

Muista
Naulauslevy
Haarukkalevy
Pilarikenkä
Yleiskiinnike
Naulattaessa puuta puuhun tulee naulojen tunkeutua alustaan
noin 2,5 kertaa kiinnitettävän materiaalin paksuudelta. Kuitenkin
vain naulan kärki saisi tunkeutua alustan lävitse. Erityisesti on
otettava huomioon rakennesuunnitelmassa määrätyt kantavien
rakenteiden naulanpituudet.
Tasoitettavat pinnat ja maalattavat listat yms. naulataan uppokan-
taisilla nauloilla.
Käytä kaikessa piilonaulauksessa uppokantaisia nauloja.
Betoniin naulattaessa tulee naulojen tunkeutua siihen 15-20 mm,
jotta ote olisi pitävä.
Älä koskaan sekoita eri metalleja toisiinsa, esim. kevytmetallin-
auloja kuparilevyyn!
Käytä aina kuumasinkittyjä nauloja ulkotiloissa ja haponkestäviä
nauloja ruosteelle erityisen alttiissa paikoissa!
Käytä painekyllästettyyn puuhun haponkestäviä tai kuumasinkit-
tyjä nauloja! Käytä lämpöpuuhun haponkestäviä nauloja.
Kamparihlattuja- tai kierrenauloja käytettäessä voidaan naula-
määrää usein pienentää ja siten naulauksen kokonaiskustannuk-
set voivat jäädä pienemmäksi.
Kampanaula
Pyöreä, kamparihlattu, tasa- tai
uppokanta, sähkösinkitty. Käy-
tetään kohteissa, joissa tarvi-
taan suurta vetolujuutta.
Kierrenaula
Kierteinen varsi, tasa- tai uppo-
kanta, sähkö- tai kuumasinkitty.
Käytetään kohteissa, jotka jou-
tuvat alttiiksi vaihteleville kuor-
mituksille, esim. lattialevyissä ja
-laudoituksissa sekä kuumasin-
kittynä ulkoverhouksissa.
Kierrekampanaula
(lastulevynaula)
Kierrenaulatyyppinen kärkiosa,
kampanaulatyyppinen kanta-
osa, sähkösinkitty. Käytetään
lastulevyn, kovalevyn ja raken-
nelevyn naulauksessa.
Kellokantanaula
Pyöreä, kamparihlattu varsi,
laaja kellomainen kanta ja
EPDM- tiiviste, kuumasinkitty;
värilliset muovipinnoitettuina tai
maalattuina. Käytetään katto-
levyjen kiinnityksessä, kun ha-
lutaan kestävä rakenne; kanta
takaa hyvän vesitiiviyden.
puusta tehtävien ritilöiden, lai-
tureiden yms. ulkorakenteiden
naulaukseen.
Paneelinaula
Kamparihlattu varsi, kuparia
tai messinkiä, koristekanta.
Käytetään erityisesti kosteis-
sa tiloissa kuten saunoissa ja
pesuhuoneissa; mahdollinen
lakkaus mieluimmin nitrosellu-
loosalakalla.
Tuulensuojalevynaula
(bitumilevynaula)
Pyöreä, kamparihlattu varsi,
laaja tasakanta, sähkösinkitty.
Käytetään tuulensuojalevyjen
naulauksessa.
Kaksikantanaula
Pyöreä varsi, kaksoiskanta.
Käytetään mm. valumuoteissa
ja muissa väliaikaisissa raken-
teissa, esim. rakennustelineis-
sä, kun naulat on tarkoitus myö-
hemmin irrottaa.
Aaltokattonaula
Pyöreä, kamparihlattu varsi, loi-
vasti pyöristetty kanta ja EPDM-
tiiviste, kuumasinkitty; värilliset
muovipinnoitettuina tai maalat-
tuina. Käytetään profiloitujen
seinä- ja kattolevyjen kiinnityk-
sessä.
-
-
-
-
-
-
-
-
KIERRENAULA
Kierteinen varsi, tasa- tai uppokanta, sähkö- tai
kuumasinkitty. Käytetään kohteissa, jotka joutuvat
alttiiksi vaihteleville kuormituksille, esim. lattiale-
vyissä ja -laudoituksissa sekä kuumasinkittynä ulko-
verhouksissa.
Muista
Haarukkalevy
Pilarikenkä
Yleiskiinnike
Naulattaessa puuta puuhun tulee naulojen tunkeutua alustaan
noin 2,5 kertaa kiinnitettävän mat ri alin paksuudelta. Kuitenki
vai naulan kär i saisi tunkeutua alustan lävitse. Erityisesti o
otettav huomioon raken es unnitelmassa määrätyt kantavie
rakenteiden naula pituudet.
T soitettavat pinnat ja maalattavat listat yms. naulataan uppokan-
t i illa n uloilla.
Käytä kaikess piilonaulauksessa uppokantaisia nauloja.
Betoniin naulattaessa t lee naulojen tunkeutua siihen 15-20 mm,
jotta ote olisi pi ävä.
