Rakennettu Ympäristö 1/17
53
media tuntuu tietävän muita paremmin, mikä mil-
loinkin kaupunkikuvallisesti sopii ja mikä ei. Asun-
torakentaminen on ollut viime vuosina vilkasta.
Asuntoarkkitehtuurista Mukala löytää valopilkkuja.
Eniten kiitosta saavat monet pienet kohteet ja inter-
ventiot, joilla kaupunkia on eri tavoin rikastettu ja
uusilla avauksilla viihtyistetty. Usein parjattu Töö-
lönlahden alue saa Mukalalta synninpäästön ja hän
pitää tämän hetken tilannetta, jota vielä rakentu-
massa oleva Keskustakirjasto tulee täydentämään,
jopa onnistuneena.
Arkkitehti
Kari Kuosma
on vuodesta 2005 läh-
tien ilahduttanut jokaista palkinnonsaajaa yksi-
löllisellä, ”kuosmamaisella” huumorilla ryydite-
tyllä originaalipiirroksella. Huumori on lempeää
mutta osuvaa. Kuosma kertoo teoksessa piirrosten
syntyprosessin jokavuotisen synnyttämisen pie-
nen tuskan. Osin myös ruotsinkielisen ja kokonaan
englanniksi käännetyn teoksen alkusivuja täyttävät
rakennuslautakunnan puheenjohtajan Kauko Kos-
kisen sekä apulaiskaupunginjohtaja
Anni Sinne-
Kansalaisaktiivisuuden ansiota on, että viimein on
Lapinlahden sairaalan tiloille löytynyt erilaisia mielen
hyvinvointiin liittyviä toimintoja.
mäen
haastattelut. Teoksen toimituskunnan pu-
heenjohtajana olen siihen laatinut esipuheen. Teos
on taittoa ja graafista ilmettä lukuun ottamatta teh-
ty virkatyönä Helsingin rakennusvalvontavirastos-
sa. Painettua teosta voi noutaa rakennusvalvonnan
tiedotuspisteestä Tellingistä sen aukioloaikoina Sil-
tasaarenkadulta Helsingistä. Verkosta sen voi myös
tulostaa. Vuoden 2016 palkituista kohteista on Tel-
lingissä esillä pienimuotoinen näyttely.
■
Lauri Jääskeläinen
Lapinlahden sairaalan portti.
Kuva: Lauri Jääskeläinen