Maitotalous 2/2026

Huhtikuun puolivälissä Hotelli Lasaretin ravintolassa juhlittiin. Oulun alueyhdistys vietti 80-vuotisjuhliaan iloisissa merkeissä. Osa intoutui muistelemaan, missä oli pidetty yhdistyksen edelliset juhlat ja kukaan ei murehtinut tulevia. Kuukautta myöhemmin Oulussa koettiin surullisempia tunnelmia. Valio ilmoitti aloittavansa muutosneuvottelut. Oulun meijerin toiminnot ajetaan alas osana tuotannon laajempaa tehostamista ja rakenteiden uudistamista. Tuotantoa siirretään Valion muihin laitoksiin ja työpaikkojen määrä Oulussa vähenee. Meijeriteollisuus elää parhaillaan voimakkaassa murroksessa. Maitomäärien lasku on jatkunut jo usean vuoden ajan. Kun tuotanto vähenee, kapasiteettia joudutaan sopeuttamaan. Muutosneuvotteluja ja tehtaiden alasajoja on koettu muuallakin kuin Oulussa. Muutoksen taustalla vaikuttavat monet tekijät. Alkutuotannon haasteet, kustannusten nousu ja kulutustottumusten muutokset muokkaavat markkinaa nopeasti. Ilmiö näkyy laajemminkin Euroopassa: tuotanto keskittyy entistä harvempiin ja suurempiin yksiköihin. Paikalliset vaikutukset voivat olla kipeitä, kun työpaikat vähenevät ja alueellinen elinvoima joutuu koetukselle. Murros ei kuitenkaan ole pelkästään taaksepäin katsova tarina. Samalla kun osa tuotannosta päättyy, toisaalla rakennetaan uutta. Vaikka maitomäärät Suomessa ovat pienentyneet, maito ei ole loppumassa. Jäljelle jääviin tuotantolaitoksiin investoidaan ja niiden asema suomalaisessa elintarvikeketjussa vahvistuu. Uusi teknologia, automaatio ja tehokkaammat prosessit parantavat kilpailukykyä ja mahdollistavat laadukkaiden tuotteiden valmistuksen. Investoinnit ovat myös investointeja ihmisiin. Vaikka osa työpaikoista katoaa, alan osaamista tarvitaan. Oulun ja muiden paikkakuntien meijerialan ammattilaisilla on vahva kokemus ja ammattitaito, jolle on kysyntää myös jatkossa. Uudistuvat tuotantolaitokset tarvitsevat uusia osaajia. Parhaimmillaan muutos avaa uusia mahdollisuuksia työllistymiselle – ehkä eri rooleissa, mutta yhtä merkityksellisesti. Meijerialan tulevaisuus rakentuu kyvystä uudistua ja hyödyntää osaamista uudella tavalla. Murroksen keskellä ratkaisevaa on, miten muutokseen vastataan. Vahva osaaminen ja yhteinen tahtotila luovat perustan sille, että ala voi Suomessa säilyä elinvoimaisena ja kehittyä edelleen myös tulevina vuosina. ▪ Murros ei ole vain taaksepäin katsova tarina 76. vuosikerta Julkaisija Meijerialan Ammattilaiset MVL ry Toimituksen osoite Kalevankatu 54 C, 00180 Helsinki puh. (09) 6156 611 maitotalous@mvl.fi Päätoimittaja Markku Salomaa puh. 040 752 4455 markku.salomaa@mvl.fi Toimitussihteeri Camilla Zewi-Kalliomaa puh. 050 512 0333 camilla.zewi-kalliomaa@mvl.fi Ilmestyy seuraavan kerran 16.10.2026 Markku Salomaa Kannen kuva Else-Mai kirvesniemi on STTK:n uusi puheenjohtajaa Taitto PunaMusta Oy, Sisältö- ja suunnittelupalvelut Paino PunaMusta Oy ISSN 0355-0672 (Painettu) ISSN 2342-5725 (Verkkojulkaisu) Aikakausmedian jäsen 26 MAAILMALTA 27 EUROPEL yhdistää alan opiskelijat 28 Juustoa vuoren uumenissa 30 Aikamatka Haapakosken ruukille 32 TYÖTTÖMYYSKASSA Osa-aikatyö ja yrittäjyys työttömänä Päätoimittajalta Maito ei ole loppumassa 3

RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==