Älä k skaan sekoita eri metalleja toisiinsa, esim. kevytmetallin-
auloja kuparilevyyn!
Käytä aina kuumasinkittyjä nauloja ulkotiloissa ja haponkestäviä
nauloj ruosteelle erityisen alttiissa paikoissa!
Käytä painekyllästettyyn puuhun haponkestäviä tai kuumasinkit-
tyjä nauloja! Käytä lämpö uhun haponkestäviä nauloja.
Kamp rihl ttuja- tai kierrenauloja käytettäess voida n naula-
määrää usein pienentää ja siten naulauksen kokonaiskustannuk
set voivat jäädä pi
emmäksi.
Kampanaula
Pyöreä, kamparihlattu, tasa- tai
uppokanta, sähkösinkitty. Käy-
tetään kohteissa, joissa tarvi-
taan suurta vetolujuutta.
Kierrenaula
i rt inen varsi, tasa- tai uppo-
kanta, sähkö- tai kuumasinkitty.
Käytetään kohteissa, jotka jou-
tuvat alttiiksi vaihteleville kuor-
mituksille, esim. lattialevyissä ja
-laudoituksissa sekä kuumasin-
kittynä ulkoverhouksissa.
Kierrekampanaula
(lastulevynaula)
Kierrenaulatyyppinen kärkiosa,
kampanaulatyyppinen kanta-
osa, sähkösinkitty. Käytetään
lastulevyn, kovalevyn ja raken-
nelevyn naulauksessa.
Kellokantanaula
Pyöreä, kamparihlattu varsi,
laaja kellomainen kanta ja
EPDM- tiiviste, kuum sinkitty;
värilliset muovipinnoitettuina tai
maalattuina. Käytetään katto-
levyjen kiinnityksessä, kun ha-
lutaan kestävä rakenne; kanta
takaa hyvän vesitiiviyden.
naulaukseen.
Paneelinaula
Kamparihlattu varsi, kuparia
tai messinkiä, koristekanta.
Käytetään erityisesti kosteis-
sa tiloissa kuten saunoissa ja
pesuhuoneissa; mahdollinen
lakkaus mieluimmin nitrosellu-
loosalakalla.
Tuulensuojalevynaula
(bitumilevynaula)
Pyöreä, kamparihlattu varsi,
laaja tasakanta, sähkösinkitty.
Käytetään tuulensuojalevyjen
naulauksessa.
Kaksikantanaula
Pyöreä varsi, kaksoiskanta.
Käyt tään mm. valumuoteissa
ja muissa väliaikaisissa raken-
teissa, esim. rakennustelineis-
sä, kun naulat on tarkoitus myö-
hemmin irrottaa.
Aaltokattonaula
Pyöreä, kamparihlattu varsi, loi-
vasti pyöristetty kanta ja EPDM-
tiiviste, kuumasinkitty; värilliset
muovipinnoitettuina tai maalat-
tuina. Käytetään profiloitujen
seinä- ja kattolevyjen kiinnityk-
s ssä.
-
-
-
-
-
-
-
KIERREKAMPANAULA
(LASTULEVYNAULA)
Kierrenaulatyyppinen kärkiosa, kampanaulatyyppi-
nen ka taosa, sähkösi kitty. Käytetään lastulevyn,
kovalevyn ja rakennelevyn naulauksessa.
Muista
Haarukkalevy
Pilarikenkä
Yleiskiinnike
Naulattaessa puuta puuhun tulee naulojen tunkeutua alustaan
noin 2,5 kertaa kiinnitettävän materiaalin paksuudelta. Kuitenkin
vain naul n kärki saisi tunkeutua alustan lävitse. Erityisesti on
otettava huomioon rakennesuunnitelmassa määrätyt kantavien
rakenteiden naulanpituudet.
Tasoitettavat pinnat ja maalattavat listat yms. naulataan uppokan-
taisilla nauloilla.
Käytä kaikessa piilonaulauksessa uppokantaisia nauloja.
Betoniin naulattaessa tulee naulojen tunkeutua siihen 15-20 mm,
jotta ote olisi pitävä.
Älä koskaan sekoita eri metalleja toisiinsa, esim. kevytmetallin-
auloja kuparilevyyn!
Käytä aina kuumasinkittyjä nauloja ulkotiloissa ja haponkestäviä
nauloja ruosteelle erityisen alttiissa paikoissa!
Käytä painekyllästettyyn puuhun haponkestäviä tai kuumasinkit-
tyjä nauloja! Käytä lämpöpuuhun haponkestäviä nauloja.
Kamparihlattuja- tai kierrenauloja käytettäessä voidaan naula-
määrää usein pienentää ja siten naulauksen kokonaiskustannuk-
set voivat jäädä pienemmäksi.
Kampanaula
Pyöreä, kamparihlattu, tasa- tai
uppokanta, sähkösinkitty. Käy-
tetään kohteissa, joissa tarvi-
ta n suurta vetolujuutta.
