Plaani 3 2026 35 Kampuksella järjestetään myös iltaopetusta, mikä kasvattaa valaistuksen vuotuisia käyttötunteja. Yleisten opetustilojen valaisimille asetettiin tavoitteeksi, että ne täyttävät valaistusstandardien vaatimukset vielä 80 000 käyttötunnin jälkeen. Rakennuksen aula-alueiden, käytävien sekä ruokasalin ja siihen liittyvien yhteistilojen puurimakatot kattavat kaikkiaan useita tuhansia neliömetrejä. Näillä alueilla lineaariset valaisimet on integroitu puurimojen väleihin. ”Kahden pääaulan valaistus käytiin arkkitehdin kanssa erityisen huolellisesti läpi. Aulat ovat korkeita, monikerroksisia avoimia tiloja, (vas.) Granlundilla hankkeessa työskenteli noin kymmenen sähkösuunnittelijan ryhmä eri osaamisalueilta. Mukana oli eri vaiheissa myös kiireapua ja erillisiä asiantuntijoita. Kuvassa Jukka Huttunen ja Simo Raassina. | Kuva: Marjukka Puolakka (kesk.) ”Rakennuksen käyttöä leimaa opiskelijoiden ja tavaraliikenteen valtava määrä. Logistiikan opiskelijat hoitavat rakennuksen sisäistä tavaraliikennettä trukeilla, joille on omat käytävät. Rakennus on vähän kuin oma kaupunkinsa”, Riina Palva kuvailee. | Kuva: Juliana Harkki (oik.) Holkkitien puoleisen pitkän julkisivun tuo pimeän aikaan esiin lämminsävyinen valo, joka korostaa julkisivun corten-teräspintoja ja puuverhousta. Projektorivalaisimien valoa täydentää lasiseinäisten pääsisäänkäyntien aulavalaistus. | Kuva: Marc Goodwin joissa on kulkusiltoja ja portaikkoja. Vinot rakenteet ja korkeuserot vaikeuttivat kokonaisuuden hahmottamista etenkin hankkeen alkuvaiheessa, kun kaikkia detaljipiirustuksia ei vielä ollut käytettävissä. Tietomalli helpotti tilojen hahmottamista”, Huttunen kertoo. Päivänvalon merkitys viihtyisyydelle ja jaksamiselle tunnistettiin tilojen suunnittelussa. ”Runkosyvyydeltään suuren rakennuksen keskiosiin saadaan päivänvaloa kolmen sisäpihan kautta. Myös pääsisäänkäynneissä ja portaikoissa on lasiseiniä. Näin suuressa rakennuksessa päivänvalo auttaa myös orientoitumaan, ja esimerkiksi käytävien päistä avautuu näkymiä ulos”, Palva sanoo. T-listakatollisia opetustiloja valaisevat mikroprismalliset paneelivalaisimet. Valaisimien tehomitoitus tehtiin tapauskohtaisesti ja siinä tarkasteltiin myös valaistuksen neliötehoja. Raskaissa taitopajoissa ratkaisuna ovat lineaariset kuvulliset ledilinssivalaisimet, jotka takaavat hyvän häikäisysuojauksen ja ovat IP-luokiteltuja. VALO TUO ESIIN NÄYTTÄVÄN JULKISIVUN Piha-alueella sijaitsee halkaisijaltaan 120-metrinen ajoharjoittelurata, jossa logistiikan opiskelijat harjoittelevat raskaan kaluston käsittelyä. Radan valaistus on toteutettu viidellä reunoille sijoitetulla 20 metriä korkealla mastolla. ”Mastot räätälöitiin kohdetta varten. Kussakin on 5–6 valaisinta, joiden suuntaukseen kiinnitettiin erityistä huomiota häikäisyn välttämiseksi ja tasaisen valaistuksen saavuttamiseksi”, Huttunen kertoo.
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==