5 Lähellä 2/2026 Ekonomistit läheishoivaa lisäämässä Tänä keväänä julkinen keskustelu läheisten hoivasta sai jälleen pontta, kun valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä nosti sen esiin Helsingin Sanomien haastattelussa. Samanlaista keskustelua on virittänyt työeläkevakuutusyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto. On mielenkiintoista nähdä, kuka ja missä valtamediassa ottaa seuraavaksi kantaa läheis- ja omaishoitoon makrotalouden näkökulmasta. Hoivavastuu nousee otsikoihin aina taloussuhdanteiden mukaan. Julkisen talouden säästövaatimukset kytkeytyvät siihen, miten ikääntyvän väestön hoivakuormaa tulisi ratkoa – usein lisäämällä läheisten hoivavastuuta. Tosiasia kuitenkin on, että suomalaisista noin 80 prosenttia pitää huolta ja hoivaa läheistään enemmän tai vähemmän ja tavalla tai toisella jo nyt. Ansiotyön ja hoivan yhteensovittaminen on arkea, jossa täysipäiväinen työ käy yhä vaikeammaksi, kun läheisen avun tarve kasvaa. Sadat tuhannet työikäiset tasapainoilevat omien vanhempiensa, lastensa tai muiden läheistensä hoivan ja ansiotyön välillä. Harvalla on varaa ostaa palveluita avuksi, kun esimerkiksi kotihoidon pikaiset käynnit eivät riitä takaamaan turvallisuutta eikä hyvinvointia kotioloissa. Monien läheiset asuvat satojen kilometrien päässä, ja hoivavastuuta ei voi käytännössä kantaa muuttamatta lähemmäksi. Tämä puolestaan harvalle on mahdollista, kun oma elämä ja työ sitovat nykyiseen asuinpaikkaan. Työikäiset hoivavastuulliset maksavat yleensä itse mittavaa hintaa: ansiotulot vähenevät, eläkekertymä jää pienemmäksi ja pahimmillaan oma terveyskin kärsii. Tämä ”hoivavero” jää usein piiloon – läheisten epävirallisen hoidon arvo kun tulee näkyväksi vain kansantalouden hyötylaskelmissa tai poliittisissa juhlapuheissa. Läheis- ja omaishoidon arjen todellisuus ja seuraukset tuntuvat ilmeisesti vierailta osalle ekonomisteista ja poliitikoista. On myös huomioitava, että naiset kantavat läheishoivavastuuta selvästi miehiä useammin. Onko makrotalouden linjauksilla, joilla pyritään hillitsemään hoivakuluja, tavoite ajaa naiset takaisin kotiin palkattomaan hoivaan? Minkälaiseen maailmankuvaan silloin nojataan? Nyt on päivitettävä sekä kulttuuriset hoivakäsityksemme että yhteiskunnan rakenteet: tukea tarvitseva väestö on hoidettava yhteisvastuullisesti, eli kustannukset on jaettava työntekijän, työnantajan ja yhteiskunnan kesken. Näin on pienten lasten hoidon taloudelliset kulut jo vuosikymmeniä jaettu. Miehetkin ovat mukana tässä kokonaisuudessa aiempaa useammin hoitajina. Työlainsäädäntöä on uudistettava konkreettisesti: ansionmenetyksiä on korvattava, työntekijöille saatava oikeus hoivavapaaseen nykyistä enemmän ja palveluihin on resursoitava niin hoitajille kuin heidän läheisilleen. Kun hoivan arvossa huomioidaan myös epäsuorat kulut hoitajille ja hoivavastuut jaetaan tasa-arvoisesti, voimme rakentaa oikeudenmukaisemman yhteiskunnan. Silloin jokainen sukupolvi, kukin vuorollaan, saa ansaitsemansa avun, tuen ja hoidon. PÄÄKIRJOITUS Sari Tervonen toiminnanjohtaja Omaishoitajaliitto
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==