Plaani 3 2026

Plaani 3 2026 18 Langaton valaistuksen ohjaus hakee vielä läpimurtoaan – suurin este löytyy suunnittelupöydältä Langattoman valaistuksen ohjauksen tekniikka on kypsää, mutta sen yleistyminen etenee Suomessa odotettua hitaammin. Asiantuntijoiden mukaan suurimmat esteet eivät liity teknologiaan vaan toimintatapoihin, osaamiseen ja uusien ratkaisujen tuntemukseen. Teksti: Marjukka Puolakka Suunnittelijoilta langattoman valaistusohjauksen haltuunotto edellyttää uudenlaista ajattelua, vaikka samalla suunnittelu myös yksinkertaistuu, kun esimerkiksi erillinen väyläkaapelointi jää pois. "Sähköala on Suomessa monella tapaa aika perinteinen. Asiat tehdään helposti samalla tavalla kuin ne on aina tehty, eikä uskalleta miettiä, voisiko ne tehdä järkevämmin tai kustannustehokkaammin", sanoo Proton Lighting Suomi Oy:n toimitusjohtaja Daniel Jenkins. Langaton valaistusohjaus on yleistynyt viime vuosina, mutta Suomessa kehitys etenee edelleen hitaammin kuin esimerkiksi Ruotsissa. ”Yksi syy eroon löytyy urakkamalleista. Suomessa ratkaisut määräytyvät pitkälti suunnitteluvaiheessa, kun taas Ruotsissa urakoitsijalla on useammin mahdollisuus vaikuttaa tuotevalintoihin. Silloin valitaan ratkaisuja, jotka tunnetaan ja joiden asentaminen on kustannustehokasta”, Jenkins toteaa. Langattoman ohjauksen merkittävin etu on muuntojoustavuus. Kun toimitilojen käyttötarkoitus tai vuokaralainen vaihtuu, voidaan valaistusryhmiä, painikkeita ja ohjauksia muuttaa ilman uusia sähköasennuksia. (yllä vas.) Daniel Jenkins kannustaa suunnittelijoita perehtymään langattoman valaistusohjauksen mahdollisuuksiin ja tuomaan asiakkaille eri ohjausvaihtoehtoja esiin. (yllä kesk.) Joensuussa sijaitsevan Ote-kiipeilykeskuksen valaistussaneerauksessa valaistuksen ohjaus toteutettiin Koolmesh-teknologiaa hyödyntäen. | Kuvat: Daniel Jenkins, Proton Lighting

RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==