Plaani 3 2026 39 (vas.) Logistiikkahallien ja taitopajojen valaistusratkaisuina ovat IP-luokitellut kuvulliset ledilinssivalaisimet, jotka takaavat tasaisen valon ja hyvän häikäisysuojauksen. | Kuva: Marc Goodwin (yllä) Rakennuksessa on lukuisia suurikoisia taitopajoja eri opetusalojen tarpeita varten. Osa opetustilojen sähkölaitteista siirrettiin vanhoilta kampuksilta ja osa hankittiin uusina. Tilojen kaapeloinnit tuotiin alapohjan ryömintätilasta. | Kuva: Marc Goodwin ”Rakennus on kokonsa vuoksi hyvin näkyvä osa kaupunkikuvaa. Erityisen tärkeää oli, että pääsisäänkäynnit hahmottuvat selkeästi Holkkitien puoleisessa pitkässä julkisivussa”, Palva toteaa. Julkisivua valaistaan räätälöityihin pylväisiin sijoitetuilla projektorivalaisimilla. Lämminsävyinen valo korostaa julkisivun corten-teräspintoja ja puuverhousta. Pimeän ajan näkymään liittyvät myös pääsisäänkäyntien monikerroksiset aulat, joiden valo näkyy ulos lattiasta kattoon ulottuvien lasiseinien kautta. Pääsisäänkäyntien massiiviliimapuiset katokset tuovat oman elementtinsä ilta-ajan näkymään. Katoksiin integroitujen valaisimien aukot työstettiin valmiiksi jo puurakenteita valmistavalla tehtaalla. Valaisimet ovat huomaamattomia, kapeakeilaisia lineaarivalaisimia. Valaistuksen ohjaus on toteutettu kolmella eri tavalla tilojen käyttötarkoituksen ja koon mukaan. Pienemmissä, alle noin 60 valaisimen opetustiloissa on tilakohtainen DALI Broadcast -tunnistinohjaus. Valaistusta voidaan ohjata kahdessa ryhmässä, ja automatiikka säätää sitä läsnäolon ja päivänvalon mukaan. ”Suurissa opetustiloissa sekä kaikilla yleisillä alueilla on käytössä DALI-2-reititinjärjestelmä. Samaan järjestelmään on liitetty myös ulkoalueiden ja julkisivuvalaistuksen ohjaus. Osassa ulkoalueiden pylväsvalaisimista on AstroDIM-ohjaus, jolla valaistusta himmennetään kaksiportaisesti yön aikana”, Huttunen sanoo. VALMIIKSI TIUKASSA AIKATAULUSSA Kampuksen tele- ja turvajärjestelmät perustuvat tavanomaisiin oppilaitosratkaisuihin, mutta hankkeen mittakaavan vuoksi nekin ovat poikkeuksellisen laajoja. ”Rakennukseen toteutettiin kattava yleiskaapelointijärjestelmä. CAT 7 S/FTP -kaapelointi tarjoaa tavanomaista paremman suojauksen sekä varautumisen tulevaisuuden tarpeisiin”, Raassina kertoo. Erityisen vaativa kokonaisuus oli kulunvalvontakokonaisuus. ”Turvasuunnittelija, arkkitehti ja käyttäjät tekivät tiivistä yhteistyötä, jotta kulunvalvonta saatiin palvelemaan rakennuksen monipuolista käyttöä mahdollisimman hyvin. Suunnitteluprosessin aikana tila- ja oviratkaisut kehittyivät pitkään ennen lopullista toteutussuunnitelmaa”, Raassina kertoo. Hankkeen tiukka aikataulu toi oman haasteensa suunnitteluun. Suunnittelu ja rakentaminen etenivät rinnakkain, joten suunnitelmia piti tuottaa työmaan hankintojen ja toteutuksen edellyttämässä tahdissa. ”Hankkeen mittakaava ja aikataulu olivat sellaiset, ettei toteutussuunnitelmia voitu laatia valmiiksi ennen sähköurakoiden kilpailutusta. Urakat kilpailutettiin massapohjaisen urakkalaskenta-aineiston perusteella. Sama toimintatapa oli käytössä myös muissa talotekniikkaurakoissa”, Raassina kertoo. Brahe Track on suunnattava LED-kiskovalaisin myymälöihin ja julkitiloihin. Tarkka valaistus, joustava 3-vaihekiskoratkaisu. Aura Light Brahe Track Brahe Track on suunnattava LED-kiskovalaisin myymälöihin ja julkitiloihin. Tarkka valaistus, joustava 3-vaihekiskoratkaisu. Aura Light Brahe Track
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==