

PUUN OMINAISUUKSIA VOIDAAN MUUTTAA
ja parantaa erilaisilla
käsittelyillä. Käyttökohteen asettamien vaatimusten mukaisesti ke-
hitettyä puuta kutsutaan tekniseksi puuksi. Puuta voidaan jalostaa
käyttämällä apuna painetta, lämpöä tai puuhun imeytyviä kemi-
kaaleja. Puun tiheyttä ja lujuutta sekä pintakovuutta voidaan lisätä
puristamalla puuta kokoon.
Modifioitu
puutavara
mättömään puutavaraan. Lisäksi lämpökäsittelyllä voidaanmuuttaa
puun väriä enemmän jalopuiden sävyisiksi siten, että väri muuttuu
koko puutavarakappaleessa eli tuote on ”läpivärjätty”.
Suomessa lämpökäsitelty puutavaraa valmistetaanThermoWood®
-prosessilla, jolla tuotetaan lämpökäsiteltyä puutavaraa kahteen tuo-
teluokkaan Thermo-S ja Thermo-D. Nämä tuoteluokat määrittele-
vät lopputuotteen ominaisuudet ja käyttökohteet. ThermoWood®
-prosessissa lämpökäsiteltävä puutavara laatulajitellaan ennen läm-
pökäsittelyä omien laatukriteerien mukaan. Näin ollen lämpökäsi-
tellyn puutavaran laatua ei tarkastella käsittelemättömän sahatava-
ran laatuluokituksen mukaan.
Lämpöpuun valmistus
Lämpökäsitelty puu eli lämpöpuu valmistetaanmodifioimalla puuta
yli 160 °C lämpötilassa. Valmistusprosessi perustuu korkean läm-
pötilan ja vesihöyryn käyttöön. Prosessin aikana puuhun ei lisätä
kemikaaleja.
Valmistusprosessi voidaan jakaa kolmeen erilliseen vaiheeseen:
1. lämpötilan nosto
2. varsinainen lämpökäsittely
3. lämpötilan lasku ja kosteuden tasaannutus
Puun kosteus tasaannutetaan käyttökohteen mukaan, yleensä yli
neljän prosentin kosteuteen.
Raaka-aineena käytetään kotimaista mänty- ja kuusisahatavaraa.
Käsittelyn vaikutus ominaisuuksiin
Lämpökäsittelyssä puun lahon- ja säänkesto sekä lämmöneristys-
ominaisuudet paranevat ja kosteuseläminen pienenee. Korkeassa
lämpötilassa pihka poistuu puusta.
Lämpökäsittelyn vaikutus puun kovuuteen on vähäinen. Suu-
rempi merkitys on puun tiheyden vaihtelulla ja käytetyllä puula-
jilla. Lämpökäsittely heikentää hieman puun taivutus- ja halkaisu-
lujuutta.
Korkeassa lämpötilassa puu läpivärjäytyy ruskeaksi.
Lämpökäsitelty (virallisesti lämpömodifioitu)
puutavara
Lämpökäsitelty puutavara valmistetaan mänty-, kuusi- tai lehti-
puusahatavarasta lämpökäsittelyprosessilla. Prosessi perustuu kor-
kean lämpötilan ja vesihöyryn käyttöön. Prosessissa ei käytetä kemi-
kaaleja. Lämpökäsittelyllä puutavaralle saadaan parempi biologinen
kestävyys ja alhaisempi kosteuseläminen verrattuna lämpökäsittele-
48
Puutavaraopas