Kierrenaula
Kierteinen varsi, tasa- tai uppo-
kanta, sähkö- tai kuumasinkitty.
äyt tään kohteissa, jotka jou-
tuvat alttiiksi vaihteleville kuor
mituksille, esim. latti levy ssä ja
-laudoituksissa sekä kuumas n
kitt nä ulkoverhouksissa.
Kierrekampanaula
(lastulevynaula)
Kierrenaulatyyppinen kärkiosa,
kampanaul tyyppinen kanta-
osa, sähkösinkitty. Käytetään
lastulevyn, kovalevy ja aken-
nelevy aul uksessa.
Kellokantanaula
Pyöreä, kamparihlattu varsi,
laaja kellomainen kanta ja
EPDM- iiviste, kuumasinkitty;
värilliset muovipinnoitettuin tai
maalattuina. Käytetään k tto-
levyjen kiinni yksessä, ku ha-
lutaan kestävä rakenne; k nta
takaa hyvän vesitiiviyden.
P neelinaula
K mparihlattu varsi, kuparia
tai messinkiä, koristekanta.
Käyt tään erityisesti kosteis-
s tiloiss kuten saunoissa ja
pesuhuoneissa;
mahdollinen
l kkaus mielu mmin nitr ellu
loosalakalla.
Tuulensuoj levynaula
(bitumilevynaula)
Pyöreä, kamparihlattu varsi,
laaja tasakanta, sähkösinkitty.
Käytetään t ulensuojalevyjen
naulauksessa.
Kaksikantanaula
Pyöreä varsi, kaksoiskanta.
Käytetään mm. valumuoteissa
ja muissa väliaikaisissa raken-
teissa, esim. r kennustelineis-
sä, kun naulat on t r oit s myö-
hemmin irrotta .
Aaltokattonaula
Pyöreä, kamparihlattu varsi, loi-
vasti pyöristetty kanta ja EPDM-
tiiviste, kuumasinkitty; värilliset
muovipinnoitettuina tai maalat-
tuina. Käyt tään profiloitujen
seinä- ja kattolevyjen kiinnityk-
ses ä.
-
-
-
-
-
-
-
-
KELLOKANTANAULA
ä, kamparihlattu varsi, l aja kellomainen k nta
j EPDM- tiiviste, kuumasinkitty; värilli et muovi-
pinnoitettuina tai maalattuina. Käytetään kattole-
vyjen kiinnityksessä, kun halutaan kestävä rakenne;
kanta takaa hyvän vesitiiviyden.
Puuliitoskiinnikkeitä
Tutustu myös intern
Sieltä löydät paikka
Puutavarakauppiaa
tietoa puun käytöst
sisustamisessa.
Kulmarautoja
Palkkikenkä
Naulauslevy
Haarukkalevy
Pilarikenkä
• Joutuvatko naulat alttiiksi kosteudelle?
• Mitä materiaalia ki nnitän?
• Mikä on alustana?
• Viimeistelenkö työn tasoitteella ja maalilla?
Ennen kuin alat naulata
at naulatyypit
rsi, tasa-
asinkitty.
i raken-
sä, esim.
olaukses-
akennus-
naula
antainen.
aan upot-
im. piilo-
filoitu var-
kuumasin
tohuovan,
rin yms.
, tasa- tai
itty. Käy-
ssa tarvi-
ta.
Ankkurinaula
Pyör ä kamparihlattu varsi,
tas kanta, kartio kannan alla,
sähkö sinkitty. Käytetään puulii-
toskiinnikkeissä, mm. naulaus-
levyissä.
Karkaistu teräsnaula
Pyöreä varsi, tasakanta. Käyte-
tään koviin materiaaleihin kuten
betoniin ja tiileen.
Haponkestävä kampanaula
Pyöreä kamparihlattu varsi,
loivasti pyöristetty kanta. Käy-
tetään ruosteelle altistavissa
kohteissa, kun tarvitaan suurta
vetolujuutta; suositellaan myös
painekyllästetystä eli kesto-
puusta tehtävien ritilöiden, lai-
tureiden yms. ulkorakenteiden
naulaukseen.
Paneelinaula
Kamparihlattu varsi, kuparia
tai messinkiä, koristekanta.
Käytetään erityisesti kosteis-
sa tiloissa kuten saunoissa ja
pesuhuoneissa; mahdollinen
lakkaus mieluimmin nitrosellu-
loosalakalla.
Tuulensuojalevynaula
NKKURINAULA
Pyöreä kamparihlattu varsi, tasakanta, kartio kan-
nan alla, sähkö sinkitty. Käytetään puuliitoskiinnik-
keissä, mm. naulauslevyissä.
Puuliitoskiinnikkeitä
Tutustu myös intern
Sieltä löydät paikka
Puutavarakauppiaa
tietoa puun käytöst
sisustamisessa.
Kulmarautoja
Palkkikenkä
Naulauslevy
Haarukkalevy
Pilarikenkä
• Joutuvatko naulat alttiiksi kosteudelle?
