Verenluovutuksesta tuli tapa Teuvon verenluovutus alkoi armeijassa. Varuskuntaan saapui liikkuva verenluovutusyksikkö, ja luovuttamisesta sai loppupäivän vapaata sekä kahvit ja munkit sotilaskodissa. – Siitä se lähti. Luovutuksessa mitattiin hemoglobiini, ja minulla se oli erityisen korkea. Silloin sanottiin, että tuollaisilla arvoilla kannattaisi luovuttaa useammin, Teuvo kertoo. Myöhemmin verenluovutus jatkui Hämeenlinnan meijerikoulussa opiskelukavereiden kanssa. Opiskelijaelämässä luovutuksessa käyminen oli myös yhteinen ohjelmanumero. Samalla sai hetken vaihtelua arkeen ja jälkitarjoilutkin maistuivat. Sittemmin luovuttaminen jatkui harjoittelupaikoissa, työttömyysaikana ja lopulta Seinäjoella vakituisemmin. Teuvolle siitä muodostui rutiini, jonka merkitys on vuosien myötä vain vahvistunut. – En koe, että veri olisi minulta pois. Päinvastoin se tuntuu siltä, että voi antaa jotain hyvää. Tiedän ihmisiä, jotka ovat sairauksien vuoksi tarvinneet verta, hän sanoo. Verenluovutus yhdistää Verenluovutukseen liittyy myös yhteisöllisyyttä. Jannelle mieleen ovat jääneet erityisesti yhteiset luovutukset isän kanssa. Isä toi hänet aikanaan verenluovutuksen pariin, ja myöhemmin Janne on saanut mukaan myös tyttärensä, vävykokelaansa, meijerikoulun luokkakavereita, työkavereita ja ystäviä. Teuvolle mieleen ovat jääneet hetket, jolloin luovutuspaikalla on sattunut samaan aikaan useampi tuttu. – On mukavaa, kun siellä näkee työkavereita ja tulee juteltua ihan eri tavalla kuin työpaikalla. Verenluovutus yhdistää, hän kuvailee. Verenluovutuksella on ollut paikkansa myös MVL:n historiassa. Vuosina 2007–2009 MVL:n kerhoja haastettiin mukaan verenluovutuskampanjaan, jonka tarkoituksena oli houkutella uusia luovuttajia ja muistuttaa kokeneita luovuttajia verenluovutuksen tärkeydestä. Kampanjan viesti oli yksinkertainen ja yhä ajankohtainen: verenluovutus on konkreettinen tapa tehdä hyvää yhdessä. Pölypussit piimälouhimolta pitävät tahtia yllä Samaa yhteishenkeä löytyy myös Seinäjoen Valion jauheosaston porukasta, jossa verenluovutuksesta on tullut monelle yhteinen tapa – ja johon liittyy myös ripaus omaa huumoria ja historiaa. Vuonna 2016 perustettu verenluovutusryhmä kantaa nimeä Pölypussit piimälouhimolta. Nimi ei ole syntynyt sattumalta: se viittaa aikaan, jolloin jauheosaston työ oli nykyistä pölyisempää, sekä vanhojen työkavereiden käyttämään lempinimeen. He kutsuivat osastoa piimälouhimoksi, ja siitä nimi jäi elämään. Ryhmään kuuluu arviolta 15–20 henkilöä. Osa on jo eläkkeellä, mutta käy yhä luovuttamassa verta, osa taas on ollut mukana kerran tai pari. Mukana on myös aktiivisia konkareita, jotka käyvät luovuttamassa jopa kuusi kertaa vuodessa. Joskus Pölypusseja on ollut paikalla yhtä aikaa kuusikin, mutta tavallisimmin luovutukseen lähtee kahden–neljän hengen porukka. Ryhmän ennätys on vuodelta 2022, jolloin luovutuskertoja kertyi 41. Tänä vuonna luovutuksia on kasassa jo 23, joten hyvä tahti jatkuu. Ensikertalainen on hyvissä käsissä Sekä Janne että Teuvo rohkaisevat kokeilemaan verenluovutusta, jos se on terveydentilan puolesta mahdollista. Jannen mukaan verenluovutus on helppo ja konkreettinen tapa auttaa. – Ei se käy kipeää. Pieni piston tunne vain käsivarressa, kun neula viedään paikoilleen. Sen jälkeen puristellaan kevyesti kättä alle kymmenen minuuttia. Veripalvelun työntekijät ovat mukavaa väkeä ja saavat sinut tuntemaan itsesi ainakin jonkinlaiseksi sankariksi, Janne sanoo. Teuvo painottaa, että ensikertalaisen ei tarvitse pelätä. Veripalvelussa ollaan ammattilaisten käsissä, ja jos olo tuntuu huonolta, luovutus voidaan keskeyttää. Jannelle verenluovutuksesta on tullut jopa harrastus harrastuksen sisällä. Hän on käynyt luovuttamassa kaikissa kymmenessä Veripalvelun kiinteässä toimipisteessä ja yhteensä noin 30 eri paikkakunnalla. Älä luovuta, paitsi verta Lopulta kyse on pienestä teosta, jolla voi olla suuri merkitys toiselle ihmiselle. – Jos jutun lukijoista edes yksi innostuu luovuttamaan verta, sekin on voitto, Teuvo tiivistää. ▪ 17
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==