ST-kortin päivitys oli kahden urakka Tampereen ammattikorkeakoulun lehtori Aki Kortetmäki valmistelee päivätyönsä ohella Tampereen yliopistolle väitöskirjaa asuintalojen sähkönkäytön huipputehoista yhteistyössä paikallisen sähköverkkoyhtiön ja Tampereen vuokratalosäätiön kanssa. ”Heti alkuun selvisi, että Tampereellakin liittymät ovat hyvin vahvasti ylimitoitettuja, miltä pohjalta heräsi ajatus mitoitusta koskevan ST-kortin uusimisesta. Vanhat mitoitusohjeet on laadittu joskus 1980-luvulla. Emme kuitenkaan saaneet selville, minkälaisiin mittauksiin ohjeet perustuivat”, Kortetmäki sanoo. Vanhoissa ohjeissa mainittiin myös tasoituskertoimet. Toisin sanoen sähkösuunnittelijan tuli arvioida miten paljon kahden tai useamman asunnon huipputehon tarve ajoittuu samaan aikaan ja missä määrin yhden asunnon valaistus, lämmitys ja muut sähkölaitteet ovat samanaikaisesti päällä. ”Useamman asunnon väliset tasoituskertoimet päivitettiin nyt vastaamaan uusimpia tuloksia ja yksittäisille asunnoille annettiin suoraan tilastolliset arvot huipputehojen arvioimiseksi asuntotyypin perusteella”, Kortetmäki toteaa. Kun ylimitoitusongelma oli havaittu, Kortetmäki ja Matti Orrberg alkoivat päivittää ST-korttia, aluksi kahdestaan, mutta matkan varrella etenkin Helenin asiantuntijoiden kanssa pidettiin useampi palaveri. Valmistumisen jälkeen korttiluonnos lähettiin tavanomaiselle lausuntokierrokselle. ”Resurssitehokkuuden näkökulmasta olisi tärkeää, että sähköautojen lataus ja vastaavat joustavat kuormat ohjataan dynaamisesti niin, että kiinteistön koko kapasiteetin käyttö tulee otetuksi huomioon”, Kortetmäki muistuttaa. ST-kortti perustuu aitoon suuren asuntomassan toteutuneeseen kulutusdataan. Se tarjoaa mahdollisimman tarkan laskentamenetelmän, jonka avulla huipputeho voidaan arvioida ilman yli- tai alimitoittamisien riskiä. ”Tilastot perustuvat todellisiin olemassa oleviin kohteisiin, joten aina kannattaa tietysti tapauskohtaisesti miettiä, tulisiko liittymän mitoittavaa tehoa jostakin perustellusta syystä jo rakentamisvaiheessa kasvattaa ja missä määrin kiinteistön sisäiseen sähköverkkoon mitoitetaan tulevaisuuden tarpeille laajentamisen varaa”, Kortetmäki painottaa. Avoin Koolmeshjärjestelmä: yhdistä eri valmistajien valaisimet Tunnistin jokaisessa valaisimessa: helppo suunnitella ja asentaa Luotettava: 45 000 asennettua Exaktorvalaisinta Langaton ohjaus: ei erillistä kaapelointia Exaktor Koolmesh Lue lisää: jopa 90 % energiansäästö Avoin Koolmeshjärjestelmä: yhdistä eri valmistajien valaisimet Tunnistin jokaisessa valaisimessa: helppo suunnitella ja asentaa Luotettava: 45 000 asennettua Exaktorvalaisinta Langaton ohjaus: ei erillistä kaapelointia Exaktor Koolmesh Lue lisää: jopa 90 % energiansäästö
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==