Plaani 3 2026

Plaani 3 2026 34 kustannusten hallinta ja elinkaarinäkökulma. Kohde on elinkaarihanke, joten 20 vuoden palvelujakson tavoitteet tuli huomioida suunnittelussa”, Raassina kertoo. Rakennus on jaettu neljään lohkoon. Sähköpäätilat, muuntajat ja pääkeskukset sijaitsevat C-lohkon kellarikerroksessa. Sähkö jaetaan pääkeskuksilta alapohjan kautta eri lohkojen nousukeskuksille. ”Sähkönjakelun erityispiirre ovat laajat sähköajoneuvojen latausjärjestelmät logistiikan opetuskäytön raskaille ajoneuvoille. Viittä 150 kilowatin ja kymmentä 50 kilowatin latauslaitetta varten piha-alueelle rakennettiin oma muuntaja”, Raassina kertoo. Myös opetustilojen suuri laitekanta toi sähkösuunnitteluun omat haasteensa. Osa laitteista siirrettiin vanhoilta kampuksilta ja osa hankittiin uusina. Uusien laitteiden tiedot tarkentuivat hankintojen edetessä, ja suurissa taitopajoissa lopulliset laitesijoitukset voitiin lukita vasta hankkeen loppuvaiheessa. Kaapeloinnit tuotiin alapohjaan ja jätettiin lenkille odottamaan loppuvaiheen asennuksia. Alapohjan ryömintätila palveli sähkönjakelua myös taitopajoissa, joissa käytetään siltanostureita. Niiden vuoksi sähkönsyöttöjä ei voitu tuoda koneille yläkautta, vaan kaapeloinnit tuotiin ryömintätilasta. ”Kaikista vanhoilta kampuksilta siirtyvistä laitteista ei ollut hankkeen alussa saatavilla TATE-suunnittelussa tarvittavia tietoja. Granlundilta kiinnitettiin pari suunnitteluryhmän ulkopuolista henkilöä, jotka kävivät paikan päällä kirjaamassa tiedot tyyppikilvistä ja keräämässä lähtötietoja. Tietojen kokoaminen ja päivittäminen hankkeen aikana oli oma kokonaisuus, kun laiterivejä taisi olla Excelissä yli 400”, Raassina toteaa. Turvallisuus asetti omat vaatimuksensa opetustilojen sähköistykselle. Esimerkiksi sähkötekniikan taitopajoissa on hätäseisjärjestelmät sekä opettajan työpisteeltä ohjattavat päävirtakytkimet, joilla tilojen sähköt voidaan tarvittaessa katkaista. Mittava kokonaisuus on myös aurinkosähköjärjestelmä, jonka tavoitteena on tuottaa noin 45 prosenttia kiinteistösähkön tarpeesta. Järjestelmän kokonaisteho on 845 kWp. Paneeleista 110 kWp on sijoitettu julkisivuun ja loput katoille. Granlundilla hankkeessa työskenteli keskeisesti noin kymmenen sähkösuunnittelijan ryhmä eri osaamisalueilta. Lisäksi mukana oli eri vaiheissa kiireapua ja erillisiä asiantuntijoita. YLI 8 000 VALAISINTA Jättikampuksen sisätiloissa on noin 7 060 valaisinta ja lisäksi noin 700 turva- ja opastevalaisinta. Ulkovalaisimia on noin 315. Ulkoalueella on 70 valaisinpylvästä sekä viisi korkeaa valaisinmastoa. ”Sisätiloissa on käytetty 15 valaisintuoteperhettä, joiden sisällä on erilaisia teho-, pituus-, optiikka- ja ohjausvaihtoehtoja. Ulkovalaistus rakentuu 11 valaisintuoteperheestä. Rajattu tuoteperheiden määrä tukee rakennuksen pitkän elinkaaren aikaista ylläpitoa ja varaosien hallintaa”, Huttunen kertoo. Yksi valaisimien keskeisistä valintakriteereistä oli pitkäikäisyys.

RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==