Suomen Merenkulku 326

30 SUOMEN MERENKULKU ■ FINLANDS SJÖFART Olen kulkenut hieman omaa reittiäni suomalaisessa merenkulussa. Aloitin merikapteeniopiskelut Kotkassa vuonna 2011 ja ensimmäisen opiskeluvuoden lopulla teimme koululaiva Katarinalla koulutuspurjehduksen Helsinkiin. Vierailimme Katajanokalla VTS-keskuksessa: suuressa salissa näyttöjen keskellä ihmettelin, mikä paikka tämä oikein on. En ollut kuullut VTS:stä aiemmin. Samaan aikaan heti ikkunan toisella puolella Tallinnan risteilijä pyysi VTS:ltä lähtölupaa, jonka nuori alusliikenneohjaaja kuittasi VHF:llä. Tajusin heti, että tuota työtä minäkin haluan tehdä. Olla merenkulun ytimessä, mutta silti maissa töissä. Kokonaisuudessa oli jotain hyvin kiehtovaa: miten samaan aikaan työhön liittyy merenkulku ja navigointi, tietokoneet ja karttajärjestelmät sekä kaikki perusteet, mistä koulussakin oli puhuttu. Ainut vaan, että nyt ei oltukaan laivalla, vaan ulkopuolella huolehtimassa, että liikenne sujuu turvallisesti. Tämä havainto ei ollut aikoinaan kovinkaan muodikas, Miten VTS varmistaa merenkulun turvallisuutta? VTS:n turvallisuustyö perustuu tilannekuvan ylläpitoon, ennakointiin ja yhteistyöhön alusten kanssa. Parhaimmillaan vaaratilanne estetään tiedottamisella jo ennen kuin yksikään osapuoli ehtii huolestua tilanteen kehittymisestä. TEKSTI: ESA KALLIO  KUVAT: FINTRAFFIC mutta VTS:stä jäi minulle pakkomielle takaraivoon. Jälkikäteen voin kiittää itseäni, että uskalsin poiketa valtavirrasta. Nyt syys-lokakuun vaihteessa 2026 olen työskennellyt viisi vuotta Fintrafficin meriliikenteenohjauksen eli Suomen VTS:n kehityspäällikkönä ja ajattelin, että olisi mukava jakaa hieman ajatuksia VTS:stä ja avata nykypäivän toimintaa. Tätä ennen työskentelin kolme vuotta VTS-operaattorina eli alusliikenneohjaajana. Näiden kahdeksan vuoden aikana olen päässyt tarkastelemaan alusliikennepalvelua kahdesta erilaisesta näkökulmasta. Ennen VTS:ää ehdin seilata Suomen lipun alla yliperämieheksi asti, mutta tiesin koko ajan, että heti kun mahdollisuus tulee, haluan VTS:ään. Alusliikenneohjaajana työ oli reaaliaikaista liikennetilanteiden seurantaa, alusten aikomusten selvittämistä, liikenteen järjestelemistä ja toisinaan nopeaa puuttumista kehittyvään vaaratilanteeseen. Kehityspäällikkönä tehtäväni ovat laajentunut toimintamalleihin, käytettäviin työkaluihin sekä kansalliseen ja kansainväliseen yhteistyöhön. Keskeisenä Alusliikenneohjaajan tehtävänä on yhdistää eri lähteistä tulevat tiedot, arvioida ovatko ne olennaisia ja luotettavia, ja lopuksi, onko niillä merkitystä alusten turvallisuuden kannalta.

RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==