48
Rakennettu Ympäristö 1/17
punkitilat ja rakennukset voivat siihen tarjota. Sitä
kautta syntyy suunnittelukäytännön muutos: ”En-
sin elämä, sitten kaupunkitilat, sitten rakennukset”
(Gehl Architects).
Seestadt tänään – kaupunginosa, joka elää
Seestadtin rakentaminen on jaettu neljään vaihee-
seen. Ensimmäisen vaiheen, eli lounaissektorin ker-
rostaloihin muuttivat ensimmäiset asukkaat syksyllä
2014. Vuotta aiemmin oli jo avattu metroliikenne alu-
eelle.
Michael Ludwig
, Wienin asuntorakentamisesta
vastaava kaupunkineuvos (Wohnbaustadsrat) pilai-
leekin, että Seestadt on Euroopan ainoa suurraken-
nuskohde, johon rakennustyöläiset ajavat metrolla.
Tänään Seestadtissa asuu noin 6 000 ihmistä
2 600 asunnossa, jotka ovat suurimmaksi osaksi yh-
teiskunnan varoin tuetuissa vuokrataloissa. Alueella
on myös kaksi opiskelija-asuntolaa. Uusia työpaik-
koja on syntynyt yli 2 000. Rakenteilla olevaan See-
park-kortteliin ja kolmeen muuhun rakentamiskoh-
teeseen valmistuu lähivuosina noin 700 uutta omis-
tus- ja vuokra-asuntoa, kolmas opiskelija-asuntola
ja lisäksi Wienin yliopistojen vierastalo. Myös lukui-
sia uusia työpaikkoja on syntymässä. Metroaseman
viereen on rakenteilla maailman korkein puuker-
rostalo, 24-kerroksinen HoHo Wien.
Näyttää siltä, että tavoite rakentaa urbaania kau-
punkia eikä nukkumalähiötä on onnistumassa. Alu-
eella on yllättävän erilaisia, värikkäitä ja eläviä kort-
teleita. Kaupunkikuvaa elävöittää myös, että poh-
jakerroksissa sijaitsee usein liikkeitä, yhteistiloja ja
pikkutoimistoja.
Seestadtissa on ostoskeskuksen sijasta toteutettu Itävallan en-
simmäinen "manageroitu" ostoskatu, jonka kaupoista ja liik-
keistä löytyy kaikki päivittäistuotteet ja -palvelut.
Yleiskaavan havainnekuva.
© Wien 3420 Aspern Development AG
Kuva: Tuula Palaste