Table of Contents Table of Contents
Previous Page  15 / 34 Next Page
Information
Show Menu
Previous Page 15 / 34 Next Page
Page Background

Toukokuu 2017

|

 LiveLife

|

 15

vat kasvavat niin isoiksi, että synnytykset vaikeutuvat.

Sikion kasvun ja kehityksen takia äidin on saatava

enemmän ravinteita odotus- ja imetysaikana kuin

muulloin. Mutta vaikka vitamiinien ja kivennäisainei-

den tarve kasvaa, kaloreiden saantia ei tarvitse lisätä

kovinkaan paljon.

– Ei siis ole hyvä ”syödä kahden edestä”, vaan olen-

naista on kiinnittää huomiota ravintosisältöön ja syödä

raskauden aikana erityisen puhdasta ja ravintorikasta

ruokaa, Karttunen sanoo.

Hän neuvoo raskaana olevia syömään kolme ateriaa

päivässä ja lisäksi tarpeen mukaan terveellisiä välipalo-

ja. Painonnousun voi pitää kurissa lempeällä, mutta

tehokkaalla liikunnalla.

– Jos äidin voinnissa ei raskauden aikana ole mitään

terveydellistä ongelmaa, liikunta raskauden aikana on

enemmän kuin erittäin tärkeää, hän painottaa.

– Se, kuinka paljon paino saisi nousta raskauden

myötä, riippuu painoindeksistä ennen raskautta. Jos jo

lähtötilanteessa on merkittävästi ylipainoinen, painon

ei tulisi nousta juuri lainkaan.

VÄLTTÄMÄTTÖMIEN RAVINTOAINEIDEN

saannin voi

varmistaa ravintolisillä, mutta ylilyöntejä ravintolisien

käytössä on tärkeä välttää etenkin raskauden aikana.

Eliisa Karttunen suosittelee D-vitamiinia, omega-3-

rasvahappoja ja probiootteja kaikille odottaville äideil-

le sekä vauvoille.

– D-vitamiinilisä on tärkeä pohjoisen ilmastomme

takia, hyvät rasvahapot ovat tärkeitä sikiön kehitykselle

ja terveydelle, ja probioottien lukuisista terveysvaikutuk-

sista on paljon suomalaistakin laadukasta tutkimustietoa.

Foolihapon käyttö tulisi aloittaa jo siinä vaiheessa, kun

suunnitellaan raskautta. Aivan välttämätöntä foolihappo-

lisän nauttiminen jo hyvissä ajoin ennen raskauden alkua

on naisilla, jotka kuuluvat sikiön hermostoputken sulkeu-

tumishäiriön osalta riskiryhmään. Asiasta kannattaa jutel-

la oman kätilön kanssa. Rautalisää ei tarvitse Karttusen

mukaan syödä rutiininomaisesti. Hän kertoo, että raskau-

den keskivaiheessa hemoglobiinin kuuluu laskea, mutta

hyvällä ravitsemuksella se nousee sitten taas raskauden

loppua kohden. Jos kärsii selvästi raudanpuutteesta johtu-

vasta anemiasta, rautalisä on toki tarpeen.

TERVEELLISEN RUOKAVALION

noudattamisen ei pitäi-

si loppua synnytykseen. Kun vauva on syntynyt, on tär-

keää syödä monipuolisesti, jotta imetys sujuu hyvin, äiti

jaksaa paremmin ja lapsi saa ravinteikasta ruokaa.

– Riittävä, monipuolinen ja ravintorikas ravinto

tekee maidosta ravintorikasta ja hyvää ruokaa lapselle.

Mutta kannattaa pitää mielessä, että vaikka äidin ravit-

semus olisi heikko ja yksipuolinen, rintamaito on lap-

selle silti aina terveellisempi vaihtoehto kuin korvike.

Naisten kannattaisi Eliisa Karttusen mukaan käyttää

imetysaikaa enemmän hyödyksi painonhallinnassa.

