Pro terveys 4 Ensimmäiset valmistuivat uudesta Opioidikorvaushoito-koulutusohjelmasta Opioidikorvaushoidon toteutus on moniammatillista yhteistyötä, jossa terveydenhuollon ammattihenkilökunta on keskeisessä roolissa. Syksyllä 2025 Addiktum Koulutus järjesti ensimmäistä kertaa Opioidikorvaushoitokoulutusohjelman terveydenhuollon ammattilaisille. Koulutusohjelman suunnittelun taustalla oli tavoite tuoda ajantasainen ja tutkittu tieto korvaushoitoa toteuttavan hoitohenkilöstön käyttöön. – Kun suunnittelimme koulutusohjelmaa, sen nimi oli Opioidikorvaushoitaja. Muutimme kuitenkin nimeä, sillä kiinnostuneita oli myös muista ammattiryhmistä, kertoo Addiktumin koulutuspäällikkö Petri Kylmänen. Koulutusohjelma järjestettiin elo-marraskuussa 2025, ja osallistujia oli yhteensä kuusitoista: neljätoista sairaanhoitajaa ja kaksi lääkäriä. – Koulutusohjelmaa suunniteltiin ja valmisteltiin perusteellisesti. Sisällön lisäksi tärkeässä roolissa on asiantuntijoiden löytäminen ja sisältöjen läpi käyminen heidän kanssaan, Kylmänen sanoo. Koulutukseen sisältyi kuusi webinaariiltapäivää, kehittämistehtävä osallistujan omassa työyksikössä toteutettavaksi sekä osallistuminen valtakunnallisille Opioidikorvaushoitopäiville koulutuksen päätösseminaarin jälkeen. Kehittämistehtävä saattoi liittyä esimerkiksi potilaan päihteiden käyttöön korvaushoidon aikana, hoitosuunnitelman rakenteisiin, huumeseulakäytäntöihin, hoidollisiin keskusteluihin tai potilaan akuutteihin kriiseihin. Valmiit tehtävät esiteltiin marraskuun lopussa koulutuksen päätösseminaarissa, jossa koulutuksen suorittaneille jaettiin todistukset ja kultaiset ”opinkukot” muodollisena tunnustuksena. – Opioidikorvaushoitopäivien yhtenä perinteenä on jakaa osallistujilleen kukkopillit, joilla on oma teemavärinsä joka vuosi. Tämä kurssi sai oman erityisen värinsä, Kylmänen kertoo. Yhtenäisempää korvaushoidon toteuttamista Sekä kouluttajana että osallistujana koulutusohjelmassa mukana ollut mielenterveys- ja päihdepalveluiden vastuusairaanhoitaja Johanna Romu kertoo, että koulutus tarjosi hänelle uutta tietoa ja oivalluksia vanhaan. Romu koulutti kurssilla potilaan psykososiaalisesta hoidosta sairaanhoitajan näkökulmasta yhdessä palveluohjaajan ja kokemusasiantuntijan kanssa. Parasta antia hänelle koulutuskokonaisuudessa oli uuden tiedon lisäksi verkostoiVuoden 2025 lopussa juhlistettiin ensimmäisiä Opioidikorvaushoito-koulutusohjelman suorittaneita lisäkouluttautumaan lähteneitä terveydenhuollon ammattilaisia. tuminen. Samoilla linjoilla on psykiatrinen sairaanhoitaja Heidi Oksava. – Koulutukseen osallistuneiden kollegojen vertaistuki toi monta ahaa-elämystä, hän kertoo. Oksavan mukaan koulutuksessa oli onnistuttu koostamaan viimeisin tieto tiiviiksi paketiksi, jolle kattavat ja ajankohtaiset aiheet ja osaavat luennoitsijat loivat vahvan rungon. – Korvaushoidon perusperiaatteet ja pitkän tähtäimen tavoitteet ovat nyt koulutusohjelman jälkeen entistä selkeämpiä, ja toiminta siten on aina vain tavoitteellisempaa. Lisäkouluttautumisen arvon Oksava näkee kaiken kaikkiaan erittäin suurena. Koulutus tarjosi myös mahdollisuuksia havaita sekä omia että koko työyhteisön kehittämistarpeita. – Tässä työssä ei ole koskaan ”valmis”, ja koen koulutusohjelman tuoneen valtavasti lisää osaamista ja syvempää tietotaitoa ihan arkipäivän työhöni. Myös päihdelääketieteen erityspätevyyttä suorittava lääkäri Erika Taube-Säkkinen kertoo, että koulutusohjelma tarjosi tietoa sovellettavaksi suoraan käytännön työhön. – Koulutus syvensi myös ymmärrystä siitä, kuinka eri tavalla korvaushoitoa eri paikoissa järjestetään, hän kertoo. Heidi Oksava toteaa, että tämä voi luoda Addiktum Koulutuksen Opioidikorvaushoito-koulutusohjelma järjestettiin ensimmäistä kertaa viime syksynä. Ajassa KUVA: MARIA SOINI
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==