• Mitä materiaalia kiinnitän?
• Mikä on alustana?
• Viimeistelenkö työn tasoitteella ja maalilla?
Ennen kuin alat naulata
at naulatyypit
rsi, tasa-
asinkitty.
i raken-
sä, esim.
olaukses-
akennus-
naula
antainen.
aan upot-
im. piilo-
filoitu var-
kuumasin
tohuovan,
rin yms.
, tasa- tai
itty. Käy-
ssa tarvi-
ta.
tai uppo-
asinkitty.
jotka jou-
Ankkurinaula
Pyöreä kamparihlattu varsi,
t s kanta, kartio kannan alla,
säh ö sinkitty. Käytetään puulii-
toskii nikkeissä, mm. naul us
levyissä.
Karkaistu teräsnaula
Pyöreä varsi, tasakanta. Käyte-
tään koviin materiaaleihin kuten
betoniin ja tiileen.
Haponkestävä kampanaula
Pyöreä kamparihlattu varsi,
loivasti pyöristetty kanta. Käy-
tetään ruosteelle ltistavissa
kohteissa, kun tarvitaan suurta
vetolujuutta; suositellaan myös
painekyllästetystä eli ke to-
puusta tehtävien ritilöiden, lai-
tureiden yms. ulkorake teiden
naulaukseen.
Paneelinaula
Kamparihlattu varsi, kuparia
tai messinkiä, koristekanta.
Käytetään erityisesti kosteis-
s tiloissa kuten saunoissa j
pesuhuoneissa; mahdollinen
lakkaus mieluimmin nitr ellu-
loosalakalla.
Tuulensuojalevynaula
(bitumilevynaula)
Pyöreä, kamparihlattu varsi,
laaja tasakanta, sähkösinkitty.
KARKAISTU TERÄSNAULA
yöreä varsi, tas k nta. Käytetään koviin materiaa-
leihin kute betoni n ja tiileen.
Puuliitoskiinnikkeitä
Tutustu myös intern
Sieltä löydät paikka
Puutavarakauppia
tietoa puun käytöst
sisustamisess .
Kulmarautoja
Palkkikenkä
Naulauslevy
Haarukkalevy
Pilarikenkä
Yleiskiinnike
• Joutuvatko naulat alttiiksi kosteudelle?
Mitä ma eriaalia kiinn tän?
kä on alustana?
V meistele kö yön t soitteella ja maalilla?
Ennen kuin alat naulata
at naulatyypit
rsi, tasa-
asinkitty.
i ra en-
sä, esim.
olauk es-
akennu
naula
antainen.
a upot-
im. piilo
filoitu var-
kuumasin
tohuovan,
rin yms.
, tasa- tai
itty. Käy-
ssa tarvi
ta.
tai uppo-
sinkitty.
jotka jou-
ille ku r
Ankkurinaula
Pyöreä kamparihlattu varsi,
tas kanta, kartio k nan ll
s hkö sinkitty. Käytetään puulii-
toskiinnikkeissä, mm. aulaus
levyissä.
Karkaistu teräsnaula
Pyöreä varsi, tasak nta. Käyte-
tään koviin materiaaleihin kut n
betoniin ja tiilee .
Haponkestävä kampanaula
Pyöreä kamparihlattu varsi,
loivasti pyöristetty kanta. Käy-
tetään ruosteelle altistavissa
kohteissa, kun tarvitaan suurta
vetolujuutta; suositellaan myös
painekyllästetystä eli kesto-
uusta teh ävien ritilöiden, lai
tureiden yms. ulkorakenteiden
naulaukseen.
Paneelinaula
K mparihlattu varsi, kuparia
tai messinkiä, koristekanta.
Käytetään erityisesti kosteis-
sa tiloissa kuten saunoissa ja
pesuhuoneissa; mahdollinen
lakkaus mieluimmin nitr sellu-
loosalakalla.
Tuulensuojalevynaula
(bitumilevynaula)
Pyöreä, kamparihlattu varsi,
laaja tasakanta, sähkösinkitty.
Käytetään tuulensuojalevyjen
HAPONKESTÄVÄ KAMPANAULA
Pyöreä amparihl ttu varsi, loivasti pyöristetty kan-
ta. Käytetään ruostee le altistavissa kohteissa, kun
tarvitaan suurta vetolujuutta; suositellaan myös pai-
nekyllästetystä eli kestopuusta tehtävien ritilöiden,
laitureiden yms. ulkorakenteiden naulaukseen.
Puuliitoskiinnikkeitä
Tutustu myös intern
Sieltä löydät paikka
Puutavarakauppiaa
tietoa puun käytöst
sisustamisessa.
Kulmarautoja
Palkkikenkä
Naulauslevy
Haarukkalevy
Pilarikenkä
Yleiskiinnike
• Joutuvatko n ulat ltt iks kosteudelle?
• Mitä materiaalia kiinnitän?
• Mikä on alustana?
• Viimeistelenkö työn asoitteella ja maalilla?
