Slalli 2 / 2026 5 – Vasuun on kirjattu, että lapsi oppii tutkien, mutta se on pikemminkin kuin tyhjä mantra, jota toistetaan. Käytännön toteutusta ei siis neuvota missään. Olemmekin kirjassamme pilkkoneet tutkimisen helposti ymmärrettäviin osiin, he kertovat. Tutkiminen on strukturoitua toimintaa, joka kumpuaa päiväkodissa erityisesti arjen tilanteissa. Hetki voi olla vaikkapa aurinkoinen iltapäivä pihalla, jolloin lasten varjot pitenevät. Tuolloin voidaan yhdessä pohtia, mitä varjolle tapahtuu, kun lapsi liikkuu. – Mitä jos nostan ylös yhden tai kaksi kättä? Miltä varjo näyttää, kun kävelen eteenpäin tai taaksepäin? Entä jos menen kyykkyyn tai hyppään ilmaan? Kun aikuinen ja lapsi ovat vierekkäin, miksi varjot ovat eri pituiset? Entä syntyykö minusta varjo, jos menen puun taakse? No ei synny, koska puu blokkaa varjoni: näkyy vain puun varjo. Kun lasta taas pyydetään tekemään mahdollisimman pieni ja mahdollisimman suuri varjo, se on myös kehollista toimintaa, Vartiainen luettelee. Kysymysten avulla kannustetaan lasta käyttämään tutkimisen taitojaan eli kokeilemaan ja havainnoimaan varjon muuttumista. Samalla hän oppii luokittelemaan erilaisia varjoja ja selittämään, miten ne syntyvät. Kati Sormunen muistuttaa, että lastenhoitajan on tärkeää tukea työssään lapsen minäkäsityksen rakentumista, tiedonjanoa ja uteliaisuutta. Niitä voidaan toteuttaa vaikkapa silloin, kun lapsi havainnoi muurahaisen kulkua maassa tai kun kävelyllä ohitetaan kaivinkone, josta lapset kiinnostuvat. – Tuolloin pitäisi jäädä tarkastelemaan, tutkimaan ja havainnoimaan, miten kaivinkone kulkee; millaiset renkaat sillä on, miten ne liikkuvat, miten ne eroavat vaikkapa polkupyörän tai rattaiden renkaista. Lapsilta voi kysyä, mitä kaikkea he jo tietävät kaivinkoneista, ovatko he nähneet niitä aiemmin, mitä ne siellä tekivät, Sormunen listaa. Siten rakennetaan kaivinkoneeseen liittyvää tietoa yhdessä, eikä aikuinen ole auktoriteetti, joka määrittelee asiat. Lapsilla on myös paljon jo omaksuttua tietoa, sillä he havaitsevat arjesta asioita, joita aikuiset eivät huomaa. Tutkiminen lisää myös oppimisen janoa lapsissa. – Yhteiset oppimisen ja tutkimisen kokemukset arjessa ovat merkityksellisiä. Kun lisäämme lasten osallisuutta, ehkäisemme ennalta heidän turhautumistaan ja epätoivottua käytöstä kesken arjen ja kasvatamme positiivista asennetta, naiset vahvistavat. VAIN MIELIKUVITUS RAJANA Kirjassa on paljon simppeleitä tutkimuskohteita, joita lapset ovat jo kohdanneet omassa elämässään päiväkodissa, leikkipuistossa tai kotikeittiössä. Lapsen kanssa voi esimerkiksi miettiä, mitä kananmunalle tapahtuu, kun sen rikkoo kuumalle paistinpannulle: aluksi se on läpinäkyvä, sitten siitä tulee valkoinen. – Tällaisia pieniä koeasetelmia voi luoda kaikkialle. Keskellä piirustustuokiota pöydän ääressä voidaan miettiä tasapainoa: kun laittaa kynän vaikka sormen päälle, pysyykö se siinä, entä jos laittaa kynän toisen kynän päälle. Lapsi voi myös laittaa kirjan tai jonkun muun esineen pään päälle ja kulkea pöydän ympäri. Miten esine pysyy paikallaan? Voidaan myös kulkea silmät kiinni sama reitti ja pyytää kaveria ottamaan kädestä kiinni ja kulkemaan vierellä, Vartiainen neuvoo. Sormunen kehottaa tutkimaan ääniä eri tiloissa ja tilanteissa. Millainen ääni kuuluu, kun kopauttaa lusikalla pöytää, lasia tai lautasta? Entä saako kaveri aikaan saman äänen? Jo yksivuotias rakastaa tuottaa
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==