Lähella 4 2026

27 Lähellä 4/2026 KOLUMNI Vertaistukea kansien välissä Mitä teen, kun uuvun? Lepään, kuntoilen, katselen hömppää televisiosta. Mutta entä jos se ei auta? Jos omaishoitajuus tai erityislapsesta huolehtiminen on niin kokonaisvaltaista ja raskasta, ettei yhdenkään yön uni ole täyttä ja ravitsevaa? Kysymys on iso, eikä siihen valitettavasti nykyään ole suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassakaan kunnollista vastausta. Ei todellakaan ole varmaa, löytyykö väsyneelle hoitajalle konkreettista apua silloin, kun sitä eniten tarvitaan. Yhdeksi apukeinoksi haluan – kirjallisuuskriitikko kun olen – nostaa toisten jotakuinkin samaa kokeneiden tarinat, joita löytyy painettuina tai äänikirjoina. Hurjimmasta päästä on Minna Lindgrenin Soteorpo (Teos 2024), jossa muistisairaan ja aggressiivisen puolisonsa hoitamiseen uupunut nainen päätyy ääriratkaisuihin. Karmealla tavalla koominenkin kirja vapauttaa lukijan mielikuvituksen ja antaa turvallisen tavan kanavoida omaa turhautumista ja raivoa. Lempeämpää kirjaterapiaa tarjoavat esimerkiksi Päivi Pekanheimon Katoava äiti (Atena 2026) ja amerikkalaisen Mark Haddonin Yöllisen koiran merkillinen tapaus (Otava 2003). Se on nuortenkirja ja mysteeri, jossa selvitetään naapurin koiran kuolemaa. Koska päähenkilö, minäkertoja, on autismin kirjolla, lukemisesta tulee myös kiinnostava sukellus hänen mieleensä ja erityiseen tapaansa ajatella. Pekanheimo taas kertoo äitinsä sairastumisesta Alzheimerin tautiin vain 66-vuotiaana. Se vaikuttaa tietysti valtavasti koko perheen, puolison ja aikuisten lasten elämään. Kirjailijalle itselleen syntyy tarve pohtia sitä, mikä hänen suhteensa äitiin loppujen lopuksi on. Sitä hän käy läpi samalla kun äidin tila huononee, vihan ja menetyksen tunteiden kautta jonkinlaiseen sopuun ja seesteisyyteen. Samanlaista terapeuttista pohdintaa on Anneli Kannon päiväkirjamaisessa Elämänlangalla-teoksessa (Gummerus 2026). Siinäkin koetetaan päästä irti dementoituneen äidin muistamisesta vain hänen viimeisinä vuosinaan. Aikaa se vie, mutta on mahdollista, todistavat molemmat vanhempansa muistisairaudelle menettäneet kirjailijat. Samalla he ojentavat minulle, lukijalle, kokemuksensa ja vertaistukensa. Oikeana hetkenä siitä voi olla apua. Suvi Ahola Kirjailija ja kirjallisuukriitikko

RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==