Ennen kuin alat naulata
at naulatyypit
rsi, tasa-
asinkitty.
i raken-
sä, esim.
olaukses-
akennus-
naula
antainen.
aan upot-
im. piilo-
filoitu var-
kuumasin
tohuovan,
rin yms.
, tasa- tai
itty. Käy-
ssa tarvi-
ta.
tai uppo-
asinkitty.
jotka jou-
ille kuor-
evyissä ja
uumasin-
Ankkurinaula
Pyöreä ka parihlattu varsi,
tasakanta, kartio ka nan alla,
sähkö sinkitty. Käytetään puulii-
toskiinnikkeissä, mm. naulaus-
levyissä.
Karkaistu teräsnaula
Pyöreä varsi, tasakanta. Käyte-
tään koviin materiaaleihin kuten
betoniin ja tiileen.
Haponkestävä kampanaula
Pyöreä kamparihlattu varsi,
loivasti pyöristetty kanta. Käy-
tetään ruosteelle altistavissa
kohteissa, kun tarvitaan suurta
vetolujuutta; suositellaan myös
painekyllästetystä eli kesto-
puusta tehtävien ritilöiden, lai-
tureiden yms. ulkorakenteiden
naulaukseen.
Paneelinaula
Kamparihlattu varsi, kuparia
tai messinkiä, koristekanta.
Käytetään erityisesti kosteis-
sa tiloissa kuten saunoissa ja
pesuhuoneissa; mahdollinen
lakkaus mieluimmin nitrosellu-
loosalakalla.
Tuulensuojalevynaula
(bitumilevynaula)
Pyöreä, kamparihlattu varsi,
laaja tasakanta, sähkösinkitty.
Käytetään tuulensuojalevyjen
naulauksessa.
PANEELINAULA
parihl t u varsi, kuparia t i messinkiä, koriste-
kanta. Käytetään erityisesti kosteissa tiloissa kuten
saunoissa ja pesuhuoneissa; mahdollinen lakkaus
mieluimmin nitroselluloosalakall .
Puuliitoskiinnikkeitä
Tutustu myös intern
Sieltä löydät paikka
Puutavarakauppiaa
tieto puun käytöst
sisustamisessa.
Muista
Kulmarautoja
Palkkikenkä
Naulauslevy
Haarukkalevy
Pilarikenkä
Yleiskiinnike
• Joutuvatko naulat alttiiksi kosteudelle?
• Mitä materiaalia kiinnitän?
• Mikä on alustana?
• Viimeistele ö työn tasoit eella ja maalilla?
Ennen kuin alat naulata
at naulatyypit
rsi, tasa-
asinkitty.
i raken-
sä, esim.
olaukses
ake nus
naula
antainen.
aan upot-
im. piilo-
filoitu var-
kuumasin
tohuovan,
rin yms.
, tasa- tai
itty. Käy-
ssa tarvi-
ta.
tai uppo-
asinkitty.
jotka jou-
ille kuor-
evyissä ja
uumasin
sa.
Ankkurinaula
Pyöreä ka parihlattu varsi,
tasakanta, kartio kannan alla,
sähkö sinkitty. Käyte ään puulii-
toskiinnikkeissä, mm. aulaus-
l vyissä.
Kar ai tu teräsnaula
Pyöreä varsi, tasakanta. Käyte-
tään koviin materiaaleihin kuten
betoniin ja tiileen.
Haponkestävä kamp naula
Pyöreä kamparihlattu varsi,
loivasti pyöristetty kanta. Käy-
tetään ruosteelle altistavissa
kohteissa, kun t rvit an suurta
vetolujuutta; suositell an myös
pain kyll stetystä
li kesto
puusta tehtävi n ritilöiden, lai-
tureiden yms. ulkor kenteiden
naulaukseen.
Paneelinaula
Kamparihl ttu varsi, kuparia
tai me si kiä, koristekanta.
Käytetään erityisesti kosteis-
s tiloiss kuten saunoissa ja
pesuhuoneissa; mahdollinen
l kkaus mieluimmin ni rosellu-
loosalakalla.
Tuulen uojalevynaula
(bitumilevyna la)
Pyöreä, kamparihl ttu v rsi,
laaja tasakanta, sähkösinkitty.
Käyt tään tuulensuojalevyjen
na uksessa.
TUULENSUOJALEVYNAULA
(BITUMILEVYNAULA)
Pyöreä, kamparihlattu varsi, laaja tasakanta, sähkö-
inkitty. Käytetään tuule suojalevyjen naulauksessa.
ASENTAMINEN JA KIINNITTÄMINEN NAULAAMALLA
Puuliitoskiinnikkeitä
Muista
Kulmarautoja
Palkkikenkä
Naulauslevy
Haarukkalevy
Pilarikenkä
Yleiskiinnike
Naulattaessa puuta puuhun tulee naulojen tunkeutua alustaan
noin 2,5 kertaa kiinnitettävän materiaalin paksuudelta. Kuitenkin
vain naulan kärki saisi tunkeutua alustan lävitse. Erityisesti on
otettava huomioon rakennesuunnitelmassa määrätyt kantavie
rakenteiden naulanpituudet.
