42
Rakennettu Ympäristö 1/17
D
igitaalinen kartta-aineisto on vanhentunut-
ta, kun katu muuttuu yksisuuntaiseksi navi-
gaattorin sitä tietämättä. Kaupunkisuunnit-
telussa 1800-luvun kartatkin ovat yhä käy-
tössä.
Vanhoja karttoja käytetään muun muassa nimis-
tötyössä, tiestön ja viheralueiden suunnittelussa ja
kulkuoikeuksien selvityksissä. Kaupungin virka-
miesten lisäksi vanhoja karttoja hyödyntävät luon-
nollisesti historiantutkijat, sukututkijat ja kirjailijat.
Myös peliohjelmoijat ja avoimesta aineistosta in-
nostuneet bittinikkarit ovat löytäneet ainakin Hel-
singin avaamat historialliset kartat ja ilmakuvat.
Vanhojen karttojen avulla voidaan myös tunnistaa
alueita, mistä kannattaa etsiä suojeltavia perinne-
maisemia, kuten umpeen kasvavia niittyjä ja ketoja.
Kartta saattoi valmistua ennenaikaisesti
Vanhat kartat kertovat arvokasta tarinaa kaupunki-
suunnittelun historiasta. Esimerkiksi Turun Kauppa-
torin laitaan on 1800-luvun alkupuoliskolla piirretty
raatihuone, ja koko tori oli tuolla kartalla nimeltään
Raatihuoneentori. Karttoja onkin välillä piirretty val-
miiksi nopeammin kuin suunnitelmat ovat toteutu-
neet, eli kartanlukutaito vaatii vanhojen karttojen ta-
pauksessa myös historian tuntemusta ja tulkintaa.
Ainakin Turusta ja Oulusta on olemassa kau-
punkikarttoja jo 1600-luvulta. Niiden käyttö on kui-
tenkin harvinaista. Turussa kaavahistorian selvityk-
sessä käytetään eniten 1800-luvun karttoja vuoden
1827 palon jälkeiseltä ajalta. Esimerkiksi 1800-lu-
vulla näköalapuistoksi rakennetun, sittemmin yli-
oppilaiden vapunviettopaikaksi muodostuneen
Puolalanmäen kunnostamisessa polut on pyrit-
ty ohjaamaan alkuperäisille paikoilleen vanhojen
karttojen avulla. Oulussa historiallisissa selvityksis-
sä käytetään lähinnä 1900-luvun asemakaavakart-
toja sotia edeltäviltä vuosilta. Niistä näkyvät muun
muassa vanhat kiinteistörajat ja rakennusten sijain-
ti tontilla. Joskus kartoilta etsitään myös vanhoja
vuokra- tai nautinta-alueita.
Rakennushistoriallisissa selvityksissä vanhoilta
kartoilta näkee miten rakennusta on purettu ja laa-
jennettu ja miten se on asettunut muihin rakennuk-
siin nähden.
Merikarttoja muotokielen taustalle
Espoossa tehdään parhaillaan uutta yleiskaavaa kau-
pungin pohjois- ja keskiosiin. Vanhaa tieverkostoa
selvitetään muun muassa 1700-luvun Kuninkaan
kartastosta ja Kuninkaan tiekartastosta sekä 1800-lu-
vun Senaatin kartastosta. Selvityksessä on jo ilmen-
nyt, että merkittävä osa nykypäivän tieverkostosta ja
maanviljelysalueista on varsin yhteneväistä 1700-lu-
Helsinki ennen -sovellus
tarjoaa hetkiä historiasta.
Eri vuosikymmenten
kartoilta voi klikata sen
ajan valokuvia kartan
osoittamasta kohdasta.
Tekijä: Juuso Lehtinen
Turun rakennus-
konttorin kartassa
vuodelta 1903
kadunnimet
esitetään kolmella
kielellä.
Kartta: Kansallisarkisto