (MURAUS-asetus 800/2010)
tuli sovellettavaksi toiminnan si-
joittumista koskevan 3 §:n 2 mo-
mentin osalta. Asetuksen mukaan
kivenlouhimo, muu kivenlouhinta
ja kivenmurskaamo on sijoitettava
siten, ettämelua tai pölyä aiheutta-
van toiminnon etäisyys asumiseen
tai loma-asumiseen käytettävään
rakennukseen tai sen välittömässä
läheisyydessä sijaitsevaan oleske-
luun tarkoitettuun piha-alueeseen
tai muuhun häiriölle alttiiseen koh-
teeseen on vähintään 300 metriä.
Tässä tapauksessa yksi asuinkiin-
teistöistä sijaitsi asetuksella sääde-
tyn 300 metrin suojavyöhykkeen
sisäpuolella.
Hallinto-oikeuden päätöksen
perusteluissa todettiin, että louhin-
taa ja murskausta koskevan valtio-
neuvoston asetuksen suojavyöhyke
ei suojaa rakennusta sinänsä, vaan
sen tosiasiallista käyttöä, eikä näin
ollen hallinto-oikeus katsonut etäi-
syyden olevan esteenä luvanmyön-
tämiselle.
Valittajat kiinnittivät huomiota
siihen, ettei olisi perusteltua, että
hallinto-oikeus voisi harkinnallaan
päättää, käyttääkö kiinteistönomis-
taja riittävästi kiinteistöään. Tähän
valittajien esittämään näkökohtaan
voi liittää myös kysymyksen siitä,
millainen rakennuksen käyttö sit-
ten täyttäisi tosiasiallisen käytön
määritelmän, jotta etäisyysvaa-
timus tulisi sovellettavaksi. Kaa-
voitus- ja rakennusoikeudessa
rakennuksen tosiasiallisella käy-
töllä on merkitystä esimerkiksi lu-
vantarpeeseen. Vaikkapa kaavas-
sa lomarakennukseksi osoitetun
rakennuksen tosiasiallinen käyttö
ympärivuotiseen asumiseen edel-
lyttäisi käyttötarkoituksen muu-
toksen hakemista, siis käytännössä
poikkeamispäätöstä.
KHO totesi päätöksessään, että
asiakirjoista käy ilmi, että louhin-
tahankkeen 3 vaihe sijoittuu lähes
kokonaan 300 metriä lähemmäs
kiinteistöllä Niittula olevaa vapaa-
ajan asuntoa. MURAUS- asetuksen
3 §:ssä säädettyä suojaetäisyyttä ei
kuitenkaan ole sidottu siihen, mi-
ten säännöllisessä käytössä raken-
nus on. Asiakirjoista saatavan selvi-
tyksen perusteella Niittulan tilalla
oleva rakennus oli loma-asumiseen
käytettävä rakennus. Tämän vuok-
si siihen tulee soveltaa mainitussa
asetuksessa säädettyä etäisyysvaa-
timusta. Suojaetäisyyden sovelta-
misen seurauksena lupahakemus
hylättiin 3 vaiheen osalta ja otta-
mismäärä pieneni. KHO lyhensi
myös lupapäätöksen voimassaolo-
aikaa 20 vuodesta 15 vuoteen. Näin
ollen lupaa ei ole tullut myöntää
louhintahankkeen 3 vaiheelle. Al-
le 300 metrin vähimmäisetäisyys
vaatimus on siis kivenlouhinnan
osalta ehdoton. Tämä tulkinta kä-
vi ilmeni aiemmin KHO:n ratkai-
suissa KHO:n 8.4.2015 antamassa
vuosikirjaratkaisussa 2015:52.
Kaavallisen tilanteen tarkaste-
lun osalta voi kiinnittää huomiota
muun ohella siihen, ettei tuomiois-
tuinratkaisussa kiinnitetä mainin-
taa enempää huomiota kaavalli-
seen tilanteeseen. Alueella oli kui-
tenkin voimassa rantayleiskaava ja
maakuntakaava, jossa alue oli mer-
kitty otto-alueeksi. Maakuntakaa-
van osalta hallinto-oikeus totesi,
että merkintä alueen varaamisesta
rakennuskiviaineksen ottamiseen
ei yksinään oikeuta saamaan ym-
päristölupaa ottamistoimintaan.
Ympäristönsuojelulain mukainen
kielto sijoittaa toimintaa kaavan-
vastaisesti tarkoittaa käytännössä
sitä, että ympäristölupaa edellyt-
tävä luvanvarainen toiminta voi
sijoittua myös muualle kuin kaa-
vassa toimintaa varten varattuun
paikkaan, eikä kaavassa osoitettu
aluevaraus takaa sitä, että kaavas-
sa osoitettuun käyttötarkoitukseen
voitaisiin myöntää ympäristölupa.
Luonnonvarojen hyödyntämisen
kannalta toiminnan sijoittamis-
vaihtoehdoissa ei juuri ole yleispiir-
teisellä tasolla suunniteltavaa. Ky-
symys on lähinnä siitä osoitetaanko
alue otto-alueeksi vai ei. Maakunta-
kaavan ja siitä saatavan selvityksen
merkitys ympäristölupaprosessissa
tulee yhdessä muiden asiaan vai-
kuttavien seikkojen kanssa arvioi-
tavaksi toiminnan sijoituspaikkaa
koskevassa ympäristönsuojelulain
6 §:n 2 momentin mukaisessa har-
kinnassa. Yleispiirteissä suunnitte-
lussa tulisikin muistaa tämä seikka
selvitysten laatimisvaiheessa sekä
alueen käyttötarkoitusta osoitta-
van kaavamerkinnän valinnassa.
Tästä syystä ympäristöluvitettavan
toiminnan ympäristövaikutusten
selvittäminen yleispiirteisen suun-
nittelun yhteydessä ympäristölu-
van edellyttämällä tarkkuudella ei
useinkaan ole mielekästä. Eri asia
ovat tilanteet, jossa yleispiirteinen
suunnittelu kuten maakunta- tai
yleiskaavan laadinta, liittyy hank-
keen toteuttamiseen tai ympäris-
tönluvan hakeminen on jo näkö-
piirissä eivätkö tehtävät selvitykset
ehdi vanhentua suunnittelun ja
toteutuksen välisenä aikana.
Susanna Wähä