Tasoitettavat pinnat ja maalattavat listat yms. naulataan uppokan-
taisilla nauloilla.
Käytä kaikessa piilonaulauksessa uppokantaisia nauloja.
Betoniin naulattaessa tulee naulojen tunkeutua siihen 15-20 mm,
jotta ote olisi pitävä.
Älä koskaan sekoita eri metalleja toisiinsa, esim. kevytmetallin-
auloja kuparilevyyn!
Käytä aina kuumasinkittyjä nauloja ulkotiloissa ja haponkestäviä
nauloja ruosteelle erityisen alttiissa paikoissa!
Käytä painekyllästettyyn puuhun haponkestäviä tai kuumasinkit-
• Joutuvatko naulat alttiiksi kosteudelle?
• Mitä materiaalia kiinnitän?
• Mi ä on lustana?
• Viimeistelenkö työn tasoitteella ja maalilla?
Ennen kuin alat naulata
mmat naulatyypit
ileä varsi, tasa-
i kuumasinkitty.
latyyppi raken-
äntöissä, esim.
a, koolau ses-
sa ja rakennus-
okantanaula
pienikantaine .
halutaan upot-
ta, esim. piilo-
la)
eä profiloitu var-
anta, kuumasin
n kattohuovan,
spaperin yms.
rihlattu, tasa- tai
kösi kitty. Käy-
a, joissa t rvi-
lujuutta.
i, tasa- tai uppo-
i ku masinkitty.
eissa, jotka jou-
ihteleville kuor-
. lattialevyissä ja
sekä kuumasin-
uksissa.
ula
pinen kärkiosa,
ppinen kanta-
itty. Käytetään
alevyn ja raken-
ksessa.
arihlattu varsi,
nen k nta j
, kuumasinkitty;
Ankkurinaula
Pyöreä kamp rihlattu varsi,
tasakanta, kartio kannan alla,
sähkö sinkitty. Käytetään puulii-
toskiinnikkeissä, mm. naulaus-
levyissä.
Karkaistu teräsnaula
Pyöreä var i, tasakanta. Käyte-
tää koviin materiaaleihin kuten
betoniin ja tiileen.
H po k stävä kampanaula
Pyöreä kamparihlattu varsi,
loivasti pyöristetty kanta. Käy-
tetään ruosteelle altistavissa
kohteissa, kun tarvitaan suurta
vetolujuutta; suositellaan myös
painekyllästetystä eli kesto-
pu sta tehtävien ritilöiden, lai-
tureiden yms. ulkorakent ide
n ulaukseen.
Paneelinaula
Kamparihlattu varsi, kuparia
tai
messinkiä, koristekanta.
Kä tetään erityisesti kosteis-
sa tiloi sa kuten saunoissa ja
pesuhuon issa; mahdollinen
lakkaus mieluimmin nitrosellu-
loosalakalla.
Tuul
suojalevynaula
(bitumilevynaula)
Pyör ä, kamparihlattu varsi,
laaja tasakanta, sähkösinkitty.
Käytetään tu lensuojalevyjen
naulauksessa.
Kaksikantanaula
Pyöreä varsi, kaksoiskanta.
Käyt tään mm. valumuoteissa
a muissa välia kaisissa ra en-
teissa, e im. rakennustelineis-
sä, kun naulat on tarkoitus myö-
hemmin irrottaa.
Aa tokattonaula
Pyöreä, kamparihlattu varsi, loi-
vasti pyöristetty kanta ja EPDM-
tiiviste, kuumasinkitty; värilli et
-
-
-
-
-
-
-
Kulmarautoja
Palkkikenkä
Naulalevy
Haarukkalevy
Pilarikenkä
Yleiskiinnike
Puuliitoskiinnikkeitä
Puuliitoskiinnikkeitä
Muista
Kulmarautoja
Palkkikenkä
Naulauslevy
Haarukkalevy
Pilarikenkä
Yleiskiinnike
Naulattaessa puuta p uhun tulee nauloje
noin 2,5 kertaa kiinnitet ävän materiaalin
vain naulan kärki saisi tunkeutua alustan
otettava huomioon rakennesuunnitelmass
rakenteiden naulanpit udet.
Tasoitettavat pinnat ja maalattavat listat ym
taisilla nauloilla.
Käytä kaikessa piilonaulauksessa uppoka
Betoniin naulattaessa tulee naulojen tunke
jotta ote olisi pitävä.
Älä koskaan sekoita eri metalleja toisiins
auloja kuparilevyyn!
Käytä aina kuumasinkittyjä nauloja ulkotilo
nauloj ruo teelle erityis n lttiissa paikois
Käytä painekyllästettyyn puuhun haponke
tyjä nauloja! Käytä lämpöpuuhun haponke
Kamparihlattuja- tai kierrenauloja käytett
määrää usein pienentää ja siten naulaukse
• Joutuvatko naulat alttiiksi kosteudelle?
