23 Lähellä 2/2026 KOLUMNI Tieto lisää tuskaa Koronapandemia aiheuttti perheessämme uuden tilanteen: 28-vuotias poikani, joka on cp-vammansa takia työkyvyttömyyseläkkeellä, kiinnostui maailman asioista. Toki hän oli aiemminkin käyttänyt tietokonetta runsaasti sekä pelaamiseen ja surffailuun että yhteydenpitoon ystävien kanssa, mutta nyt hänestä tuli uutisfriikki. Ensin se tarkoitti maailmanlaajuisen epidemian leviämisen seuraamista, vähitellen kiinnostus levisi muuhunkin. Kun Venäjä 2024 aloitti hyökkäyssotansa Ukrainassa, ei paluuta enää ollut: poika alkoi seurata sodan kulkua liki reaaliajassa. Nykyään hän tietää maailmanpolitiikasta, populaarikulttuurista ja Suomen taloudesta usein enemmän kuin äitinsä. Ja minä sentään olen eläköitynyt sanomalehtitoimittaja! Sitä mukaa kun maailmantilanne on kärjistynyt ja kurjistunut, olen usein miettinyt, oliko poikani havahtuminen uutisiin hyvä vai huono juttu. Monella tavalla olen siitä ylpeä ja iloinen. Journalistina uskon laajaan tiedonvälitykseen ja siihen, että vain aikaansa seuraavat kansalaiset kykenevät osallistumaan yhteiskunnan toimintaan ja siten myös paremmin vaikuttamaan omaan elämäänsä. Toisaalta olen saanut todistaa, ettei uutisten seuraaminen ole pojalleni helppoa. Varsinkin Yhdysvaltain nykymeno väliin masentaa, väliin nostaa hiukset pystyyn. Joskus tuntuu, että juuri siihen maan spektaakkeleita rakastava presidentti pyrkiikin. Internetiin – niin uutisiin kuin somevideoihin, meemeihin ja tekoälytauhkaan – voi juuttua. Eli addiktoitua siinä missä tupakkaan tai alkoholiin. Sen suurin terveyshaitta on henkinen epävarmuus: mihin voi luottaa, mihin ei? Tiedonjano voi silloin kääntyä vastakohdakseen, nihilismiksi ja välinpitämättömyydeksi sen suhteen, mitä maailmassa tapahtuu. Sen myötä oma elämäkin saattaa tuntua merkityksettömältä, mahdottomalta hallita. Onneksi poikani on oppinut myös sulkemaan tietokoneen tai ainakin jättämään välillä uutiset seuraamatta. Terveellisempää on pelata lapsuuden tasohyppelypeliä, lähteä kävelylle tai kahvilaan leivoksia syömään. Sillä suuren ja holtittoman maailman rinnalla on onneksi aina myös toinen, pienempi. Siellä on läheisiä ja yhdessäoloa, ja sinne kannattaa pujahtaa silloin, kun väsyy lamapuheeseen, suurvaltajohtajiin ja sotiin. Suvi Ahola Kirjailija ja kirjallisuuskriitikko
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==