– Äiti kuluttaa keskimäärin 500 kaloria päivässä

imetykseen. Se on siis erittäin hyvä painonhallintakei-

no. Luonto on tarkoittanut, että raskauden aikana ras-

vaa kerääntyy kehoon ja imetyksen aikana vararavin-

toa käytetään maidontuotantoon.

D-VITAMIINI.

Kalsiumilla on

tärkeä rooli sikiön luuston, ham-

paiden ja sydämen kehityksessä.

Kalsiumin tarve kasvaa raskauden

aikana. Silti kalsiumia ei yleensä

tarvitse syödä ravintolisänä, vaan

on parempi käyttää D-vitamiinia,

joka auttaa elimistöä hyödyntä-

mään kalsiumia. D-vita-

miinilisä on tärkeä

varsinkin silloin,

jos ei vietä aikaa

auringossa.

FOOLIHAPPO.

Foolihappoa

suositellaan

käytettäväksi

400mikrogramman

annoksena jo siitä lähtien, kun

raskautta suunnitellaan, ja aina

raskausviikolle 12 asti. Foolihap-

po tehostaa raudan imeytymistä

ja sillä on tärkeä rooli solunjakau-

tumisessa, verisolujen muodos-

tumisessa sekä sikiön hermoston

kehittymisessä. Se myös vähen-

tää riskiä sikiön hermoputken

sulkeutumishäiriölle.

OMEGA-3.

Monet

pelkäävät rasvojen

syöntiä, mutta var-

sinkin raskauden

aikana on tärkeää

saada riittävästi

hyviä rasvahap-

poja. Rasva ei ole

vain hyvä energialähde, vaan se

on tärkeä rakennusaine vatsassa

olevalle vauvalle. Syö vähemmän

tyydyttynyttä rasvaa ja lisää

tyydyttymättömien rasvojen

saantia. Vaikka söisit kalaa, on

hyvä täydentää ruokavaliota

omega-3-ravintolisällä.

Omega-3-rasvahapoilla

on tärkeä merkitys muun

muassa sikiön aivojen ja

silmien kehitykselle.

RAUTA.

Naisen raudan-

tarve kasvaa voimak-

kaasti raskausaikana.

Äidin verimäärä kasvaa

ja rautaa tarvitaan myös

kehittyvän vauvan

tarpeisiin. Rautaa tarvitaan

hemoglobiinin muodostukseen.

Se hoitaa hapen kuljetuksen

keuhkoista soluille. Jos epäilet

raudansaantiasi, juo rau-

tapitoista rypälemehua

viikolle 20 saakka.

Sen jälkeen, jos hemo-

globiini on poik-

keuksellisen alhainen,

voi olla tarpeen siirtyä

rautatabletteihin. Muista

myös, että lehtikaali, pinaat-

ti ja parsakaali ovat hyviä rauta-

lähteitä. Niitä kannattaa syödä

yhdessä C-vitamiinirikkaiden

ruokien kanssa, sillä C-vitamiini

tehostaa raudan imeytymistä.

ALKOHOLI RAS-

KAUDEN AIKANA

Alkoholin käyttöä

kannattaa välttää

raskauden aikana.

– Alkoholin suh-

teen ei ole turvara-

jaa. Kukaan ei pysty

sanomaan, milloin

raskaudessa on me-

nossa kriittiset het-

ket, jolloin alkoholi

vaurioittaa jo hyvin

pieninäkin annoksi-

na, Eliisa Karttunen

painottaa.

Alkoholitonta lin-

jaa olisi hyvä jatkaa

myös imetyksen ajan,

vaikka alkoholi ei eri-

tyisesti tiivisty rinta-

maitoon eli maidossa

ei ole sen enempää

alkoholia kuin äidin

veressäkään.

– Lapsi tarvitsee

turvallisen ja päih-

teettömän äidin, hän

summaa.

RASKAUSAJAN RAVINTOLISÄT

Vaikka kuinka yrittäisi syödä hyvin ja terveellisesti, aina se ei

onnistu läheskään täydellisesti. Näiden elintärkeiden ravinto-

aineiden saanti voi olla hyvä turvata ravintolisien avulla.