• Mitä materiaalia kiinnitän?
• Mikä on alustana?
• Viimeistelenkö työn tasoitteella ja maalilla?
Ennen kuin alat naulat
Tavallisimmat aulatyypit
Lankanaula
Nelikulmainen sileä varsi, tasa-
kanta, kirkas tai kuumasinkitty.
Tavallisi naulatyyppi raken-
nus- ja puusepäntöissä, esim.
ulkoverhouksissa, koolaukses-
sa, kattotuoleissa ja rakennus-
telineissä.
Dyckert- eli uppokantanaula
Nelikulmainen, pienikantainen.
Käytetään, kun halutaan upot-
taa naulan kanta, esim. piilo-
naulauksessa.
Huopanaula
(kattohuopanaula)
Pyöreä tai pyöreä profiloitu var-
si, laaja tas kanta, kuumasin
kitty. Käytetään kattohuovan,
pahvin, vuorauspaperin yms.
naulauksessa.
Kampanaula
Pyöreä, kampa ihlattu, tasa- tai
uppokanta, sähkösinkitty. Käy-
tetään kohteissa, joissa tarvi-
taan suurta vetolujuutta.
Kierrenaula
Kierteinen varsi, tasa- tai uppo-
kanta, ähkö- tai kuumasinkitty.
Käytet än kohteissa, jotka jou-
tuv t alttiiksi va hteleville kuor-
mituksille, esim. lattialevyissä ja
-l udoituksissa sekä kuumasin-
kittynä ulkoverhouksissa.
Kierrekampanaula
(lastulevynaula)
Kierrenaulatyyppinen kärkiosa,
kam n ulatyyppinen kanta-
osa, sähkösinkitty. Käytetään
lastulevyn, kovalevyn ja raken-
nelevyn naulauksessa.
Kellokantanaula
Pyöreä, kamparihlattu varsi,
laaja kellomainen kanta ja
EPDM- tiiviste, kuumasinkitty;
vär lliset muovipinnoitettuina tai
maalattuina. Käytetään katto
l vyjen kiinnityksessä, kun ha-
lut an estävä rakenne; nta
Ankkurinaula
yöreä kamparihlattu varsi,
tasakanta, kartio kannan alla,
sähkö sinkitty. Käytetään puulii-
toskiinnikkeissä, mm. naulaus-
levyissä.
Karkaistu teräsnaul
Pyöreä varsi, tasak t . Käyte-
tään koviin materiaaleihin kuten
betoniin ja tiileen.
Haponkestävä kamp naula
Pyöreä kamparihlattu var i,
loivasti pyöristetty kanta. Käy-
tetään ruosteelle altistavissa
kohteissa, kun tarvitaan suurta
vetolujuut a; suositellaan myös
paine yllästetystä eli kesto-
puusta tehtävien ritilöiden, lai-
tureide yms. ulkor kenteiden
naulaukseen.
Paneelinaula
Kamparihlattu varsi, kuparia
tai messinkiä, koristekanta.
Käytetään erityisesti kosteis-
sa tiloissa kuten saunoissa ja
pesuhuoneissa; mahdollinen
lakkaus mieluimmin nitrosellu-
loosalakalla.
Tuulensuojalevynaula
(bitumilevynaula)
Pyöreä, kamparihlattu varsi,
laaja tasakanta, sähkösinkitty.
Käytetään tuulensuojalevyjen
naulauksessa.
Kaksikantanaula
Pyöreä varsi, kaksoiskanta.
Käytetään mm. valumuoteissa
ja muissa väliaikaisissa raken-
teissa, esim. rakennustelineis-
sä, kun naulat on tarkoitus myö-
hemmin irrottaa.
Aaltokattonaula
Pyöreä, kamparihlattu varsi, loi-
vasti pyöristetty kanta ja EPDM-
tiiviste, kuumasinkitty; värilliset
muovipinnoitettuina tai maalat-
tuina. Käytetään profiloituje
seinä- ja kattolevyjen kiinnityk-
sessä.
-
-
-
-
-
-
-
-
KAKSIKANTANAULA
Pyöreä varsi, kaksoiskanta. Käytetään mm. val -
muot issa ja uissa väliaikaisissa rakenteissa, esim.
r ke nu telineissä, kun n ul t o tarkoitus myö-
hemmin irrottaa.
Puuliitoskiinnikkeitä
Muista
Kulmarautoja
Palkkikenkä
Naulauslevy
Haarukkalevy
Pilarikenkä
Yleiskiinnike
Naulattaessa puuta p uhun tulee nauloje
noin 2,5 kertaa kiinnite tävän materiaalin
v in naulan kärki saisi tunkeutua alustan
otettava huomioo rakennesuunnitelm ss
r kenteide naulanpituudet.
Tasoitettavat p nnat ja maalattavat listat ym
t isilla nauloilla
Käytä k ikessa piilonaul uksessa uppoka
Betonii naulattaessa tulee naulojen tunke
jotta ote olisi pitävä.
