Maitotalous 2/2026

Yli 40 vuotta sitten perustettu Europel-yhdistys kokoaa yhteen eurooppalaisia oppilaitoksia, opettajia ja opiskelijoita aistinvaraisen arvioinnin äärelle. Yhdistys sai alkunsa 1990 Ranskassa Jaques ja Sylvaine Mathieun intohimosta meijerituotteisiin, keskittyen asiantuntijuuteen ja tiedon- sekä kokemusten jakamiseen. Ensimmäinen aistinvaraisen arvioinnin kilpailu järjestettiin vuonna 2001 Ranskassa, ja sittemmin tapahtuma on kiertänyt eri puolilla Eurooppaa. Suomessa se nähtiin Hämeenlinnassa vuonna 2009. Tänä vuonna perinteikäs European Dairy Sensorial Evaluation Contest järjestettiin jo 25. kerran. Kilpailupaikkana oli Pola de Siero Espanjan Asturiassa, ja tapahtuma kokosi yhteen osallistujia yhdeksästä maasta. Suomea edustivat HAMKin ja Hamin opiskelijat ja matkan mahdollisti Meijerioppilaitoksen kannatusyhdistys ry. Aistinvaraista arviointia ja kansainvälistä yhteistyötä Kilpailun keskiössä ovat meijerituotteet maito, voi, jogurtit ja ennen kaikkea juustot. Vuosittain mukana nähdään myös artesaanilihatuotteita. Tänä vuonna arvioitiin maitoa, voita, mozzarellaa sekä sinihomejuustoja Gamonéua ja Cabralesia. Joukkueet, jotka koostuivat kolmesta opiskelijasta, laativat tarkkoja arvioita tuotteiden mausta, rakenteesta ja aromista. Arviointi on vaativaa, sillä vertailukohtana toimivat ammattiraadin arviot. Jokaisesta arvioitavasta tuotteesta oli 4–5 arvioitavaa näytettä. Esimerkiksi Gamonéu juustosta tuli arvioida ulkonäköä, tuoksua, rakennetta, makua ja aromia sekä antaa kokonaisarvio. Arviointi on melko vaativaa ja vaatii asiaan perehtyneisyyttä, koska EUROPEL kilpailu yhdistää eurooppalaiset alan opiskelijat kilpailussa verrokkina oli ammattiraadin antamat arviot. Kilpailuun osallistui 19 joukkuetta, 20 opettajaa ja 57 opiskelijaa. Vuoden 2026 kilpailun voitti isäntämaan IES Escultor Juan de Villanueva -oppilaitos Asturiasta. Toiseksi sijoittui Puolan University of Warmia and Mazury ja kolmanneksi Italian Angeform. Suomen joukkueet eivät tällä kertaa yltäneet palkintosijoille. Osallistujia oli Suomen lisäksi niin Ranskasta, Italiasta, Puolasta, Romaniasta, Alankomaista kuin Espanjastakin. Kilpailu tarjoaa opiskelijoille muutakin kuin kilpailukokemuksen. Se toimii tärkeänä kansainvälisenä kohtaamispaikkana, jossa tutustutaan alan opiskelijoihin eri maista ja luodaan verkostoja tulevaisuutta varten. Samalla kynnys osallistua kansainväliseen opiskelijavaihtoon, kuten Erasmus-ohjelmaan, madaltuu. Tapahtuman yhteydessä järjestetään myös vierailuja paikallisisiin yrityksiin, teollisuuslaitoksiin ja paikallisiin kulttuurikohteisiin. Erityisesti mahdollisuus vierailla kalkkikiviluolissa nousi vierailujen kohokohdaksi. Opiskelijoiden mukaan matka oli paljon enemmän kuin kilpailusuoritus. Se tarjosi tilaisuuden tavata alan opiskelijoita ja opettajia eri maista. Keskusteluissa retkillä ja ruokapöydissä toistuivat yhteiset mielenkiinnonkohteet kuten kunkin maan paikalliset ruokaperinteet ja artesaanituotteet. Parasta reissussa oli toisten ihmisten kohtaaminen, eri maiden välinen yhteinen kannustava henki ja tavoite kehittää alaa eteenpäin. EUROPEL 2026 tarjosi ikimuistoisen matkan niin aistinvaraisen arvioinnin syvyyksiin kuin espanjalaiseen meijeriperinteeseen. Oppiminen, kulttuuri ja kansainvälisyys sulautuivat toisiinsa, juuri niin kuin Europelin hengessä kuuluukin. Hamkin ja Hamin joukkueet ja opettajat: Johanna Stenström, Marja Allén, Paula Vesa, Julia Suni, Jasmin Hänninen, Mio Heino, Teea Alanen ja Liisa Tripoi. TEKSTI Marja Allén 27

RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==