Älä koska n sekoita eri met lleja toisiins
auloja kuparilevyyn!
Käytä aina kuumasinkittyjä nauloja ulkotilo
nauloja ruosteelle erityisen alttiissa paikois
painekyllästettyyn puuh n haponke
tyjä nauloja! Käytä lämpöpuuhun ha onke
amparihlattuja- ai kierrenauloja käytett
m ärää usein pienentää ja siten naulau se
set voivat jäädä pienemmäksi.
• Joutuvatko naulat alttiiksi kosteudelle?
• Mitä materiaalia kiinnitän?
Mikä on alust n ?
Vi meistelenkö työ tasoitteella ja maalilla?
Ennen kuin alat naulat
Tavallisimmat naulatyypit
Lankanaula
Nelikulmainen sileä varsi, tasa-
kanta, kirkas tai kuumasinkitty.
Tavallisin naulatyyppi raken-
nus- ja puusepäntöissä, esim.
ulkoverhouksissa, k olaukses-
s , kattotuole ssa ja rakennus-
telineissä.
Dyckert- eli uppokantanaula
Nelikulm inen, pienikantainen.
Käytetään, kun halutaan upot-
taa naulan kanta, esim. piilo-
naulauksessa.
Huopanaula
(kattohuopanaula)
P öreä tai pyöreä profiloitu var-
si, laaja t sakanta, kuumasin
kitty. Käytetään katt huovan,
pahvin, vuorauspaperin yms.
naulauksessa.
Kampanaula
Pyöreä, kamparihlattu, tasa- t i
uppokanta, sähkösinkit y. Käy-
tetään kohteissa, joissa tarvi-
taan suurta vetolujuutta.
Kierrenaula
Kierteinen varsi, tasa- tai uppo-
kanta, sähkö- tai kuumasinkitty.
Käytetään kohteissa, jotka jou-
tuvat alttiiksi vaihteleville kuor-
mituksille, esim. lattialevyissä ja
-laudoituksissa sekä kuumasin-
kittynä ulkoverhouksissa.
Kierrekampanaula
(l stulevynaula)
Kierren ulatyyppinen kär iosa,
kampanaulatyyppinen kanta-
osa, sähkösinkitty. Käyt tään
lastulevyn, kovalevyn ja raken-
n levyn naulauksessa.
Kellokantanaula
Pyöreä, kamparihlattu varsi,
laaja kellomainen kanta ja
EPDM- tiiviste, kuumasinkitty;
värilliset muovipinnoitettuina tai
maa attuina. Käytetään katto-
levyj n kiinnityksessä, kun ha-
lut an kestä ä rakenne; anta
takaa hyvän vesitiiviyden.
Ankkuri aula
Pyör ä kamparihlattu varsi,
tasakanta, kartio kannan alla,
sähkö sinkitty. Käyt tä n puulii-
toskiinnikkeissä, mm. naulaus-
levyissä.
Karkaistu teräsnaula
Pyöreä varsi, tasakanta. Käyte-
tään koviin materiaaleihin kuten
betoniin ja tiileen.
Haponkestävä kampanaula
Pyöreä kamparihlattu varsi,
loivast pyöristetty kanta. Käy-
tetään ruosteelle altistavissa
kohteissa, kun tarvitaan suurta
vetolujuutta; suositellaan myös
paine yllästetystä eli kesto-
puus a tehtävien ritilöiden, lai-
tureiden ms. ulkorakenteiden
naul ukseen.
Paneelinaula
Kamparihlattu varsi, kuparia
tai messinkiä, koristekanta.
Käytetään erityisesti kosteis-
sa tiloissa kuten saunoissa ja
pesuhuoneissa; mahdollinen
lakkaus mieluimmin nitrosellu-
loosalakalla.
Tuulensuojalevynaula
(bitumilevynaula)
Pyöreä, kamparihlattu varsi,
laaja tasakanta, sähkösinkitty.
Käytetään tuulensuojalevyjen
naulauksessa.
Kaksikantanaula
Pyöreä varsi, kaksoiskanta.
Käytetään mm. valumuoteissa
ja muissa väliaikaisiss raken-
teissa, esim. ra e ustelineis-
sä, kun naulat on tarkoitus myö-
hemmin irrottaa.
Aaltokattonaula
P öreä, kamparihlattu varsi, loi-
vasti pyöristetty kanta ja EPDM-
tiiviste, kuumasinkitty; värilliset
muovipinnoitettuina tai maalat-
tuina. Käytetään profiloituj n
seinä- ja kattolev jen kiinnityk-
sessä.
-
-
-
-
AALTOKATTONAULA
Pyöreä, kamparihlattu varsi, loivasti pyöristetty kan-
ta ja EPDM-tiiviste, kuumasinkitty; värilliset muovi-
pinnoitett ina tai maalattuina. Käytetään profiloitu-
jen seinä- ja kat olevyjen kiinnityksessä.
Puutavaraopas
67